Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Pelaajayhdistys huolestunut lomautettujen Mestis-pelaajien tilanteesta – kertoo mittaavansa yt-menettelyiden oikeudellisuuden: "Paljon puutteellisuuksia"

Jääkiekon Mestis-seurat ovat lomauttaneet pelaajiaan sarjan keskeyttämisen jälkeen.

Mestis
mestis tuto

Jääkiekon Mestiksessä 7-8 seuraa on lomauttanut tai lomauttamassa pelaajansa, pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Kostiainen kertoo Yle Urheilulle.

Toistaiseksi julkisuuteen lomautuksista ovat kertoneet Joensuun Kiekko-Pojat, KeuPa, Hermes, RoKi, SaPKo ja Tuto. Joidenkin seurojen kohdalla lomautukset ovat koskeneet myös toimistohenkilökuntaa ja valmennusta. Esimerkiksi IPK kuitenkin kertoi lomauttavansa kaksi seuran työntekijää täysipäiväisesti ja valmennuksen 50 prosenttisesti, mutta pelaajat välttyivät lomautuksilta.

Kostiainen on erittäin huolissaan Mestis-pelaajien tilanteesta, sillä pelaajien palkkiot ovat muutenkin pieniä.

– Kun niistä pienistä puroista otetaan, ja taloutta heikennetään merkittävästi, niin ei jää enää hirveästi jäljelle. Pidän aika erikoisena, että seurat lähtevät yt-menettelyn kautta hakemaan lomautuksia näille pelaajille, koska kuitenkin loppukädessä ne säästöt ovat kokonaisuudessaan hyvin pieniä kokonaisuuteen suhteutettuna, Kostiainen sanoo Yle Urheilulle.

Mestis tiedotti joulun alla, että sarja on keskeytettynä toistaiseksi, sillä Mestis-seurojen mukaan pelaaminen ilman yleisöä ei ole tällä hetkellä mahdollista. Alueellisten rajoitusten takia esimerkiksi tammikuun ottelut ovat tällä hetkellä ilman pelipäiviä.

Kostiainen ihmettelee seurojen ratkaisua, sillä hänen mukaansa myös muita ratkaisuja on olemassa.

– Esimerkiksi palkan jaksotusta voisi olla eli maksettaisiin osa palkasta ja sitten, kun kausi lähtee rullaamaan, niin sitten maksetaan palkat takautuvasti, kun kassa saadaan pyörimään.

Kostiaisen mukaan seurat eivät ole myöskään toimineet täysin yt-menettelyiden mukaisesti. Hän on tarkastellut seurojen pelaajille antamia ilmoituksia lakimiehen kanssa ja hänen mielestään valtaosassa ilmoituksia on puutteellisuuksia.

– Hämmästyttää, että nyt on toimittu siten, miten yt-menettely ei salli. Eli yt-menetellään ja lomautetaan varastoon. Niissä menettelyissä on ollut paljon puutteellisuuksia. Tulemme kyllä puuttumaan niihin asioihin ja mittaamaan niiden oikeudellisuus, Kostianen sanoo.

Mestis-pelaajien palkkiot ovat tunnetusti hyvin pieniä, joten moni nuori hakee palkkoiden lisäksi Kelan myöntämää asumistukea. Kostiaisen mukaan todella harva pelaaja käy töissä, sillä he haluavat keskittyä jääkiekkoon ja kehittyä SM-liigapelaajaksi.

Kostiainen uskookin, että monessa taloudessa kamppaillaan tällä hetkellä taloudellisten arkihuolien kanssa.

– Osa on sanonut, että elelee säästöillä, mitä on kertynyt aikaisemmasta elämästä. Vuokranmaksujen kanssa saattaa olla haasteellisuutta ja osassa tapauksista perheet auttavat nuoriaan näissä haasteellisissa tilanteissa.

– Tilanne on kyllä haasteellinen niille pelaajille. Vaikka puhutaan pienistä kokonaissummista, niin heidän arkeensa ja kykyyn toimia se pieni summa vaikuttaa oleellisesti, Kostiainen sanoo.

"Käsittämätön ajatus"

SaPKon urheilujohtaja Pekka Lindén kertoi viime sunnuntaina sanomalehti Itä-Savolle (siirryt toiseen palveluun), että Savonlinnaan jääville pelaajille pyritään järjestämään jäävuoroja lomautuksen aikana, jotta luistelukunto pysyisi yllä.

– Lomautuksen aikaisesta harjoittelusta keskustellaan alkuviikon aikana. Jos pelaaja haluaa pitää kilpensä puhtaana, niin treenata pitää. Makoilemalla pelikunto ei varmasti pysy yllä.

Kostiainen kuuli Lindénin kommentista Yle Urheilulta. Hän pitää näkemystä erikoisena.

– On todella käsittämätön ajatus, että lomautetaan, ja sitten pitäisi harjoitella. Eihän yhteiskunnassa näin toimita. En usko, että kukaan haluaisi tehdä lomauttamisen aikana työtään.

Kostiaisen mukaan pelaajat voivat harjoitella omalla ajallaan, mutta seuran ohjattua harjoittelua hän ei suosittele.

– Pelaajat saavat omalla ajallaan, jos he haluavat tehdä sellaisia harjoitteita ja lihaskuntoasioita, jotka kokevat itse tarpeelliseksi, hän sanoo.

sapko
Noin puolet SaPKon joukkueesta lähti keskiviikkona Savonlinnasta kukin omaan kotikaupunkiinsa.Petri Saarelainen / AOP

Lindén kertoi myöhemmin Yle Urheilulle, että jääharjoittelu on täysin vapaaehtoisuuteen perustuvaa, eikä kyse ole ohjatusta toiminnasta.

– Se on ihan täysin vapaaehtoisuuteen perustuvaa niille, ketkä jäävät Savonlinnaan tai ovat siellä opiskelun tai muun syyn takia.

– Järjestimme alustavasti mahdollisuuden käydä jäällä kahtena seuraavana viikkona. Päivitämme tilannetta tarpeen mukaan. Jos ei ole tarvetta jääharjoittelulle, niin vuoroja perutaan.

Lindén sanoo, että noin puolet joukkueesta lähti keskiviikkona Savonlinnasta kukin omaan kotikaupunkiinsa. Lindénin mukaan SaPKo kuitenkin haluaa tarjota pelaajilleen mahdollisuuden harjoitella, sillä monen tavoitteena on tulevaisuus ammattijääkiekkoilijana.

– Pyrimme tukemaan heitä. Jos nuoret haluavat harjoitella fysiikkaa tai muuta, niin tilat ovat Savonlinnassa heidän käytössään, hän sanoo.

Jääkiekkoliiton Kilpailupäällikkö Pirkka Antila kertoi torstaina Yle Urheilulle, ettei Mestistä pelata näillä näkymin tammikuussa. Naisten liiga puolestaan jatkuu 8. tammikuuta alkaen, sillä pelaaminen ei ole Antilan mukaan yleisöstä riippuvaista.

Lue myös:

Jääkiekkoliitolta ratkaisu: Mestis ja Naisten Liiga keskeytetään

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat