Mikko Esko, 42, teki kaksivuotisen jatkosopimuksen VaLePan kanssa: "En ole isommin huomannut, että ikä näkyisi missään"

Mikko Esko on yhä kiinnostunut myös maajoukkuepeleistä.

Kuva: Tomi Hänninen

Suomen lentopallon ikoneihin kuuluva Mikko Esko, 42, jatkaa uraansa tämänkin kauden jälkeen. Esko on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen Mestaruusliigassa pelaavan VaLePan kanssa. VaLePan kasvatti Esko on pelannut 14 Euroopan kentillä vietetyn kauden jälkeen jälleen VaLePassa vuodesta 2015 lähtien.

Motivaatiota jatkamiseen löytyy yhä.

– Kyllä sitä intoa vaan piisaa. Joukkue on nuorentunut. Kavereilla on kova halu mennä eteenpäin ja siinä on hienoa olla mukana. Muutenkin pelaaminen maistuu edelleen, joten mikäs siinä on jatkaessa. Ei kannata ikänumeroa liikaa tuijotella, niin kauan pelataan kuin tämä on hauskaa. Hienoa, että seura luottaa minuun edelleen ja saimme tehtyä jatkosopimuksen, joka tyydyttää molempia osapuolia, Esko sanoi Yle Urheilulle.

Esko ei ole erityisemmin havainnut iän tuomia vaIkutuksia.

– Paikoissa tuntuu, kun harjoitellaan paljon, mutta se on tuntunut aina. En ole isommin huomannut, että ikä näkyisi missään. Olen pysynyt hyvin mukana ja pystynyt pelaamaan lähes kaikki pelit näinä kuutena vuotena VaLePassa.

Passari ei suostu myöskään sanomaan, että tämä olisi viimeinen sopimus hänen urallaan.

– Ei kannata luvata yhtään mitään. Voi olla viimeinen ja voi olla, että ei ole. Aika menee nopeasti, kohta huomaa, että on taas se hetki, jolloin pitää tehdä päätöksiä.

Korona-aika on ollut erikoista aikaa myös lentopallolijoille. Nytkin Mestaruusliiga on ollut tauolla.

– On harjoiteltu paljon enemmän kuin muina kausina, kun pelejä ei ole ollut. Se on ollut aika rankkaakin, kun on vedetty treenejä kahdesti päivässä. Mutta hyvä, että olemme saaneet sentään harjoitella.

VaLePa voitti Suomen mestaruuden vuosina 2017, 2018 ja 2019. Viime kautta ei pelattu loppuun koronapandemian vuoksi. Tavoitteet tälle kaudelle eivät voi olla sen vähäisemmät.

– Tavoitteena on jatkaa viime vuosien malliin eli voittaa Suomen Cup ja Suomen mestaruus. Joukkue on vaihtunut ja nuorentunut aika paljon. Meillä on vahva torjunta- ja puolustusjoukkue tällä kaudella, ulottuvia pelaajia ja liikkuva takakenttä. Meidän kenttäämme on vaikea tehdä pistettä.

Esko oli viime kesänä mukana maajoukkueleirillä ja maajoukkuepelitkin kiinnostavat edelleen. Viimeksi hän pelasi maajoukkueessa MM-kisoissa 2018.

– Aina se jonkun verran kiinnostaa. Oli hieno päästä viime kesänä mukaan leirille ja nähdä millaista se nykyään on. Tällä hetkellä panostetaan sarjakauteen ja katsotaan keväällä, mikä on tilanne maajoukkueen suhteen.

Edessä olisivat EM-kotikisat, sillä Tampereella on tarkoitus pelata yksi EM-ksojen alkulohko. Se lisää kiinnostusta maajoukkuepeleihin.

– En ole ikinä pelannut kotikisoissa eikä kukaan muukaan nykyisistä maajoukkuepelaajista.

Lue myös: