Suora

  • Urheilustudio MM-hiihdot 3.3.
  • VM på skidor, herrarnas 15 km fritt (svenskt referat)
  • Miesten 15 km (v)
  • Urheilustudio MM-hiihdot 3.3.

Lahden ja Vuokatin junioreiden MM-hiihdot saivat vihreää valoa tiukentuneista maahantulorajoitteista huolimatta

Puolasta Suomeen siirretyt junioreiden MM-kisat päästään kisaamaan ensi kuun alussa, vaikka maahantulorajoituksia tiukennettiin huomattavasti.

hiihdon nuorten MM-kisat
Hiihdon yleiskuvaa Lahdesta
Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin Lahdessa ja Vuokatissa päästään kisaamaan junioreiden pohjoismaisten hiihtolajien MM-mitaleista.Tomi Hänninen

Viime viikolla ilmoitetut tiukentuneet maahantulorajoitukset aiheuttivat suomalaisissa kisajärjestäjissä huolen: pystytäänkö ennalta sovittuja kansainvälisiä kilpailuja järjestämään? Nyt näyttäisi siltä, että ainakin Lahdessa ja Vuokatissa päästään kisaamaan junioreiden pohjoismaisten hiihtolajien MM-mitaleista.

– Saimme tänään Rajavartiolaitokselta tiedon, että sillä terveysturvallisuussuunitelmalla mikä miellä on, ja mitä testasimme Salpausselän kisoissa, voidaan myös järjestää junioreiden MM-kisat, kertoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen.

– Toki elämme päivä kerrallaan seuraten tilannetta ja viranomaisohjeistusta.

Salpausselän maailmancupin kisoja voidaan pitää jonkinlaisena testinä sille suunnitelmalle, jota aiotaan käyttää myös Suomen MM-kisoissa. Salpausselän ennakkoseulonnassa tuli ilmi kaksi koronatartuntaa, joiden seurauksena vielä kolmaskin henkilö asetettiin karanteeniin.

– Normaaliprosessi on ollut se, että kahden testin kautta tullaan niinsanottuun kuplaan, jossa on olemassa tietyt terveysturvalliset toimenpiteet, kuten maskit, käsidesit, etäisyydet ja kohtaamisten minimointi, kertoo Hämäläinen pääpiirteittäin terveyssuunnitelmasta.

Kisat piti alun perin järjestää Puolassa, mutta koronatilanteen takia kisajärjestäjiksi valikoitui lopulta Lahti ja Vuokatti. Lahdessa järjestetään alle 20-vuotiaiden mäkihyppy ja yhdistetty, Vuokatissa alle 20- ja alle 23-vuotiaiden maastohiihdot.

Kun niin monelta on viety mahdollisuus saapua Suomeen, mihin perustuu urheilijoiden erityislupa?

– Urheilijat ja koko se koko porukka, joka tässä liikkuu, on todella tarkasti testattu. He elävät tiukemmassa kuplassa kuin moni muu ihminen arjessa. Jos urheilija sairastuu, niin pahimmillaan urheilu-ura on loppu. He ovat vastuullisia toimijoita, painottaa Hämäläinen.

Lue myös:

Nuorten MM-hiihdot Lahdessa ja Vuokatissa

Nuorten MM-kisojen järjestäjät jännittävät, pilaako Kainuun koronatilanne suunnitelmat – paikalle on tulossa yli 400 urheilijaa eri maista

Vuokatti tahtoo tulevaisuuden olympiavoittajat ja maailmanmestarit – nuorten MM-kisat järjestetään helmikuussa riskilläkin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat