1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. KHL

KHL:n suomalaisketju tekee hurjaa jälkeä – vitjan veteraani runnoo ennätyksiä uusiksi ja haaveilee koko sarjan voitosta

Teemu Hartikainen pani suomalaisten tehopiste-ennätyksen uusiksi ja sivuaa maaliennätystä. Ufan kärkiketju pyörii suomalaisvoimin.

Teemu Hartikainen on pelannut elämänsä kautta KHL:ssä. Kuva: AOP

Kahdeksas kausi toden sanoo. Teemu Hartikainen on urakoinut Salavat Julajev Ufan miehistössä tehokkaasti liki vuosikymmenen, mutta tällä kaudella pisteitä on syntynyt ennennäkemättömällä tavalla.

Hartikainen pisti suomalaisten KHL:ssä yhdellä kaudella tekemien tehopisteiden ennätyksen uusiksi tammikuun puolivälissä, kun tilastoihin kilahti kauden 51. piste Barys Nur-Sultania vastaan.

Hartikainen syötti ketjukaverinsa, tulokaskauttaan KHL:ssä pelaavan Markus Granlundin läpiajoon ja tämä onnistui viimeistelyssä. Aiemmasta, Esa Pirneksen 50 tehopisteen ennätyssesongista oli ehtinyt kulua 12 vuotta.

Tällä hetkellä kasassa on jo 23 maalia ja 33 syöttöä eli yhteensä 56 tehopistettä. Maalimäärä sivuaa suomalaisten yhden kauden ennätystä, ja runkosarjaa on edessä vielä kahdeksan ottelun verran.

– Pidin sitä 50 pistettä tosi kovana tavoitteena itselleni. Ennätyksen rikkominen merkitsi paljon ja on hienoa, että se toteutui, Hartikainen tunnelmoi Yle Urheilun haastattelussa.

– Siihen pitää niin monen asian loksahtaa kohdalleen, että pystyy tällaisen kauden pelaamaan. Vaikka joinakin kausina olisi pelannut kuinka hyvin, niin esimerkiksi kaikki kentällisen palaset eivät toimi samalla tavalla kuin nyt.

Hartikaisen ja Granlundin lisäksi Ufan tehoketjussa pelaa Sakari Manninen. Koko vitja löytyy KHL:n pistepörssin kärkikymmeniköstä, jossa Hartikainen on toisena, Granlund neljäntenä ja Manninen kahdeksantena.

Granlund on Hartikaisen tapaan iskenyt 23 maalia.

– Kausi on ollut mahtava. Ketjukaverit ovat auttaneet paljon siinä, että pistemäärä on tuo, mikä se nyt on, Hartikainen kiittelee.

– Huonoinakin iltoina jätkät ovat pystyneet tekemään tulosta ja kaikki on mennyt aika lailla nappiin. Omakin peli on kulkenut ja olen saanut tason pidettyä.

Kolmikossa ei ole perinteistä roolijakoa, jossa jonkun osa on esimerkiksi tehdä tilaa taitavammille pelaajille. Siksi vaarallista trioa on vaikea pitää kurissa.

– Pystymme riistämään, karvaamaan ja tekemään maalipaikkoja. Kaikki pystyvät luomaan, syöttämään ja tekemään maaleja. Vastustajan on aika paljon vaikeampi pelata, kun kaikki pystyvät vähän kaikkeen, Hartikainen sanoo.

Savolaishyökkääjä myöntää, että joutuu illasta toiseen painimaan tuttuja kasvoja vastaan, sillä Ufan ykkösvitjaa pyritään pimentämään mahdollisuuksien mukaan.

Habarovskissa kolmikko saatiin pidettyä hiljaisena aina kolmanteen erään saakka, mutta Ufan 3–2-voittoon päättyneessä pelissä ratkaisuosuma oli suomalaisten käsialaa. Tällä kertaa oli Mannisen vuoro viimeistellä Granlundin ja Hartikaisen esityöstä.

– Olen pelannut täällä vuosia, ja tietyt vahvuudet tiedetään. Niitä pitää vain yrittää muuttaa ja yrittää keksiä jotain uutta, Hartikainen pohtii.

Tykkikausi suomalaisjohdossa

Ufassa suomalaiset ovat merkittävissä tehtävissä, sillä tehoketjun lisäksi maalilla kiekkoja koppaa Juha Metsola ja päävalmentajana joukkuetta luotsaa Tomi Lämsä.

Lämsä oli varsinainen yllätysnimitys, kun asia julkistettiin viime keväänä. Hän tuli Ufaan Erkka Westerlundin valmennusryhmässä kaudelle 2017–2018 ja jatkoi Nikolai Tsulyginin apuvalmentajana seuraavat kaksi kautta.

Pääsääntöisesti KHL-seuroja valmentavat venäläiset, joten Lämsä on poikkeus. Hartikaisen mukaan muutokset uudessa valmennuksessa ovat olleet hienovaraisia.

– "Lämä" oli tässä niin pitkään ja näki kakkosvalmentajan paikalta sen, mitä tietyt asiat vaativat Venäjällä ja mihin kannattaa panostaa. Eivät asiat ole hirveästi muuttuneet, mutta hän on tuonut omia juttuja systeemiin ja joukkueen johtamiseen, Hartikainen kuvaa.

– Hän on kokemuksensa ansioista pystynyt pitämään kiinni asioista, jotka ovat tärkeitä. Kuten ihmisten johtaminen, se on ollut "Lämällä" tosi hyvää.

Vaikka Lämsä osaa venäjää jonkin verran, apuvalmentajana toimii 897 NHL-ottelua urallaan pelannut Viktor Kozlov. Näin asia saadaan perille tarvittaessa myös hänen kauttaan.

Hartikaisen mukaan eniten Lämsän asemaa pönkittää sarjataulukko. Ufa on idän nelosena, ja pisteen sisällä kakkosena ja kolmosena ovat suurseurat Omsk ja Magnitogorsk.

Myös suomalaispelaajien on helppo tehdä töitä Ufassa, kun otteet jäällä antavat joukkueelle mahdollisuuden taistella voitoista.

– Tulosta on tullut. Se auttaa tosi paljon. Venäläiset ovat myös nähneet vierestä, miten "Lämä" työskentelee. Varmasti puhuttaisiin eri asiasta, jos suorilta olisi otettu suomalainen ykkösvalmentajaksi, Hartikainen toteaa.

– Vaikka olemmekin suomalaisia, niin ei kysymys siitä, että olemme saman maan kansalaisia. Kun peli kulkee, se auttaa joukkuetta ja me autamme joukkuetta voittamaan.

Ufa murtautui pudotuspeleissä konferenssifinaaliin viimeksi 2019, mutta tuolloin finaalipaikan edessä oli Omsk. Tällä hetkellä itää hallitsee Ak Bars Kazan, joka on 10 pistettä karussa muilta.

KHL-aikana joukkue on juhlinut kevään päätteeksi mestarina yhden kerran, kauden 2011 päätteeksi.

Hartikainen hymyilee leveästi ajatukselle kilpailla Gagarin cupista, mutta muistuttaa, että pudotuspelien polku on idän puolella todella kivinen.

– Se on tosi vaikeaa: Kazan, Omsk ja Magnitogorsk ovat siellä kärjessä. Ainakin kaksi viimeistä kierrosta tulee olemaan tosi kovia pelkästään idän lohkossa. Siihen päälle sitten voittaa lännen ykkönen, (Moskovan) TsSKA tai (Pietarin) SKA, mikä ikinä tuleekaan, hyökkääjä listaa.

– Gagarin cup on ainoa tavoite, sen takia täällä ollaan ja tehdään hommia, että se saataisiin nostettua pään päälle.

Lue myös:

Pelätty suomalaiskolmikko rikkoo ennätyksiä ja komeilee pörssikärjissä – NHL:n Venäjään vaihtanut Markus Granlund kertoo, millainen on KHL-legendaksi kasvanut Teemu Hartikainen

Osalla Ufan suomalaiskiekkoilijoilla koronavirus – etävalmentaja Lämsä antaa ohjeita puhelimitse