Suora

  • Suunnistuksen EM
  • Urheiluruutu
  • Digital Racing eSM 2021
  • Navetta on Kristiina Mäkelälle henkireikä: "Lehmät ovat kuin psykologeja"
  • Urheiluruutu

Mitä ainetta Lotta Haralan dopingnäytteestä löytyi? Asiantuntija vastaa kysymyksiin piristeestä, jota voi löytyä salakavalasti lisäravinteista

SUEKin lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala sanoo, että Lotta Haralan dopingnäytteestä löytynyttä ainetta pitäisi olla yli 10-kertainen määrä, jotta saataisiin suorituskykyä parantavia vaikutuksia.

doping
Lotta Harala
Lotta Haralan dopingnäytteestä löytyi viime kesänä kiellettyä piristettä.Matti Raivio / All Over Press

Aitajuoksija Lotta Harala sai Antidopingasioiden kurinpitolautakunnalta kolmen kuukauden toimintakiellon dopingrikkomuksesta. Haralan toimintakielto on alkanut jo viime vuoden lokakuussa ja näin ollen päättynyt 12. tammikuuta 2021. Kurinpitolautakunnan mukaan Harala on siten kärsinyt hänelle määrätyn seuraamuksen.

Harala antoi elokuussa Espoon GP-kilpailussa dopingnäytteen, josta löytyi viitteitä 5-metyyliheksaani-2-amiinista (1,4-dimetyylipentyyliamiini), joka on kilpailussa kielletty piriste. Ainetta on esimerkiksi joissakin ravintolisissä.

Suomen urheilun eettisen keskuksen lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala, mistä aineesta siis on kyse?

– Sitä ei voi kovin helposti selittää, mutta tämä on niin sanottu metyyliheksaaniamiinin johdos, jonka lisääminen ravintolisiin kiellettiin noin 10 vuotta sitten. Tämän seurauksena metyyliheksaaniamiinista on tehty johdoksia. Tämä on yksi niistä ja sitä on lisätty nimenomaan ravintolisiin.

Miten aine vaikuttaa urheilijan suorituskykyyn?

– Se on piriste, eli se lisää tehoa ja vireystasoa yhtä lailla kuin kestävyyslajeissa parantaa jaksamista.

Onko mahdollista, että aine olisi tullut Haralan elimistöön jostain muualta kuin mainitusta lisäravinteesta?

– Minulla ei ole tiedossa, mistä tätä ainetta saisi muualta kuin ravintolisistä, eli käytännössä katsoen kun sitä yrittää etsiä puhtaana aineena, sitä ei löydä ainakaan helposti. Se tiedetään, että ravintolisiin sitä on lisätty. Joskus se saatetaan mainita tuoteselosteessa, mutta pääsääntöisesti sitä ei siinä mainita.

Haralan näytteessä kielletyn aineen pitoisuus näytteessä oli noin 100 nanogrammaa millilitrassa, joka Antidopingasioiden kurinpitolautakunnan mukaan osoittaa, ettei aineella todennäköisesti ollut merkitystä kilpailusuorituksessa.

Miten pieni määrä 100 nanogrammaa millilitrassa on?

– Näille yhdisteille, jotka ovat kisoissa kiellettyjä, WADA on antanut raportoinnin raja-arvon. Kun se ylitetään, laboratorio raportoi tuloksen positiivisena löydöksenä. Elimistössä voi olla jäämiä, jos käyttö on tapahtunut huomattavasti aiemmin. Tässä tapauksessa raja-arvo oli 50 nanogrammaa millilitrassa, eli pitoisuus oli kaksinkertainen raportoinnin raja-arvoon nähden.

Mikä olisi merkittävä määrä?

– Tästä yhdisteestä on hyvin vähän tutkittua tietoa, mutta todennäköisesti vasta yli 10-kertaisilla pitoisuuksilla saadaan suorituskykyä parantavia vaikutuksia.

SUL:n tiedotteen mukaan Harala on luotettavina pidettävin kirjallisin todistein osoittanut, että kyseinen kielletty aine on joutunut hänen elimistöönsä sellaisesta ravintolisänä käytettävästä lisäravinnevalmisteesta, jonka tuoteselosteesta ei voi päätellä, että valmiste sisältäisi kyseistä kiellettyä ainetta.

Mitä tuollaiset kirjalliset todisteet voivat olla?

– Siitähän ei ole varmuutta, mistä aine on saatu, mutta on todennäköistä, että se on tullut ravintolisästä. Kuten aiemmin sanoin, ei ole tiedossa, että tätä saisi valmisteena muualta kuin ravintolisistä. Kun sitä on löytynyt näytteestä, se on tullut ravintolisien kautta.

– Sitä on lisätty ravintolisään joko tarkoituksellisesti tai sitten se on tullut valmistusprosessissa kontaminaationa. Siksi minun on hankala kuvitella, mitä muita vaihtoehtoja voisi olla kuin nämä ravintolisät.

Harala kertoo lähettäneensä lisäravinnepurkin kahteen eri laboratorioon ympäri Eurooppaa tutkittavaksi. Mitä sieltä voi odottaa, että selviäisi?

– Tätä ei ole analysoitu eikä analysoida. Kyse on siitä, että silloin kun purkki on auki, se ei todista puoleen eikä toiseen mitään. Pitäisi olla sellaisia samasta valmistuserästä olevia avaamattomia purkkeja, jotta dopinganalytiikan suhteen voitaisiin saada vastaus, onko siinä ollut sitä ainetta vai ei. Avattu purkki ei välttämättä pidä todisteena. Siitä ei voi olla varma.

Absoluuttista varmuutta ei siis ole?

– Ei. Todennäköistä on, että piriste tullut jostain ravintolisästä.

Reetta Hurske, Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Lotta Harala kisasivat toisiaan vastaan Espoossa.
Suomen aituritähdet Reetta Hurske, Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Lotta Harala.Tomi Hänninen

Miten poikkeuksellinen tapaus tässä on kyseessä?

– Jos maailmanlaajuisesti ajatellaan, tällaisia tapauksia käy ja dopingrikkomuksia tulee ilmi, mutten Suomesta muista omalta ajalta tällaista tapausta.

Miten suuri riski ravintolisien käyttöön liittyy?

– Tästä SUEK on jo pitkään varoitellut, eli silloin kun ravintolisiä käytetään, on olemassa riski, että valmiste sisältää jotain kiellettyä. Se on tietysti vähän hankala asia.

Harala oli käyttänyt samaa kreatiinivalmistetta jo keväällä 2020, ja oli silloin dopingtestissä, mutta koska kyse oli harjoituskauden testistä, näytteestä ei analysoitu piristeeksi luokiteltavaa ainetta.

Miten erilaisia testit ovat kilpailu- ja harjoituskaudella?

– Kun katsotaan WADAn listaa, siellä määritellään sellaiset aineet, jotka on kielletty kaikkina aikoina ja sellaiset, jotka ovat kiellettyjä ainoastaan kilpailuissa. Niitä analysoidaan vain kilpailunäytteistä. Piristeitä ei analysoida kilpailujen ulkopuolella, koska ne eivät ole silloin kiellettyjä.

– Tämä perustuu siihen, että niistä saa hyötyä vain kilpailutilanteessa, ja siksi niitä voi käyttää harjoituskaudella, koska ne eivät tuo lisähyötyä kilpailutilanteeseen muulloin käytettynä. Siellä (harjoituskaudella sallittujen listalla) on monia hyvin tärkeitä ja keskeisiä lääkeaineita.

Onko suhde painottunut aina kiellettyihin aineisiin miten voimakkaasti?

– Pitäisi laskea luvut, mutta kyllä siellä (harjoituskaudella sallittujen listalla) hyvin tärkeitä ovat nimenomaan nämä piristeet, joita on iso joukko. Lisäksi siellä on kovempia morfiinin tyyppisiä kipulääkkeitä ja glukokortikoidit, joista ainakin joitakin käytetään kohtalaisen paljon lääkeaineena. Ehkä kaksi kolmasosaa on kiellettyjä kaikkina aikoina ja yksi kolmasosa vain kilpailujen aikana.

Lue myös:

Miksi Lotta Haralan dopingrangaistuksesta kerrottiin vasta nyt? Urheiluoikeuden asiantuntija vastaa

Lotta Haralan dopingrikkomus on Suomessa harvinaisuus ainakin kahdella tapaa – yleisurheilussa edellinen d-tapaus vuodelta 2010

Lotta Harala kommentoi dopingtapaustaan Instagramissa – "Haluan kertoa teille, minkä asian kanssa olen elänyt viimeiset kuukaudet"

Lotta Haralalle kolmen kuukauden toimintakielto dopingrikkomuksesta: Aitajuoksijan antamasta dopingnäytteestä löytyi pieni määrä piristettä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat