Suora

  • Urheiluruutu

Neziri nujersi maailman huippuaitureita – "En heti edes tajunnut voittaneeni"

Nooralotta Neziri jätti Karlsruhessa taakseen kansainvälisiä huippuja.

yleisurheilu
Nooralotta Neziri kuvassa
Nooralotta Nezirin kansainvälinen hallikausi alkoi loistavasti. AOP

Nooralotta Neziri sai loistavan startin yleisurheilun kansainväliseen hallikauteensa. Neziri tykitti 60 metrin aitojen halli-SE-ajan 7,92 Saksassa ja lohkaisi näin viisi sadasosaa aiemmasta Suomen ennätyksestään.

Neziri yllättyi ajastaan, mutta oli vielä sitäkin yllättyneempi voitostaan. Taakse jäivät nigerialainen vuoden 2018 Dohan MM-kilpailuiden nelonen Tobi Abusan (aika 7,94) ja hollantilainen 60 metrin aitojen hallitseva Euroopan mestari Nadine Visser (7,96).

– Pidin Abusania ja Visseriä vahvoina suosikkeina enkä edes heti tajunnut voittaneeni. Tajusin, että nyt on tapahtunut jotakin, kun kamera näytti koko ajan minua kuvissa, Neziri kertoi.

Neziri ei päässyt heti alussa täyteen vauhtiin.

– Alku oli tahmea. Ensimmäiselle aidalle saakka juoksu oli ihan ok, mutta ensimmäinen aitaväli ei ollut kovinkaan nopea. Seuraavat aitavälit olivat todella imeviä, mutta alkupäästä on vielä otettavissa pois sadasosia, Neziri arvioi.

SE-aika ja maukas voitto maistuivat, kun viime vuosiin on mahtunut monenlaisia ajanjaksoja.

– Tämä antaa uskoa siitä, että pystyn pärjäämään ihan maailman parhaitakin naisia vastaan. Uskoni on ollut välillä koetuksella, kun vuosien varrella on ollut vaikeuksia. Ei ole aina liikahtanut siihen, mitä olisin itse odottanut. Tästä tuli tärkeä itseluottamuksen lisäys, Neziri sanoi.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Yleisurheilun hallikauden on tarkoitus huipentua maaliskuun halli-EM-kisoihin Puolassa. Korona riehuu pitkin Eurooppaa, mutta EM-kisat ovat ainakin vielä kalenterissa.

– Olen panostanut tähän hallikauteen ihan täysillä. Nyt näyttää todella vahvasti siltä, että halli-EM-kisat voidaan järjestää, Neziri uskoi.

– Hyvät onnistumiset hallikaudella ruokkivat kohti kesää. Pääsen muutenkin testaamaan, miten harjoitteluni on vienyt minua eteenpäin. Hallikausi on siinäkin mielessä todella tärkeä, Neziri taustoitti.

Neziri testaa kisavirettään seuraavan kerran jo ensi viikolla.

– Lennän tästä nyt Berliiniin, jossa kilpailen 5. helmikuuta. Sieltä lennän Ranskaan ja kilpailen 9. helmikuuta Lievinissä. Lievinin jälkeen kisaohjelma on vielä hieman auki, Neziri kertoi.

Lue myös:

Nooralotta Neziri tykitti Saksassa 60 metrin hallikisan voittoon uudella Suomen ennätyksellä 7,92: "En ajatellut, että pystyisin juoksemaan noin kovaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat