Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Henkisesti ja fyysisesti kovilla ollut Eero Hirvonen on jahdannut hukattua hyppyvirettä – uskoo, että kaikki on edelleen MM-kisoissa mahdollista

Eero Hirvonen nähdään yhden väliviikonlopun jälkeen tositoimissa maailmancupissa.

miesten yhdistetty
Eero Hirvonen lähikuvassa.
Eero Hirvonen on hakenut itseluottamusta mäkiosuudelle kotimaasta. Tomi Hänninen

Saksan Oberstdorfissa 23.2.-7.3.2021 käytävien hiihdon MM-kisojen kisaoppaasta löydät helposti kisojen ohjelman, lähetystiedot ja suorat lähetykset, kisauutiset sekä videoklipit.

Yhdistetyn hiihtäjä Eero Hirvonen ei kisannut viime viikonloppuna Itävallan Seefeldin maailmancupin kilpailussa, koska hän jäi Suomeen harjoittelemaan. Maailmancupissa 16. sijalla olevalla suomalaiselle oli vaikeuksia mäessä pari viikkoa sitten Salpausselän maailmancupissa, eikä lähtenyt sunnuntain henkilökohtaisessa kilpailussa lainkaan ladulle.

Ensi viikonloppuna Hirvonen palaa tositoimiin, kun maailmancup-kausi jatkuu Saksassa.

Hirvonen harjoitteli viime viikolla Kuopiossa ja Jyväskylässä. Hänen on tarkoitus hypätä vielä tällä viikolla uudelleen Kuopiossa ennen Klingenthalin kisaviikonloppua.

– Tarkoitus oli saada vähän rennompia ja vapaampia harjoituksia, joissa on aikaa rauhaa tehdä niitä hyppyjä. Oli tarkoitus saada vähän rentoutta hyppäämiseen, Hirvonen taustoitti Yle Urheilulle.

Hirvosen mukaan hyppyjen pohjataso on kesän ja syksyn harjoitusten jälkeen hyvä, mutta hän ei ole saanut huippusuorituksia esiin aina kilpailutilanteissa.

Eero Hirvonen
Eero Hirvosen ongelmat olevat tulleet esiin mäkihypyssä. Tomi Hänninen

– Hyppääminen oli jo hyvällä pohjalla. Sitä ei vaan ole helppoa kääntää, kun lähtee menemään väärään suuntaan. Perustaso tuo aina sen kohtuullisen tuloksen, mutta kun tulee vähän vaikeuksia, niin sitä ei kestä olosuhdemuutoksia tai hyppymäkien vaihdoksia.

Hirvosella on ollut ongelmia muun muassa ylämäen laskuasennon kanssa.

– Kun ei ole luottoa, pienemmistä ongelmista tulee isompia todella helposti. Kun hyppääminen on hyvällä tasolla, pienet asiat eivät häiritse niin paljon.

"Tässä on vielä mahdollisuudet vaikka mihin"

Lahden kisaviikonlopun jälkeen Hirvonen sanojensa mukaan henkisesti ja fyysisesti rasittunut, joten heti ensimmäisenä hän ei rynnännyt kisaviikonlopun jälkeen hyppyrimäkeen.

– Siinä piti vähän ladata akkuja. Se oli aikamoista härdelliä jo ennen Lahtea, kun oli edellisenä viikonloppuna kolme kilpailua putkeen. Nyt on ihan mukavaa päästä taas kilpailemaan.

25-vuotias suomalainen pitää Klingenthalin mäestä, mutta viikonlopun tavoitteena on vain löytää hyppyihin rentoutta.

– Tavoitteena on hypätä Klingenthalissa vähän tasaisemmin. Olisi mukavaa, jos voisin lähteä kilpailuun vähän rennommalla mielellä. Tulostavoitteita minulla ei nyt ole.

Viikonlopun jälkeen suomalaisella on vielä pari viikkoa aikaa harjoitella ennen Oberstdorfin MM-kisoja.

– Tässä on vielä mahdollisuudet vaikka mihin. Pitää vain saada vähän lukkoa auki ja löytää se perustekeminen.

Tällä kaudella Hirvonen on nähty kerran palkintokorokkeella, kun hän oli Ilkka Herolan kanssa Val di Fiemmen joukkuekisan kolmas. Henkilökohtaisissa kilpailussa hän on yltänyt kymmenen parhaan joukkoon kaksi kertaa (Ruka ja Ramsau).

Lue myös:

Eero Hirvonen palaa maailmancup-taistoihin

Ilkka Herola pääsi flow-tilaan mäkitornissa, mutta päivän suoritus sai suomalaisässän huoahtamaan myös helpotuksesta – "Putosi iso kivi sydämeltä"

Eero Hirvonen jää sivuun yhdistetyn maailmancupin Seefeldin kisoista

Suomen hiihtomaajoukkue jättää Nove Meston maailmancupin väliin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat