1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. painonnosto

Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi täyttää 80 vuotta – pohjat menestykseen hankittiin jo lapsena: "Tajuttomaksi piti lyödä, jotta voitiin julistaa voittaja"

Kaarlo Kangasniemi nosti olympiakultaa Meksikossa 1968.

Kaarlo Kangasniemi kuntosalilla 25. tammikuuta 2021. Kuva: Lehtikuva

Vikkelä pyörähdys ja kumarruksen kautta sulavasti sivulle. Ovela väistöliike pelastaa Pikku-Kallen isomman naapuripojan tyrmäysiskulta. Velipojat hurraavat vieressä, eikä Kaarlo Kangasniemeä pelota. Hän vain noudattaa luonnonlakien mukaista taktiikkaa. Väsytä, keskity, väistä ja iske!

Leineperin kylässä, Porin liepeillä, on käynnissä poikaporukan ammattilaisilta. Liian suuret nyrkkeilyhanskat on sidottu lasten käsiin mahdollisimman kireälle ja ottelijoiden T-paidat makaavat yhdessä läjässä nurmikolla. Gongina toimii äidiltä varastettu kattila ja kehänarut on korvattu ihmisjoukon luomalla piirillä. Nykypäivänä tätä leikkiä voitaisiin pitää brutaalina, mutta 1950-luvun Suomessa se oli normaalia liikunnallista toimintaa. Jokaisen matsin voitosta sai ammattilaistyyliin rahapalkinnon, suuruudeltaan viisi penniä.

– Tajuttomaksi piti lyödä, jotta voitiin julistaa voittaja, Kaarlo Kangasnimi myhälee.

Synttärijuhlat punttisalilla

Edellä kuvattu nyrkkeilyn ammattilaisilta oli Kaarlo Kangasniemen ja hänen seitsemän veljeksensä suurta hupia sotavuosien jälkeisessä Suomessa. Ja omien voimien mittelöinti on jatkunut näihin päiviin saakka. Urheilullisen veljessarjan kuuluisin jäsen, Meksikon 1968 kultapoika Kaarlo, juhlii tänään 80-vuotissyntymäpäiviään Porin Kuntokeskuksella, minkä muunkaan kuin painonnoston merkeissä.

– Käyn salilla kolme kertaa viikossa nostelemassa. Hanskat meillä on nyt koronan takia käsissä, mutta muuten salit ovat olleet täällä melkein koko ajan auki. Nyt vain perhana olkapää kipeytyi kun kiskoin penkkipunnerrusta viime viikolla, Kangasniemi manaa.

Kangasniemi käy edelleen kolme kertaa viikossa salilla. Kuva: Lehtikuva

Paljonkos siellä sitten oikein oli rautaa päissä?

– Sitä en voi tässä kertoa, siitä saattaisivat tuttavat vähän ottaa kierroksia. Lihakset kyllä ovat edelleen isoja ja hyvässä kunnossa, mutta nivelet ovat vanhoja. Ne pitäisi kaikki vaihtaa, punttihirmu nauraa.

Molemmat lonkkanivelet olympiavoittajalle onkin jo vaihdettu, ja selkäkin koki urheilu-uran aikana kovia, mutta on Leineperin miehellä ollut onneakin matkassa. Pahat sappivaivat alkoivat viime vuonna, mutta tuskasta muodostuikin onnenpotku.

– Minulla oli pitkään kovia kipuja, jonka vuoksi sappirakko piti lopulta poistaa. Siinä samassa leikkauksessa löytyi sitten munuaissyöpä. Olihan se melkoinen sattuma ja sen asiosta syöpä saatiin heti hoidettua. Kävin hiljattain kontrollissa ja olen syövän suhteen tällä hetkellä aivan terve, Kangasniemi iloitsee.

Nuoruusvuodet siivittivät matkalla menestykseen

Meksikossa suomalaisten olympiamenestyksen pelastanut Kaarlo Kangasniemi syntyi Leineperin ruukkikylään työläisperheen yhdeksänneksi lapseksi juuri jatkosodan kynnyksellä. Uuttera työnteon malli kumpusi suoraan kotoa, perheen Juho-isän toimiessa kyläseppänä. Veljekset auttoivatkin pajalla vuoronperään, sillä ennen koneiden aikakautta isä tarvitsi raudan taontaan päällelyöjää.

Kyllä siinä voimat kasvoivat väkisinkin, kun neljän kilon lekalla lyötiin kolmekin tuntia yhteen putkeen. Kuka meistä sitten milloinkin oli työvuorossa, Kangasniemi muistelee.

Leineperi oli tuohon aikaan siirtolaisten täyttämä vilkas kylä, jossa jalkapallopelit järjestyivät helposti isoille niityille. Talviaikaan päälajina oli jääpallo, jota iskettiin isossa porukassa joen jäällä. Lajiskaala kasvoi sotavuosien jälkeen myös syrjäisillä seuduilla, mutta Kangasniemen veljessarjaa kiinnosti enemmänkin alkukantaiset mittelöt. Lekan lyömisellä lisääntyneitä voimia alettiin testata tosissaan painonnoston merkeissä.

– Isä teki meille sallaiset betonipainot, jonka päihin laitoimme tappurin siivuja lisäpainoiksi. Sitten elämä olikin jonkin aikaa yhtä nostamista, yleensä monta kertaa päivässä. Toki betonikiekot ovat aika huonoja, kun ne kuluvat nopeasti siitä keskeltä ja alkavat vemppaamaan eli hölskymään. Kunnolliset painot saimme vasta myöhemmin kun isoveljistä Leevi meni armeijaan, ja sitä kautta löytyi budjettiimme sopivat rautapainot.

Vaikka Kangasniemet nostivatkin paljon puntteja, niin riittävä monipuolisuus tuli maalla asuen kuin luonnostaan. Esimerkiksi yläasteelle siirtyminen kasvatti Leineperin lasten koulumatkan aina Poriin saakka. Yhteen suuntaan se tarkoittaa 25 kilometriä. Sen Kangasniemi kulki tuon ajan tyyliin polkupyörällä, silloisen lukujärjestyksen mukaan kuudesti viikossa. Päivittäisestä pyörämarssista syntyi kuin vahingossa painonnostajalle tärkeä aerobinen harjoitus.

– Niin ja kyllähän sitä nuori poika haluaa nopeasti koulusta kotiin. Aika monesti se meni nopeuskestävyydenkin puolelle. Otin kellolla aikaa kuinka nopeasti pystyn polkemaan kotiin ja sitten yritin rikkoa niitä aikoja, Kangasniemi hymyilee.

Kultaputki ei katkea

Vahvat pohjat ja Porissa alkaneet viralliset painonnostoharjoitukset siivittivät veljekset nopeasti Suomen huipulle. Maailman valloitukseen tarvittiin kuitenkin lisäapuja, sillä hormonien käyttö oli tuohon aikaan yleistä ja sallittua. Kangasniemi saikin anabolisia steroideja itärajan takaa 1960-luvulla ja pääsi samalle viivalle pahimpien kilpakumppaniensa kanssa.

Tokion 1964 olympiakisoissa hän oli vielä ”puhtaana” seitsemänneksi paras, mutta pysyvästi valtakunnan kaapin päälle mies nousi neljä vuotta myöhemmin. Suomalaisurheilijat olivat nimittäin Meksikossa 1968 niin sanotusti jännän äärellä. Vuonna 1908 alkanut kesäkisojen kultamitaliketju oli katkeamispisteessä.

– Kyllä minä sen tilanteen muistan, vaikkakin tiedon kulku oli siihen aikaan vähän hitaampaa. Kisakylässä alkoivat kiertää sellaiset jutut, että Suomen kansa haluaisi nyt saada sen kultamitalin, mikä oli aina ennenkin tullut. Mutta ei siitä minulle itselleni paineita tullut. Olin niin rautaisessa kunnossa, että vaikka joku olisi tullut herättämään keskellä yötä, niin olisin nostanut maailmanennätyksen, Kangasniemi pamauttaa.

Kaarlo Kangasniemi voitti olympiakultaa Meksikossa 1968. Kuva: Lehtikuva

– En minä silti ykkössuosikki ollut, sillä Neuvostoliiton Jaan Talts oli nostanut harjoituksissa rajut ME-lukemat 525 kiloa. Häntä taisi kisassa sitten jännittää tuon treenituloksen vuoksi vähän turhan paljon. Samoin kävi muuten **Kinnusen Jormalle **katsomossa. Me kävimme paljon seuraamassa muiden urheilulajien tapahtumia ja Jorma oli tullut omien heittojensa jälkeen katsomaan meidän kilpailua. Jorma puraisi nastahampaansa poikki, kun hermoili niin kovasti meikäläisen nostoja.

Ennen kilpailua Kangasniemellä oli vielä sopiva sanaharkka maajoukkuevalmentajan kanssa, joka olisi halunnut miehen aloittavan alemmista painoista. Siitä tuli lavalle lisää tarmoa ja Leineperin rautanyrkki tempasi maailmanennätyslukemat 157,5 kiloa. Kultaa Kalle nappasi kolmen nostotyylin yhteistuloksella 517,5 kiloa.

Kaukana pohjolassa kansa oli radiovastaanottimien äärellä haltioissaan ja Kangasniemi äänestettiin peräti kahtena seuraavana vuonna Suomen suosituimmaksi suomalaiseksi. Tähän tulokseen vaikutti toki menestyksen lisäksi miehen yli-iloinen perusolemus. Se sama perusvirne näkyy 80 vuotta täyttäneen Kangasniemen kasvoilla tänäkin päivänä.

Perheen urheilullinen tarina ei koskenut pelkästään Kaarloa, sillä neljä muutakin velipoikaa keräsi painonnostosta erisuuruisia meriittejä. Parhaiten pärjäsi pikkuveli Kauko, jonka nimen perässä vilkkuivat ME-lukemat yhteensä viisi kertaa. Ja tietynasteiset ennätystehtailut jatkuvat tänäkin päivänä.

– Velipoika Lauri kuntoilee myöskin paljon ja tykkää varsinkin leuanvedosta. Lauri soitteli minulle juuri eilen ja kertoi vetäneensä yhteen putkeen 26 toistoa. Hän on muuten 86-vuotias.

Vesa-Matti Savinen

Lue myös:

Olympiakomitea laski rajusti painonnoston urheilijakiintiötä – olympiastatus edelleen vaarassa