1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Nashville Predators

Kommentti: Kantribändi veivaa väärässä nuotissa – Nashville Predators on kiinni väärissä pelaajissa, joista osa käy vain NHL:ssä töissä

Nashvillella on useita laadukkaita yksilöitä, mutta kokonaisuus ei ole balanssissa tavalla, mikä mahdollistaisi menestymisen, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä.

Joukkueen paras hyökkääjä Mikael Granlund pelaa minuutti tolkulla ykkössentteri Ryan Johansenia enemmän, kirjoittaa Tommi Seppälä. Kuva: Getty Images

Maalivahti, ykköspakki ja ykkössentteri. Jääkiekkojoukkueen pyhä kolminaisuus. Mikäli tästä triangelista ei löydy laatua, alus vajoaa vääjäämättä pohjaan – ennemmin tai myöhemmin.

Nashville Predatorsin tapauksessa veskari- tai puolustusosastolla ei ole ongelmia. Juuse Saros on kasvanut luotettavaksi NHL-joukkueen aloittajaksi ja Roman Josi valittiin tarunhohtoisen parhaaksi puolustajaksi kaudella 2019–2020.

Reikä keskustassa tekee kuitenkin Predatorsista niin sanotun donitsijoukkueen.

Totuutta on turha Nashvillen tapauksessa kaunistella: Keskushyökkääjäosasto on kärkipelaajien osalta luokaton.

Ryan Johansenia veltompaa ykkössentteriä saa NHL:stä hakea tiuhalla kammalla. Kahdeksan miljoonan vuosipalkkaa nauttivaa 28-vuotiasta kanadalaista ei olla koskaan tunnettu urheilullisuuden perikuvana, mutta parin viime kauden aikana tämä on pudonnut rattailta lopullisesti.

Johansen on paitsi hidas ja kankea, myös alati haluttoman ja velton oloinen. Vaikka alkanut kausi on vasta alussa, jo nyt keskushyökkääjän jalka vaikuttaa raskaalta ja olemus on usein jo lyhyiden vaihtojen jälkeen uupunut. Pelaaja, jolla on taidon ja fysiikan puolesta kaikki edellytykset kovimpaan eliittiin, ei ole valmis mittaamaan itsestään ulos käytännössä mitään.

Eikä tämä ole jäänyt valmennukselta huomiotta.

Ryan Johansen on kahdeksan miljoonan dollarin mies. Kuva: Getty Images

Johansen on niin sanotusta ykkössentterin statuksestaan huolimatta tällä haavaa 16–17 minuutin pelaaja NHL:ssä – ja siinäkin on välillä liikaa. Joukkueen paras hyökkääjä Mikael Granlund pelaa minuutti tolkulla Johansenia enemmän, ja syystä. Se, miten Johansenia käytetään, kertoo paljon päävalmentaja John Hynesin luottamuksesta tätä kohtaan.

Esimerkiksi alivoimapeliin Johansenilla ei tätä nykyä ole mitään asiaa, kuten ei ole toistaiseksi ollut oman pään aloituksiinkaan.

Kanadalainen on aloittanut tällä kaudella pelin 70-prosenttisesti hyökkäysalueelta. Tämäkään ei kuitenkaan auta, sillä vahvasta hyökkäyssuunnan peluutuksesta huolimatta Johansen on häviävä pelaaja.

Menneellä kaudella vaaralliset maalipaikat viidellä viittä vastaan kirjattiin vastustajalle Johansenin ollessa jäällä 53-prosenttisesti, tällä kaudella 52-prosenttisesti. Limbon kruunaa Johansenin tehot hyökkäyspäässä.

Jos kahdeksan miljoonan ykkössentteriin ei voi luottaa puolustussuuntaan ja hyökkäyspäässä tuloksena on kahden kauden ajalta 14 maalia 77 ottelussa, suoritusta voi pitää kaikilla tavoin surkeana. Johansen sijoittuu kahden edelliskauden osalta joukkueen sisäisessä maalipörssissä sijalle kahdeksan. Tämän kauden maalisaldo näyttää toistaiseksi nollaa.

Ottelukohtainen pistekeskiarvo kausilta 2019–2020 ja 2020–2021 on ykkössentterille surkea 0,51. Johansenin tapauksessa pahinta ei kuitenkaan ole se, ettei tämä tuota mitään. Joukkueen kannalta murheellisinta on veltto olemus.

Eikä ole suurikaan salaisuus, että laskenut tuottavuus on suorassa suhteessa pelaajan kehonkieleen. Kun kaukalossa ei tee oikeita asioita, tuloskaan ei seuraa.

Nashvillen pitäisi pystyä tuomaan joukkueeseen uutta nuorta energiaa. Kuva: Getty Images

Ojasta päästään allikkoon, kun sitten tarkastellaan Nashvillen sentteritilannetta Johansenin takana. Sieltä nimittäin löytyy toinen kahdeksan miljoonan mies, Matt Duchene. Pelaaja, jonka kehonkieli ja asenne eivät ole vajonneet Johansenin tasolle, mutta jonka tuottavuus ei ole missään suhteessa tämän palkkaan ja jääaikaan.

Duchenen maaliodottamat ja maalipaikkatilastot kuluvalta kaudelta ovat itse asiassa hyvää luettavaa – aivan eri tasoa kuin Johansenilla. Nashvillen paras ketjukoostumus onkin usein ollut Granlundin, Duchenen ja Filip Forsbergin muodostama kokonaisuus. Ketju operoi molempiin suuntiin laadulla ja pelinvirtaus on useammin kohti vastustajan päätyä kuin omaa päätyä.

Ei Duchenelle hyvää arvosanaa silti voi antaa.

Urallaan seitsemän kertaa 20 maalin rajan ylittänyt Duchene teki menneellä kaudella 66 ottelussa 13 osumaa, tällä kaudella yhdeksän ottelun saldo on pyöreä nolla. Kun kaudet yhdistetään, Duchene löytyy joukkueen maalipörssissä sijalta yhdeksän, kuinkas ollakaan Johansenin takaa.

Johansen ja Duchene ovat saaneet kuudentoista miljoonan tuloilla aikaan reilussa kaudessa yhteensä 27 osumaa – siis kaksi enemmän kuin Filip Forsberg samassa ajassa yksin. Seitsemän enemmän kuin alle neljän miljoonan Mikael Granlund yksin.

Kenties huolestuttavampaa kuin Johansenin kokonaisvaltainen matelu tai Duchenen laahaavat tehot, on kuitenkin se, että ensin mainitun kallis sopimus kestää kesään 2025, viimeksi mainitun kesään 2026.

GM Poile ei ole kyennyt kehittämään seuraa

Nashville mielletään edelleen potentiaaliseksi pudotuspelimenestyjäksi, mutta tällaiset puheet eivät perustu mihinkään. Predators on sitoutunut etenkin hyökkäyspäässä vääriin johtaviin pelaajiin. Pelaajiin, jotka eivät edusta miltään osin sellaista tuoretta dynaamisuutta, mitä NHL:ssä menestymiseen vaaditaan.

Donitsi-ilmiö heijastuu tietenkin kaikkeen joukkueen pelaamisessa. Se näkyy jopa seurakulttuurissa, joka on kasvamassa nopealla tahdilla kieroon tavalla, jota ei voi hyväksyä. On vaikea ymmärtää, miten seurajohto katselee esimerkiksi Johansenin välinpitämätöntä kaartelua sormien läpi ottelusta toiseen.

Kun mietitään, millaisia kaksipäisiä hirviöitä uuden ajan NHL:stä löytyy, voidaan paremmin ymmärtää Predatorsin pelillinen potentiaali. Toronto, Edmonton, Winnipeg, Pittsburgh, Washington, ja Tampa Bay etunenässä ovat joukkueita, joilta löytyy vähintään kaksi todellista huippusentteriä – ja on niitä muitakin.

Nashvillelta ei löydy yhtäkään, ja kaiken päälle ykkössentteri vielä nakertaa illasta toiseen muun joukkueen moraalia omalla matelullaan.

Vielä neljä vuotta sitten Nashville oli NHL:ssä kuumaa hottia. Satumainen marssi Stanley Cupin loppuotteluihin nosti GM David Poilen luotsaaman kantribändin kirkkaisiin valoihin, mutta sittemmin orkesteri ei ole kyennyt säveltämään hitin hittiä. Nuotteihin osuminenkin on juuri nyt hankalaa.

Vaikka Nashvillella on useita laadukkaita yksilöitä, kokonaisuus ei ole balanssissa tavalla, mikä mahdollistaisi menestymisen.

Predators ei vaikuta yhtenäiseltä ryhmältä, joka taistelisi toistensa eteen vaihdosta toiseen saavuttaakseen jotakin suurempaa. Osa Preds-pelaajista on tällä hetkellä NHL:ssä vain töissä.

Ja siksi tällä joukkueella tekee tiukkaa päästä edes pudotuspeleihin alkaneella kaudella.

GM David Poile lehdistön edessä. Kuva: Getty Images

Osin kyse on myös johtajuusongelmasta. NHL:n pitkäaikaisinta GM:ää David Poilea pidetään yhtenä parhaista ammatissaan ja varmasti syystä. Mutta kysyä sopii, millä tavalla Poile on kyennyt viime vuosina seuraa kehittämään?

Ei juuri millään tavalla.

Nashville on ikääntyvä veteraanijoukkue, jolla ei ole eväitä kamppailla Stanley Cupista, mutta ei ole toisaalta uuden sukupolven nuoriakaan pyrkimässä eturiviin. Poile on tehnyt joitakin pelaajakauppoja viime vuosina, mutta eivät ne ole Nashvillesta juuri parempaa joukkuetta tehneet.

Kun katsoo Poilen viimeisimpiä siirtoja, niistä on vaikea löytää punaista lankaa tai selkeää ajatusta siitä, mihin seura on pyrkimässä.

Enemmänkin ne näyttäytyvät yksittäisinä liikkeinä, joiden toivotaan edes jollakin tavalla lopulta palvelevan kokonaisuutta. Uutta ei olla rakentamassa, mutta ei käsillä olevaa ryhmää ole harkituin liikkein kohti huippuakaan kyetty viemään.

Kuudesta edellisestä varaustilaisuudesta Nashville on pystynyt tuomaan NHL:ään yhteensä neljä pelaajaa. Näistä parhaan, puolustaja Samuel Girardin Poile päästi käytännössä ilmaiseksi Coloradoon. Muista Dante Fabbro on pelannut NHL:ssä 77 ottelua, Yakov Trenin 27 ottelua. Heikon NHL-odotteen Eeli Tolvanen on pelannut show:ssa kahdeksan peliä.

On ymmärrettävää, että Poile on tähdännyt viime vuodet varaamisen sijaan Cupin voittamiseen, mutta omavaraisuusaste on siitäkin huolimatta todella heikko. Eikä laadukas varaaminen pois sulje menestymistä, tästä aiheesta saa lisätietoja vaikka Tampasta. Heikosta omavaraisuusasteesta Nashville nyt maksaa NHL-tasolla.

Harvassa NHL-seurassa on veteraanien pelipaikat yhtä vahvasti sementissä kuin kantrikaupungissa – ei ole junnut potkimassa ahteriin.

Tommi Seppälän mukaan joukkeella tekee tiukkaa päästä pudotuspeleihin tälla kaudella. Kuva: Getty Images

NHL:ssä seurat voivat olla hyvinkin erilaisissa tilanteissa, mutta silti menossa omilla tahoillaan oikeaan suuntaan. Joku elää nousukautta kamppaillen jatkuvasti mestaruudesta, toinen niiaa vauhtia pohjalta rakentaen joukkuetta ja kulttuuria uudelleen esimerkiksi varaamisen kautta.

Liikkeessä pysyminen on kehittymisen näkökulmasta tärkeintä.

Pahin mahdollinen tila on pysähtyneisyyden tila. Kun vesi ei virtaa ja ovet eivät enää käy, kehitys pysähtyy ja toivo katoaa. Kun seura sitoutuu vääriin johtaviin pelaajiin ja roikkuu näissä, kymmenenkin vuotta saattaa vilahtaa ohi nopeasti. Jatkuvasti pitäisi pysyä liikkeessä ja alati haastaa kaikkea ja kaikkia. Sisään pitäisi pystyä tuomaan uutta nuorta energiaa.

Nashvillessa vesi ei ole virrannut enää aikoihin.

Toisaalta joukkueessa on edelleen muutamia todella laadukkaita pelaajia, joiden ympärille voisi rakentaa menestystä. Kovia muutoksia on GM Poilen silti tehtävä, mikäli tämä mielii palauttaa Nashvillen liigan eliittiin.

Jos hiekan nykyisten avainpelaajien sopimuslaseissa annetaan hiljaisella tahdilla valua loppuun, mitään toivoa ei ole – pitkään aikaan.

Lue myös:

Mikael Granlund on noussut Nashvillen johtavaksi pelaajaksi – rajuun palkanalennukseen suostunut suomalaistähti mielenkiintoisessa sopimustilanteessa