Suora

  • Suunnistuksen EM
  • Urheiluruutu
  • Digital Racing eSM 2021
  • Navetta on Kristiina Mäkelälle henkireikä: "Lehmät ovat kuin psykologeja"
  • Urheiluruutu

Lotta Harala harkitsee korvausvaatimuksia lisäravinnevalmistajalta dopingrikkeensä takia – "Kreatiini oli loppumaisillaan, sillä mieheni alkoi myös käyttää"

Lotta Harala antoi ensimmäisen haastattelun dopingrikkeensä jälkeen Ylen Urheilustudiossa.

ravitsemus
Lotta Harala
Katso Lotta Haralan vierailu Urheilustudiossa ja keskustelu lisäravinteiden käytöstä

Lotta Harala avasi ensimmäistä kertaa julkisuudessa dopingrikkeensä taustat Ylen Urheilustudiossa lauantaina.

Suomen parhaimpiin pika-aitureihin kuuluvan Lotta Haralan kerrottiin viime viikolla saaneen kolmen kuukauden toimintakiellon dopingrikkomuksesta.

Harala antoi elokuussa Espoon GP-kilpaijujen yhteydessä dopingnäytteen, josta löytyi vähäinen määrä kilpailussa kiellettyä piristettä. Harala kommentoi viikko sitten aihetta vain sosiaalisessa mediassa julkaistussa tiedotteessaan.

Harala epäili, että 5-metyyliheksaani-2-amiini oli joutunut hänen elimistöönsä kreatiinituotteesta. Haralan mukaan hänen normaalisti käyttämänsä kreatiini oli lopussa, minkä takia hän käytti kreatiinikuurinsa viisi viimeistä päivää eri valmistajan tuotetta.

Antidopingasioiden kurinpitolautakunnan päätöksessä Haralan rikkomusta pidettiin tahattomana. Lautakunnan päätöksen mukaan oli todennäköistä, että kielletty aine oli tullut hänen käyttämästään ravintolisästä, jonka pakkauksessa tai tuoteselosteessa ainetta ei mainittu.

Viime viikon jälkeen Haralan käryssä on herättänyt kysymyksiä etenkin se, miten kreatiini oli päässyt loppumaan Suomen kärkipään urheilijalta.

Harala selvitti tilannetta lauantaina Ylen Urheilustudiossa. Haralan mukaan hän on käyttänyt monta vuotta monohydraattikreatiinia säännöllisesti aina viisi-kuusi viikkoa ja pitänyt sen jälkeen kuukauden tauon. Näin oli Haralan mukaan viime vuonnakin, mutta kreatiini oli loppumaisillaan heinäkuun lopulla.

– Kreatiini oli loppumaisillaan, sillä mieheni alkoi myös käyttää kreatiinia, Harala kertoi.

Harala seurustelee jääkiekkoilija Matias Myttysen kanssa, joka on pelannut tällä kaudella yhden KHL-ottelun Jokereissa ja kuusi ottelua SM-liigaa Ilveksessä.

Harala oli laittanut heinäkuun lopulla viestiä hänen yhteistyökumppanilleen ja lisäravinnevalmistajalle, että kreatiini on loppumassa. Haralalla oli tässä vaiheessa vielä viikko kreatiinikuuria jäljellä. Yhteistyökumppani oli pika-aiturin mukaan todennut, että heillä on toimitusvaikeuksia.

– He olivat kysynneet, haluanko jonkun uuden ja korvaavan tuotteen kokeiluun? Vastasin, että en tarvitse. Minulla oli jo kotona kaapissa vastaavanlainen monohydraattikreatiini toiselta valmistajalta. En halunnut kesken kisakauden kokeilla mitään uutta tuotetta, koska minulla oli jo vanha valmiste kotona, Harala kuvailee.

Harala avasi Urheilustudiossa myös, miten toisen valmistajan kreatiinituote päätyi hänelle. Haralan mukaan häneen otti elokuussa 2019 yhteyttä toinen lisäravinnevalmistaja.

– Minulta kysyttiin, haluaisinko kokeilla heidän tuotteita. Kävimme keskustelun suomeksi ja olen varmistanut, että heidän kaikki tuotteet ovat puhtaita. Olen halunnut nähdä heidän puhtaussertifikaatin. Olen varmistanut, että tuotteet eivät sisällä mitään muita aineita kuin tuoteselosteessa kerrotaan, Harala sanoo.

– Jälkeenpäin on selvinnyt, että yrityksellä ei ollut vielä tuolloin lupaa käyttää sitä puhtaussertifikaattia. Minä uskoin silloin puhtaussertifikaattiin. Minulle luvattiin, että tuote sisältää tuoteselosteeessa luvatut asiat. Tilasin kaksi tuotetta, joista toinen oli kreatiinivalmiste. Se oli viime kesänä kaapissa. Sitä käytin kuurin viiden viimeisen päivän ajan.

Tapauksessa on herättänyt myös kysymyksiä Haralan vaitonaisuus toisesta valmistajasta. Harala ei ole halunnut kertoa, mikä tuote on ollut kyseessä.

– Lakimiehet ovat ohjeistaneet minua, että en sitä kerro. Minulla on prosessi kesken tämän yrityksen kanssa, Harala sanoo.

Aiotko vaatia heiltä jonkinlaisia korvauksia tai nostaa jonkinlaisen kanteen?

– En ole vielä varma, millä tavalla. Aion olla heihin yhteydessä ja kertoa, mitä kaikkea tämä tapahtuketju on aiheuttanut ja kuinka suuret vaikutukset tällaisella voi oikeasti olla. En ole vielä päättänyt tarkalleen, kuinka toimin. Harkitsen jatkotoimenpiteitä ja mahdollisesti korvausvaatimuksia, Harala sanoo.

Harala kuvailee, että mennyt viikko on ollut raskas.

– Minulle puhtaus on ollut aina äärimmäisen tärkeä arvo elämässä. Yksi lempinimistänikin on ollut Luomu-Lotta. Olen luonnonmukaisten asioiden puolesta puhuja. En esimerkiksi käytä särkylääkkeitä kuin vain pakon edessä eli lääkärin määräyksestä, Harala sanoo.

Yle Urheilu on nähnyt kirjeenvaihdon Haralan ja hänen yhteistyökumppanin välillä ja sen, kuinka yhteistyökumppani on kertonut kreatiinituotteen olleen loppu heinäkuun lopulla. Yle Urheilu on nähnyt myös viestin, jossa toinen valmistaja oli lähestynyt Haralaa elokuussa 2019.

Lue lisää:

Yli 80 prosenttia kilpaurheilijoista käyttää lisäravinteita, mutta hyöty on marginaalinen – Lotta Haralan kohtalo on Suomen olympiatoivon mukaan huippu-urheilijan pahin painajainen

MTV: Aitajuoksija Lotta Haralalta ei peritä 50 000 euron sopimussakkoa

Lotta Harala kommentoi dopingtapaustaan Instagramissa – "Haluan kertoa teille, minkä asian kanssa olen elänyt viimeiset kuukaudet"

Lotta Haralalle kolmen kuukauden toimintakielto dopingrikkomuksesta: Aitajuoksijan antamasta dopingnäytteestä löytyi pieni määrä piristettä

Mitä ainetta Lotta Haralan dopingnäytteestä löytyi? Asiantuntija vastaa kysymyksiin piristeestä, jota voi löytyä salakavalasti lisäravinteista

Miksi Lotta Haralan dopingrangaistuksesta kerrottiin vasta nyt? Urheiluoikeuden asiantuntija vastaa

Lotta Haralan dopingrikkomus on Suomessa harvinaisuus ainakin kahdella tapaa – yleisurheilussa edellinen d-tapaus vuodelta 2010

Nuoret yleisurheilijat saavat valmennukseen kaivattuja euroja, vaan millä hinnalla? Urheiluliiton uusi kumppani on virheellisestä markkinoinnista moitittu lisäravinneyritys, joka pöyristyttää ravitsemusasiantuntijoita

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat