Suora

  • Jalkapallon naisten maaottelu AUT - FIN
  • AUT - FIN

Ella Junnila hyppäsi komeasti Suomen ennätyksen hallikauden avauksessaan – harjoituskautta ovat varjostaneet selkävaivat: "Olen ihan pökertynyt"

Korkeushyppääjä Ella Junnila hyppäsi tuloksen 192 ja teki samalla hallin Suomen ennätyksen korkeushypyssä.

yleisurheilu
Ella Junnila
Korkeushyppääjä Ella Junnila hyppäsi halli-SE:n Ruotsissa.AOP

Ella Junnila ponnisti Suomen ennätykseen hallikisoissa Ruotsissa Sätrassa ja voitti myös koko kilpailun. Suomalainen yritti kisassa myös korkeutta 196, joka on Tokion olympiaraja. Nämä jäivät kuitenkin yrityksiksi. Aiemmat korkeudet hän ylitti puhtaalla sarjalla.

– Ennätyshyppy meni ensimmäisellä yli. Aloitin 181:stä ja ensimmäisillä yrityksillä kaikki yli. Tosi tasaista hyppäämistä, kaikki tuli samasta putkesta. Ennätyshyppy oli ihan hyvä hyppy. Ei elämäni paras hyppy, mutta teknisesti tasapainoinen. Valitettavasti 196:sta tuli kolme raksia ruutuun, Junnila kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.

Talven harjoitusolosuhteet Tampereella ovat olleet koronarajoituksista huolimatta Suomen kärkiurheilijoihin lukeutuvalle Junnilalle otolliset. Selkävaivat ovat kuitenkin vaikeuttaneet olympiavuoteen valmistautumista.

Siksi Junnila ei osannut lainkaan odottaa, että hallikausi saisi tällaisen unelma-alun.

– Olen ihan pökertynyt siitä, mitä tuli tehtyä. On ollut vähän vaikea syksy. Minulla on ollut selän kanssa haasteita, ja sitä on kuntoutettu aika pitkään. Jos joku olisi vuodenvaihteessa sanonut, että hyppään avauskisan helmikuussa ja se menee näin hyvin, olisin nauranut makeasti ja sanonut, että se henkilö valehtelee, Junnila kertoo onnellisena.

– Tämä on paras mahdollinen tulos ensimmäisestä kisasta.

Kilpailun toinen oli Sofie Skoog ja kolmas Louise Ekman.

Tampereen Pyrinnön Ella Junnilan hallussa on myös ulkoratojen Suomen ennätys 195 kahden vuoden takaa Tampereelta. Edellinen hallissa tehty ennätys 191 oli puolestaan Linda Sandblomin hallussa vuodelta 2017 Jyväskylästä.

Myös muita hyviä tuloksia

Helsingin HIFK:n Lotta Kemppinen juoksi kauden avauksessaan Helsingissä Myllypuron Liikuntamyllyssä uuden Suomen ennätyksen 60 metrillä aikaan 7,19. Kemppinen rikkoi Sisko Hanhijoen yli 30 vuotta vanhan Suomen ennätyksen. Jo alkuerissä Kemppinen juoksi ajan 7,21.

Lotta Kemppinen
Lotta Kemppisen uusi ennätys sijoittuu tämän vuoden maailmantilastossa 11:nneksi ja Euroopan tilastossa viidenneksi. AOP

Hipposhallissa on tänä viikonloppuna myös hätyytelty Suomen ennätyksiä, kun Sara Kuivisto juoksi oman ennätyksensä 800 metrillä aikaan 2.03,48. Kuivisto jäikin ainoastaan sekunnin kymmenyksen Tytti Åbergin (os. Reho) vuonna 2000 juoksemasta Suomen ennätyksestä.

– Olisi ehkä pitänyt ottaa juoksun alku vähän rauhallisemmin ja mennä jäniksen mukana, mutta oli niin hirveä raivo päällä, Porvoon Akilleen urheilija Kuivisto kommentoi tiedotteella.

Kuivisto lähti hakemaan omaa ennätystään – Suomen ennätystä ei stressattu etukäteen.

– Olen ihan tyytyväinen. Kauden ensimmäinen 800 metriä on aina rankka.

Toiseksi Hippoksella juoksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Siiri Rainio, joka myös teki oman ennätyksensä ja kauden toiseksi parhaan suomalaisajan 2.11,29.

Maaliskuussa Torunissa pidettäviin EM-kilpailuihin tähtäävä Sara Kuivisto juoksee vielä huomenna sunnuntaina 400 metriä.

Joonas Rinne teki niin ikään oman halliennätyksensä Hippoksella 800 metrillä ajalla 1.50,38. Saarijärven Pullistuksen juoksija on rikkonut jo viikko sitten Helsingissä 1500 metrin EM-rajan ennätyksellään 3.44,57.

Oulun Pyrinnön Samuel Purola juoksi 200 metriä aikaan 21,12. Tämä jäi vain sekunnin sadasosan omasta ennätyksestään. Toinen kisassa oli Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen uudella halliennätyksellään 21,53.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ilari Manninen puolestaan juoksi voitokkaan 60 metrin aitajuoksun uudella ennätyksellään 7,84.

EM-hallit käydään Puolan Torunissa 5.–7. maaliskuuta. Yle välittää kisat TV2:ssa ja Areenassa suorana.

Päivitetty kello 20.33: Täydennetty juttua Ella Junnilan kommenteilla.

Lue myös:

Nooralotta Neziri aitoi jälleen naisten 60 metrin aitojen uuden halli-SE:n – aituri yllättyi ajastaan: "Ei mitenkään täydellinen juoksu"

Ringa Ropo kyynelehti katsomossa, kun tytär Ella Junnila teki Suomen ennätyksen – melkoisen tunnemyrskyn läpikäynyt äiti antoi heti tyttärelleen myös ankaraa kritiikkiä

Kysely paljastaa hätkähdyttäviä asioita naisurheilijoiden kehosuhteesta – vastanneista joka viidettä haukuttu lihavaksi: "Todellisuus on arvioni mukaan vielä huonompi"

Huuteluun, naureskeluun ja osoitteluun tottunut 16-vuotias korkeushyppääjä Jere Nyström on tyttö pojan vartalossa: "Minä vain kuljen omaa polkuani"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat