Suora

  • Jalkapallon naisten maaottelu AUT - FIN
  • AUT - FIN

Bensaa suonissa! Yle välittää kaiken Rovaniemen MM-rallista – yli puolet erikoiskokeista suorana, legendaarinen Ralliradio pauhaa aamusta iltaan

Tästä artikkelista löydät Yle Urheilun rallilähetysten sekä Ralliradion ohjelmatiedot ja erikoiskokeiden alkamisajat.

Rallin MM-sarja
Rovanperä
Mihin Kalle Rovanperä yltääkään Rovaniemen lumiränneissä?Touho Häkkinen

Tuoreimmat ralliuutiset, -videot ja -podcastit sekä tiedot tulevista lähetyksistä löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.

MM-historian pohjoisin osakilpailu ajetaan arktisissa olosuhteissa 26.2.–28.2. Ensimmäistä kertaa ajettava Rovaniemen MM-ralli näkyy ja kuuluu Ylen kanavissa läpi helmikuisen viikonlopun.

Televisiossa ja Yle Areenassa välitetään suorana yli puolet rallin kymmenestä erikoiskokeesta. Esimerkiksi niin avaus- kuin päätöspäivän jokaisen erikoiskokeen voi jännittää suorana kotisohvalta.

Tomi Tuomisen ja Micke Suopuron lisäksi Ylen lähetyksissä on mukana toimittaja Jussi Jäkälä sekä Miikka Anttilan paikalle asiantuntijaksi hyppäävä Mikko Hirvonen. Entisen huippukuljettajan näkemyksiä Rovaniemen MM-rallista pääset lukemaan täältä.

MM-ralli Suomessa ei olisi tietenkään mitään ilman legendaarista Ralliradiota, joka seuraa koko kilpailun läpi testierikoiskokeesta aina palkintokorokejuhliin saakka. Studio on viikonlopun ajan Sanna Pirkkalaisen, Tony Melvillen ja asiantuntija Riku Tahkon hallussa.

Pätkäreporttereina tunnelmia välittävät Jussi Lindroos, Aki Laine ja Joni Pakarinen. Huoltoparkissa haastattelee Juha Mäntykenttä. Perjantaisen rallipäivän huipentaa rallikansanradio eli J-P Taskisen kulttiohjelma Bensaa suonissa.

Suurin osa Ralliradion lähetyksistä kuullaan Yle Rovaniemen ja Yle Puheen taajuuksilla sekä perjantaina myös Yle Kemin puolella. Ralliradion jokainen lähetysminuutti on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Yle Urheilun rallitarjonnan täydentää hetki hetkeltä -seuranta, jossa julkaistaan tulospalvelun lisäksi tuttuun tapaan myös videoklippejä päivän puhuttavimmista tapahtumista. Ajopäivien kaikki vauhdikkaat huippuhetket nähdään joka ilta TV2:ssa.

Kaikkien lähetysten pariin pääset kätevästi osoitteessa yle.fi/mmralli.

Rovaniemen MM-rallin erikoiskokeet ja Yle Urheilun sekä Ralliradion lähetysajat:

TORSTAI 25.2.

Ennakkolähetys, TV2: kello 21.01–21.30

PERJANTAI 26.2.

08.31–09.30: Shakedown Vennivaara (5,96 km)

15.00–16.08: EK 1 Sarriojärvi 1 (31,05 km), TV2

18.30–19.38: EK 2 Sarriojärvi 2 (31,05 km), Yle Areena

Perjantain huippuhetket, TV2: kello 20.50–21.20

Ralliradio, Yle Areena: kello 08.32–09.30 & 15.00–20.15

Bensaa suonissa, Yle Areena: J-P Taskisen rallijatkot 20.15–24.00, puh. 014-4444 993

LAUANTAI 27.2.

09.08–10.08 EK 3 Mustalampi 1 (24,43 km)

10.30–11.38 EK 4 Kaihuavaara 1 (19,91 km), TV2 (alkuosa) & Yle Areena (kokonaan)

12.08–13.08 EK 5 Siikakämä 1 (27,68 km)

13.20–14.30 Päivähuolto

15.38–16.38 EK 6 Mustalampi 2 (24,43 km)

17.00–18.08 EK 7 Kaihuavaara 2 (19,91 km), TV2 (alkuosa) & Yle Areena (kokonaan)

18.38–19.38 EK 8 Siikakämä 2 (27,68 km)

Lauantain huippuhetket, TV2: kello 19.45–20.15

Ralliradio, Yle Areena: kello 08.05–20.30

SUNNUNTAI 28.2.

10.00–11.08 EK 9 Aittajärvi 1 (22,47 km), TV2

11.08–12.18 Kokoomatauko

13.00–14.30 EK 10 Aittajärvi 2, Power Stage (22,47 km), TV1

Kilpailun huippuhetket, TV2: 17.10–17.40

Ralliradio, Yle Areena: 09.10–14.30

Mitä haluat tietää MM-rallista?

Lue myös:

Ylen rallitiimii vahvistuu! Rovaniemen MM-ralliin asiantuntijaksi Mikko Hirvonen – entinen huippukuski kertoo, miten erityisellä tavalla Kalle Rovanperä kuvaa tietä

Esapekka Lappi Volkswagenilla mukaan Rovaniemen MM-ralliin, WRC2-luokassa luvassa kova kisa: ”Tietysti lähden ajamaan voitosta"

Maailmanmestarin poika Oliver Solberg pääsee debytoimaan WRC-autolla Rovaniemen MM-rallissa

Asiantuntijalta rohkea povaus Kalle Rovanperän mahdollisuuksista Rovaniemen MM-rallissa – suomalaisnuorukaisella ainutlaatuinen kotikenttäetu puolellaan

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat