Hyppää sisältöön

Kultaa tuli! Niilo Moilanen tykitti sprintin yllätysvoittoon nuorten MM-hiihdoissa Vuokatissa

Moilanen nappasi nuorten MM-hiihtojen avauspäivänä Vuokatissa Suomelle ensimmäisen kultamitalin. Voit katsoa loppukilpailun oheisesta videosta.

Niilo Moilanen voitti alle 20-vuotiaiden hiihdon MM-kultaa 2021.

Pohti Ski Teamin Niilo Moilanen järjesti jättiyllätyksen nuorten MM-hiihtojen avauspäivänä Vuokatissa voitettuaan alle 20-vuotiaiden perinteisen sprintin kultamitalin. Vuokatissa asuva oululaislähtöinen Moilanen, 19, oli kotiladuillaan vakuuttavassa vireessä koko päivän karsinnoista lähtien, ja hän oli nopein jo aika-ajoissa sekä puolivälierissä.

Moilanen nappasi 1,4 kilometrin mittaisella radalla kullan 1,68 sekunnin erolla norjalaiseen Lars Agnar Hjelmesetiin. Kolmas oli Ruotsin Emil Danielsson.

Moilanen nappasi kärkipaikan jo lähdössä ja oli kuskin paikalla kilpailun alusta loppuun saakka. Loppumatkasta hän horjahti vielä alamäessä, mutta pysyi kuitenkin pystyssä.

Toinen ruotsalainen George Ersson oli neljäs, mutta hänen kisaansa häiritsi matkan varrella Moilasen perässä sattunut kaatuminen.

– Kerta kaikkiaan uskomaton tunne ja uskomaton päivä. Tämä on ollut itselleni unelma, josta on voinut vain haaveilla. Tänään pääsee yhden unelman toteuttamaan urheilijana, joten en pysty sanoin kuvailemaan tunnetta, Moilanen tunnelmoi Ylen lähetyksessä.

Voit katsoa loppukilpailun pääkuvan videolta.

Moilanen teki historiaa, sillä hänestä tuli ensimmäinen nuorten MM-hiihdoissa miesten sprinttikultaa voittanut suomalainen. Paras saavutus aiemmin oli ollut Martti Jylhän hopea vuonna 2007. Edellinen suomalainen maailmanmestari alle 20-vuotiaiden ikäluokassa oli Krista Pärmäkoski, joka voitti nuorten MM-kultaa 2010.

Muista suomalaisista Alexander Ståhlberg, Jussi Hyytiäinen ja Valtteri Pennanen jäivät puolivälieriin.

Naisten loppukilpailussa Vilma Ryytty oli viides. Hän hävisi kultamitalin voittaneelle puolalaiselle Monika Skinderille 6,9 sekuntia.

Siiri Kaijansinkko selviytyi välieriin ja Lotta Kurttila oli mukana puolivälierissä. Tuuli Raunio jäi aika-ajoihin siderikon takia.

Lue myös: