Kemppinen sprinttasi kolmanneksi Puolassa – aitajuoksijat Lakka ja Siirtola seitsemänsiä

Puolan Lodzissa perjantaina kisatussa yleisurheilun maailman hallikiertueen kilpailuillassa nähtiin kolme suomalaisurheilijaa, ja suoritukset olivat rohkaisevia.

Lotta Kemppinen / arkistokuva Kuva: Tomi Hänninen

Lotta Kemppinen kiiti kolmanneksi 60 metrillä, ja Elmo Lakka ja Anni Siirtola olivat seitsemänsiä illan 60 metrin aitajuoksun finaaleissa.

Hiljattain Helsingissä 60 metrin Suomen ennätyksen 7,19 juossut Kemppinen kirjasi Lodzin alkuerässä 7,34 ja finaalissa 7,28. Kilpailun voitti hallitseva Euroopan mestari Puolan Ewa Swoboda ajalla 7,22.

– On tosi hyvä, kun pääsee juoksemaan tällaisia kilpailuja, kun vieressä on näitä "tykkilähtijöitä". Lähdössä annan vielä muille siimaa, mutta sekin tulee sieltä vielä. Sain täältä hyvää oppia EM-kilpailuja ajatellen, Kemppinen totesi tiedotteessa.

– Ajat eivät olleet aivan sitä mitä Suomessa, mutta sellaisia kuin juoksin viime talvena parhaimmillani. Olin niihin tyytyväinen. Loppujuoksu kulkee ensi kesän 100 metriä ajatellen tosi hyvin. Nyt matka tuntuu loppuvan kesken.

Lakka juoksi kahdesti ajan 7,78. Siirtola juoksi alkuerässä ennätyksensä 8,12 ja finaalissa 8,42, osuttuaan toiseen ja kolmanteen aitaan.

– Alkueräjuoksu oli hyvä, mutta olisi ollut kiva juosta finaalikin tosissaan. Harmi, että jäi leikki vähän kesken, Siirtola viittasi aitojen kolhimiseen.

Siirtolan alkueräaika 8,12 nosti hänet Suomen kaikkien aikojen tilaston viidenneksi.