1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. alppihiihto

Ylivoimaisesti suurpujottelua hallinneen legendan ura päättyi karusti – sekoitti Palanderin pasmat ennen ensimmäistä voittoaan: "Mistä hän tietää"?

Yhdysvaltalainen alppilegenda Ted Ligety, 36, joutui lopettamaan uransa ennen viimeistä starttia. Yle Urheilun asiantuntijat Kalle Palander ja Marcus Sandell kertovat, kuinka ylivoimainen tähti Ligety aikanaan oli.

Ted Ligety osallistui urallaan neljiin talviolympialaisiin. Kuva: Ker Robertson/Getty Images

Kaikki oli suunniteltu. Yhdysvaltalaisen alppihiihtolegendan Ted Ligetyn oli määrä päättää hulppea uransa Italian Cortina d’Ampezzossa käytävien alppihiihdon MM-kisojen suurpujottelussa ensi viikon perjantaina. Toisin kävi.

Ligetyn selkä kipeytyi vain viikkoa ennen uran suunniteltua huipennusta. Magneettikuvauksessa selästä löydettiin välilevynpullistuma, minkä vuoksi hänen ei ole turvallista laskea MM-kisoissa.

Viimeiseksi kisaksi jäi tammikuun alun maailmancup Sveitsissä, jossa Ligety laski molempina päivinä ulos suurpujottelussa.

– Heräsin eilen elämäni pahimpaan iskiaskipuun. En tiedä yhtään, mikä tämän aiheutti. Minulla on ollut pienempiä kipuja viikon tai kaksi, mutta se on ollut minulle normaalia useiden vuosien ajan, hän kirjoitti Instagram-julkaisussaan perjantaina.

Yhdysvaltalainen alppilegenda kertoi samalla, että hän on urheillut kuusi viime vuotta selkänsä ehdoilla. Neljä vuotta sitten hänen selkänsä leikattiin, minkä jälkeen oireet vähenivät.

– Mutta ollakseni rehellinen selkäni ei palannut koskaan ennalleen.

Härnäsi Palanderia ennen ensimmäistä osakilpailuvoittoa

Yle Urheilun alppiasiantuntijat Kalle Palander ja Marcus Sandell kilpailivat vuosia maailmancupissa samaan aikaan Ligetyn kanssa. Palanderin mukaan kyse on suurpujottelun yhdestä suurimmasta legendasta.

– Mikä hänen menestymisestään tekee vielä hienompaa on, että hän oli ensimmäisiä, jotka laskivat todella puhtaalla, leikkaavalla tekniikalla. Siihen asti dominoineet alppihiihtäjät laskivat ihan eri tavalla, se oli runttaamista ja suoraviivaista, Palander kertoo.

Myös Palander laski aiempaa nähtyä pyöreämmin, leikkaavalla tyylillä.

– Mutta Ted teki laskusta helvetinmoista taidetta verrattuna minuun.

Ted nukkui pommiin ja heräsi vasta kilpailun aikana. Hän oli aivan sairaan kovassa kunnossa ja kaikki tiesivät, että hän on yksi voittajasuosikeista.

Kalle Palander

Ligety kilpaili maailmancupissa ensimmäistä kertaa vuonna 2003. Ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoitto irtosi yhdysvaltalaisen 30. kisassa vuonna 2006 Koreassa.

Voiton taakse kätkeytyi värikäs tarina.

Ligety ei nimittäin kilpaillut lainkaan Korean maailmancupin ensimmäisenä päivänä suurpujottelussa, sillä aikaero oli tehnyt hänelle tepposet.

– Ted nukkui pommiin ja heräsi vasta kilpailun aikana. Hän oli aivan sairaan kovassa kunnossa ja kaikki tiesivät, että hän on yksi voittajasuosikeista, Palander sanoo.

Edes valmentajat eivät huomanneet tähtensä puuttumista ajoissa, mihin oli Palanderin mukaan kaksi syytä. Ensinnäkin Yhdysvalloilla oli suuri joukkue, eikä jokaisesta urheilijasta voinut erikseen pitää huolta. Toiseksi hotelli oli aivan kisarinteen vieressä, joten yhteiskuljetuksia treeneihin ja starttiin ei ollut, vaan jokainen hankkiutui sinne itse.

Ted Ligety (kesk.) voitti ensimmäistä kertaa maailmancupissa Koreassa. Kilpailu voitosta oli todella tiukka. Kalle Palander (oik.) jakoi pronssin Fredrik Nybergin kanssa. Kuva: Agence Zoom/Getty Images

Seuraavana päivänä Ligety voitti suurpujottelun. Jaetulle kakkossijalle laskivat Ruotsin Fredrik Nyberg ja Palander. He jäivät Ligetyn ajasta kolme sadasosasekuntia.

Ligetyllä on oma teoriansa siitä, miksi hän päihitti Palanderin, joka oli ollut yhdysvaltalaista nopeampi ensimmäisellä kierroksella.

– Olimme menossa toiseen laskuun, eikä starttaamassa ollut montaa laskijaa ennen meitä. Ted heitti siinä, että mites Kalle, sulla oli vispilänkauppaa naispuolisen joukkuekaverini kanssa. Minulla meni pasmat aivan sekaisin, että mistä hän tietää. Tedin mielestä se kysymys oli edellytys hänen voitolleen sinä päivänä.

Näytti jo harjoituksissa hauistaan muille

Sandell tuli maailmancupiin muutama vuosi Ligetyn jälkeen, kaudella 2006–07. Molempien leipälaji oli suurpujottelu. Se oli Sandellille paitsi turhauttavaa, myös inspiroivaa, sillä Ligety oli vuosia ylivoimainen.

– Kun kisoihin lähti, tiesi, että muut taistelevat toisesta sijasta ja Ligety on selkeä voittaja.

Ligety voitti ensimmäisen kerran suurpujottelun maailmancupin vuonna 2008. Sen jälkeen suurpujottelucupin voittoja kertyi vielä neljä.

Marcus Sandell sijoittui urallaan kolmesti viiden parhaan joukkoon suurpujottelun maailmancupissa. Vuonna 2013 Sandell oli Garmisch-Partenkirchenissä neljäs. Hän jäi kolmanneksi laskeneesta Ligetystä yhden kymmenyksen. Kuva: AOP

Erityisen hyvin Sandellille on jäänyt mieleen yksi harjoitus Ligetyn ja saksalaisen Felix Neureutherin kanssa Yhdysvalloissa.

Kolmikko oli laskenut rinteen ensimmäisen kerran ja suuntasi ylös, jossa kellomonitorista näki ajat. Neureuther ja Sandell pohtivat, että nyt tuli hyvä lasku ja seuraavassa kisassa Beaver Creekissä voisi olla mahdollista haastaa Ligety, vaikka hän oli hurjassa kunnossa.

Sandell ja Neureuther laskeskelivat, että eroa yhdysvaltalaiseen voisi olla puolen sekunnin tai sekunnin luokkaa, sillä lasku tuntui menneen niin nappiin. Todellisuus oli jotain aivan muuta: kaksikko jäi Ligetystä kaksi ja puoli sekuntia.

– Ted sanoi omasta laskustaan, että oli aika hyvä, rento lasku. Me vedimme molemmat Felixin kanssa aivan täysiä. Siinä oli kiva pohtia, että ylihuomenna on kisat ja pitäisi taistella voitosta, Sandell nauraa.

Vaikka Ligety menestyi suurpujottelussa todella hyvin, hän oli kova jännittäjä. Palanderille Ligety kertoi usein oksentavansa ennen starttia jännityksen takia. Kuva: Alexis Boichard/Agence Zoom/Getty Images

Myös Palander kävi urallaan harjoittelemassa Yhdysvalloissa. Kerran hän osallistui Yhdysvaltain maajoukkueen pujottelutreeniin.

Palander kertoo, että alppihiihdossa on kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan rankingiltaan kovin urheilija laskee ensimmäisenä harjoituksissa. Suomalainen oli tuolloin uransa huipulla, mutta silti Ligety oli lähtemässä ensimmäisenä rinteeseen. Palander kysyi värikkäällä kielellä, mitä nuori yhdysvaltalainen luuli tekevänsä.

– Otimme yhteen. Hän ripitti minut aika rajusti, kun sanoin, että laskujärjestys menee maailmancupin pisteiden mukaan. Ted sanoi, että ei mene, tämä on meidän harjoituksemme ja sinä starttaat viimeisenä.

Palander korostaa, ettei tilanteesta jäänyt kummallekaan mitään hampaankoloon. Tilanne on kuitenkin esimerkki siitä, että Ligety tiesi paikkansa.

– Hän tiesi olevansa paras ja nopein ja muisti ilmoittaa sen treeneissä.

Sandell kokee, että Ligety oli aina muita kohtaa mukava ja kunnioittava, vaikka hallitsi kilpailuja.

Loksautti muiden kilpailijoiden suut auki ylivoimallaan

Suurpujotteluun tuli suksiuudistus kesällä 2012. Uudet sukset olivat aiempaa pidemmät ja vaikeammat hallita.

Sandellin mukaan erityisesti muutoksen jälkeen Ligety näytti ylivoimansa. Yhdysvaltalainen voitti suurpujottelun maailmancupin kahtena seuraavana vuonna ja oli vuonna 2015 kolmas.

– Ted vain tajusi, miten niillä suksilla pitää laskea. Hän pystyi tekemään asioita, joita muut eivät. Kun muut joutuivat hieman laittamaan suksea poikittain, hän pystyi pitämään ne leikkaavina ja kiihdyttämään vauhtiaan.

Uransa aikana Sandell otti monista suurpujottelun huipuista mallia esimerkiksi kuvia katsomalla ja niitä analysoimalla. Myös Ligetyn tyyli kiinnosti häntä, mutta Sandell ei keksinyt, miten legendan tyyliä voisi matkia.

Ted Ligety pystyi laskemaan tavalla, johon muut kilpailijat eivät yltäneet. Kuva: Tom Pennington/Getty Images

Yksi mieleenpainuvimmista kuvista on Beavers Creekistä. Kuvassa (siirryt toiseen palveluun) Ligetyn molemmat sukset ovat aivan kantilla, monot viistävät lumen pintaa, lantio on kiinni lumessa ja hän nojaa sisäkäteensä.

– Kaikki muut olisivat tuollaisessa tilanteessa tehneet sisäsuksivirheen ja vetäneet ulos. Hän veti jokaisen käännöksen niin. Minä en mitenkään tajunnut, miten on mahdollista laskea tuolla tavalla, Sandell sanoo.

Maailmancupissa ei ollut mitenkään tavatonta, että Ligety voitti muut sekunnilla tai puolellatoista huippuvuosinaan. Sandellin mukaan Ligetyn laskut herättivät jopa hämmennystä muissa kilpailijoissa.

– Kun alhaalta katsoi häntä vaikka Beaver Creekissä, suu vain loksahti auki. Itse oli juuri tullut alas ja se oli ihan helkkarin vaikeaa. Sitten tulee Ligety, joka näyttää siltä, ettei hänellä ole mitään ongelmia ja hän tulee kaksi sekuntia kovempaa kuin kaikki muut, aivan hulluilla asennoilla.

– Hän oli aivan eri planeetalta, Sandell hehkuttaa.

Vuosien varrella Sandell ystävystyi Ligetyn kanssa. Kun suomalainen lopetti uransa vuonna 2018, Ligety laittoi Sandellille pilke silmäkulmassa viestin, jonka pääviesti oli, että suomalaisen olisi syytä unohtaa eläke ja palata harjoittelemaan kuntosalille: "Fuck retirement, go back to the gym".

Kun Ligety ilmoitti oman uransa päättyvän, Sandell laittoi samanlaisen viestin yhdysvaltalaiselle.

Alppihiihdon MM-kisat käydään Italiassa 11.–21. helmikuuta. Kilpailut nähdään Ylen kanavilla. Maanantaina kilpaillaan miesten ja naisten alppiyhdistetyssä kello 10.40 alkaen. Suora lähetys näytetään Yle Areenassa. Kaikki lähetystiedot löytyvät täältä.

Lue myös:

MM-syöksyssä hurjia tilanteita! Super-G:n hopeamitalisti kasvot veressä maalissa ja ranskalaislaskijan huima 360 asteen pelastusliike

"Tämä on unelma kahdella suksella" – Corinne Suter juhli syöksymestaruutta