Hyppää sisältöön

Suomen maajoukkueen piti olla Roy Hodgsonin uran viimeinen valmennuspesti – seurasi yllättävä tapahtumasarja, jossa luottovahti Antti Niemelläkin oli osansa

Roy Hodgson muistelee Yle Urheilun haastattelussa vuosiaan Suomen maajoukkueen päävalmentajana.

Roy Hodgson valmensi Suomea vuosina 2006 ja 2007. Kuva: Getty Images

Marraskuussa 2007 Suomen miesten jalkapallomaajoukkue oli lähempänä arvokisapaikkaa kuin koskaan aiemmin. Voittomaalia vierasottelussa Portugalia vastaan ei kuitenkaan koskaan tullut, vaan EM-kisoihin meni maalittomalla tasapelillä juuri Portugali.

Ottelu oli brittivalmentaja Roy Hodgsonin viimeinen silloin jo Huuhkajina tunnetun maajoukkueen peräsimessä. Nykyisin Crystal Palacea Valioliigassa valmentava Hodgson, 73, kertoo Yle Urheilun haastattelussa, että ottelu olisi voinut olla koko valmennusuran viimeinen.

– Ajattelin Suomen olevan viimeinen etappi valmentajaurallani. Kaikki, mitä sen jälkeen on tapahtunut, on ollut minulle yllätys ja bonus, Hodgson kertoo.

Palloliitto oli tarjonnut Hodgsonille jatkosopimusta, mutta britti kieltäytyi. Hän ehti jo sopia suullisesti milanolaisen Interin silloisen puheenjohtajan Massimo Morattin kanssa erilaisista tehtävistä Italiassa. Sitten kohtalo puuttui peliin.

– Yhtäkkiä tuli mahdollisuus liittyä Fulhamiin. Moratti antoi minun mennä, vaikka olin jo luvannut hänelle tulla Interiin. Olen yllättynyt, että valmennan yhä 12 vuotta myöhemmin korkeimmalla tasolla ja saanut suurimman ansioni eli oman kotimaani maajoukkueen valmentamisen, Hodgson sanoo.

Hodgson otti Fulhamin valmentamisen kontolleen kesken kauden lähes toivottomassa tilanteessa, mutta sai hilattua seuran kuiville ja kahdessa ja puolessa vuodessa peräti Eurooppa-liigan finaaliin asti. Sittemmin ura on jatkunut Liverpoolissa, West Bromwichissa, Englannin maajoukkueessa ja Crystal Palacessa.

– Kun lähdin Suomesta, ajattelin ottaa itseni niin sanotusti pois tulilinjalta. Sen sijaan löysinkin itseni heilumasta taistelutantereelta ilman asetta, Hodgson naurahtaa.

Roy Hodgson ohjeisti Wilfried Zahaa Crystal Palacen nutussa joulukuussa. Kuva: Getty Images

Oma osuutensa Hodgsonin uran kenties suurimmassa käänteessä oli maajoukkueessa britin aikakaudella lopettaneella Antti Niemellä, joka vartioi tuolloin juuri Fulhamin maalia.

– Managerimme sai kenkää ja uusi oli löydettävä nopeasti. Menin yläkerran toimistoon ja sanoin, että Roy Hodgson. Tarvitsemme nopean korjauksen, jos aiomme säilyä. Hodgson on sellainen mies, joka pystyy todella nopeasti ottamaan pukukopin ja ne tarvittavat pisteet, Niemi paljasti Ylen Huuhkajien siivillä -ohjelman jaksossa maanantaina.

– Hodgson laitettiin listalle ja hän tuli muutaman päivän päästä. Pienen kunnian otan tästä itselleni!

Puolustuksen kautta

Suomi pelasi Hodgsonin johdolla ennen kaikkea puolustuksen kautta. Valinta oli ja on yhä brittivalmentajalle selvä suhteutettuna pelaajamateriaaliin. 14 karsintaottelussa Suomi päästikin vain seitsemän maalia, mutta toisaalta tehtyjä maaleja oli vain 13. Peräti viisi karsintaottelua päättyi tasan 0–0.

– Emme olleet joukkue, joka olisi voinut tehdä 3–4 maalia jokaisessa ottelussa. Oli selvää, että jos haluamme kisoihin, meidän täytyy olla vahvoja puolustuksessa. Minun ei ollut vaikeaa saada pelaajia puolelleni, vaan pelitapa sopi heille, Hodgson muistelee.

Ero edellisen päävalmentajan Antti Muurisen aikaan oli pelitavallisesti iso, sillä edellisissä kolmessa karsinnassa Suomi pelasi hyökkäävämpää jalkapalloa kuin koskaan aikaisemmin.

– En tiedä Antin filosofiasta tarpeeksi. Tiedän vain, että silloin tulokset eivät olleet kovinkaan hyviä, joiden johdosta hän lähti ja minä tulin tilalle, Hodgson toteaa.

Suomen joukkueen keski-ikä oli Hodgsonin aikaan korkea ja monet pelaajat olivat maajoukkueuransa ehtoopuolella. Siksi kisapaikan menettäminen kalkkiviivoilla tuntui erityisen karvaalta.

– Useimmat pelaajista olivat 28–35-vuotiaita. Esimerkiksi Roman Eremenko nousi nuorena maajoukkueeseen, mutta ei meillä ollut siihen aikaan kovinkaan paljoa kilpailua pelipaikoista, Hodgson miettii.

– Ehkä paras aika sille joukkueelle saavuttaa jotain olisi ollut nelisen vuotta ennen kuin minä pääsin työskentelemään heidän kanssaan. Monet olivat jo saavuttaneet parhaan tasonsa.

Roy Hodgson Olympiastadionilla vuonna 2007. Kuva: AOP

Bakun painajainen

Hodgsonilla on selvä näkemys siitä, mihin unelma EM-lopputurnausta pitkällä karsintataipaleella kaatui. Suurin takaisku koettiin jo kauan ennen viimeistä kierrosta.

– Minun silmissäni hävisimme kisapaikan Azerbaidzhanissa. Sitä tappiota emme olisi saaneet kärsiä. Päästimme maalin kulmapotkusta, ja sitä emme tehneet usein, Hodgson muistelee.

Suomi oli aloittanut karsinnan tappioitta, kunnes kuudennessa ottelussa vastaan tuli Azerbaidzhan vieraskentällä. Kotiyleisön riemuksi Emin Imamaliev teki ottelun ainoan maalin 83. minuutilla uran ainoalla maajoukkueosumallaan. Matala laukaus painui oikeaan alanurkkaan kulmapotkun jälkeen.

– Pelasimme todella hyvin Portugalia ja Puolaa vastaan, jotka olivat lohkon kärkijoukkueet. Ehkä teimme tarpeeksi ansaitaksemme kisapaikan, mutta valitettavasti emme saaneet sitä, Hodgson sanoo.

– Pääsimme todella lähelle, ja tunnelma viimeisen ottelun jälkeen kopissa oli alakuloinen. Se oli sille ryhmälle viimeinen mahdollisuus saaavuttaa jotain, mitä he niin kovasti halusivat.

Antti Niemen mukaan Azerbaidzhan-tappio kalvoi Hodgsonin mieltä pitkään jopa Fulhamin harjoituksissa vielä vuosia myöhemmin. Imamalievin laukaus tuskin olisi mennyt maaliin, jos myös maalin oikealla puolella olisi ollut tolppamies. Niemi itse ei ollut mukana Azerbaidzhanissa ja lähti Fulhamista kesällä 2008.

– Kuulin tämän tarinan vuosia sen jälkeen. Kun erikoistilanteita käytiin harjoituksissa läpi, Roy saattoi palata siihen maaliin. Että kisapaikkakin meni siinä, eikä hän ole sen jälkeen ikinä tehnyt kulmia näin.

Lue myös:

.
.