Lukko kasvatti liigajohtoaan – Kärpät löi huippupelissä TPS:n ja voitti 7. kerran peräkkäin

Lukko repi liigakärjessä lisää eroa toisena olevaan TPS:ään voittaessaan Jukurit 3-2. TPS taipui vieraissa Kärpille voittolaukauksille menneessä ottelussa 1-2.

urheilu
SaiPa juhlii Jarno Koskirannan 1-3 maalia ottelussa HIFK:ta vastaan.
SaiPa juhlii Jarno Koskirannan 1-3 maalia ottelussa HIFK:ta vastaan. Lehtikuva

Raumalaisten ero TPS:ään on 12 pistettä, kun molemmilla on takanaan 34 ottelua. Lukko on kerännyt 34 ottelustaan 76 pistettä.

Lukko on ollut todella vahva kotikaukalossaan, sillä vain KalPa on hakenut tällä kaudella Raumalta voiton. Thomas Gregoire (1+1) ja Roni Sevänen (0+2) keräsivät tiistaina kaksi tehopistettä mieheen.

– Jäähyt sotkivat pelimme avauserässä ja, kun vaihtorytmi meni sekaisin, osa pelaajista jäi kylmiksi aitioon. Lisäksi ylivoimamme oli heikkoa, vaikka ratkaisumaali ylivoimalla syntyikin, Lukon valmennuksesta päävastuun kantanut Erik Hämäläinen tiivisti.

Jukurien pistevire on kateissa, sillä kuudesta viime pelistä on tullut vain yksi voitto.

– Pysyimme hyvin pelisuunnitelmassa ja loimme kunnolla myös paikkoja. Maalinteko kuitenkin ratkaisee, ja tällä kertaa kärsimme myös pienestä vaihtovirheestä, Jukurien valmentaja Marko Kauppinen totesi.

Jokisen Forsberg-kikka ratkaisi

Viime aikoina hyvässä vedossa olleet Kärpät ja TPS etenivät 1–1-tilanteessa voittolaukauskilpailuun, jossa oululaisten Jussi Jokinen viimeisteli ainoan osuman Forsberg-kikallaan.

Kiekko lipui Andrei Karejevin patjan ja tolpan välistä maalin perukoille.

– Noita olen urani aikana tehnyt monta kertaa treeneissä ja peleissä. Nyt oli vastassa sen kokoinen veskari, jolle sitä voi yrittää. Hän tuli vastaan, ja päädyin tuollaiseen ratkaisuun, Jokinen selvitti.

TPS saapui Ouluun viiden ottelun voittoputkessa. Kärppien peräkkäisvoittojen sarja venähti jo seitsemään. Konkaripelaaja Mika Pyörälä vei Kärpät avauserässä johtoon, ja TPS:n Lauri Pajuniemi tasoitti kolmannessa erässä.

Alle 20-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi valittu Kärppien Topi Niemelä loukkaantui kolmannessa erässä, ja hänen pelinsä jäi kesken. Niemelä törmäsi ikävännäköisesti kaukalon laitaan, kun nuorten kisojen joukkuekaveri Juuso Pärssinen taklasi häntä. Tilanteesta ei tuomittu rangaistusta.

JYP laukoi, Ässät voitti

Ässät voitti kotonaan sarjajumbo JYPin Tommi Laakson, Ty Rattien ja Niko Kivelän osumilla. Lopputulos 3-0 ei kerro kaikkea pelitapahtumista, sillä Ässien Linus Söderströmille kirjattiin peräti 41 torjuntaa ja JYPin Markus Ruusulle 16.

– Täytyy kiittää maalivahtia tänään. Enemmän olisi pitänyt joukkueena antaa hänelle apuja. Onneksi Linus oli huippuvireessä, niin voiton saimme, ottelun avausmaalin tehnyt Tommi Laakso sanoi.

JYP oli tiistain joukkueista ainoa, jolta ei ollut pelaajia sivussa Leijonien viime viikon EHT-turnauksen jäljiltä.

SaiPa yllätti Helsingissä

HIFK:n ja SaiPan välinen ottelu oli kahden erän jälkeen 1–1-tilanteessa. Päätöserässä Tomas Zaborsky ja Jarno Koskiranta veivät lappeenrantalaisjoukkueen maaleillaan 3–1-vierasvoittoon. HIFK on kakkossijan TPS:ää neljä pistettä perässä.

– Ei mitään SaiPalta pois - puolustivat ja ottivat vauhdin hyvin. Valmius kamppailla ja tehdä töitä. Siinä oli iso ero joukkueiden välillä, HIFK:n valmentaja Jarno Pikkarainen harmitteli.

Jesse Saarinen viimeisteli kauden ensimmäisensä irtokiekosta ja lähietäisyydeltä.

- Ei saatu missään vaiheessa peliä oikein käyntiin, HIFK:n Saarinen huokaili.

Teräsmies ja ikämies Tapparan kirin takana

Pelicans hävisi kotonaan Tapparalle 3–4. Tapparan hahmoja olivat Patrik Virta (2+1) ja Kristian Kuusela (1+2). Tappara on voittanut 11 viime liigapelistään peräti kymmenen. Pelicans on neljän pelin tappioputkessa.

Tapparan maalilla SM-liigan teräsmies Christian Heljanko, 23, pysäytti 19 kiekkoa. Heljanko on ollut kokoonpanossa 203 peräkkäisessä liigaottelussa, jota pidempää katkeamatonta sarjaa ei ole muilla aktiivipelaajilla.

– Jos noin on, pitää kiittää joukkueen fysiopuolta, joka on pitänyt miehen pelikunnossa. Tänään ei voi sanoa, että olisimme puolustaneet hyvin, mutta emme onneksi

Kuusela, 37, on tehopisteillään 3+27 pistepörssin viidentenä. Kauden kahdella edellisellä maalillaan Kuusela kaatoi HIFK:n ja KalPan marraskuussa peräkkäisinä päivinä jatkoajalla. Täyden liigakauden pelatessaan Kuusela on jäänyt SM-liigassa viimeksi alle kymmenen maalin 16 vuotta sitten.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat