Suora

  • Heikki Nivan on valittava: Snookerammattilainen tai voimisteluvalmentaja
  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon naisten maaottelu AUT - FIN
  • AUT - FIN

Kroatialaisen korkeushyppysuuruuden Blanka Vlasicin upealle uralle päätös: "Neljä vuotta toivoin, että olisin päässyt taas riman eteen"

Korkeushyppääjä Blanka Vlasic ei ole kisannut ollenkaan vuoden 2016 jälkeen. Hänen ennätys 208 on kaikkien aikojen tilastossa toisena.

yleisurheilu
Blanka Vlašić
Blanka Vlasicin ura on lopullisesti ohi.FRANCK FIFE/AFP via Getty Images

Kaksinkertainen korkeushypyn maailmanmestari Blanka Vlasic lopettaa kilpauransa. Kroatialainen Vlasic kertoo päätöksestään tiedotteessa. (siirryt toiseen palveluun)

Vlasic, 37, ei ole kisannut loukkaantumisen takia vuoden 2016 Rion olympiakisojen jälkeen. Riossa Vlasic voitti vielä olympiapronssia.

– Rion jälkeen olen yrittänyt toipua loukkaantumisesta. Neljä vuotta toivoin, että olisin päässyt taas riman eteen kisaamaan ja haastamaan itseni, Vlasic kertoo.

Vlasicin kultakausi osui vuosille 2007–2010, jolloin hän voitti kaksi maailmanmestaruutta ja Euroopan mestaruuden. Lisäksi kroatialaisella on kaksi olympiamitalia.

Vlasic hyppäsi neljällä kaudella peräkkäin päälle 205. Hänen ennätys 208 on kaikkien aikojen tilastossa 2. sijalla.

Vlasic muisteli Instagram-tilillään uransa kohokohtiaan. Pääset katsomaan ne alta tai tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun).

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Instagramissa

Lue myös:

Annimari Korte ei kilpaile EM-hallikisoissa – syynä valmistautuminen Tokion olympialaisiin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat