Reijo Jylhä ei unohda jännittävää matkaa maailmancupiin Lahden dopingskandaalin jälkeen – seuraava käry satutti vielä paljon pahemmin

Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajaksi keväällä 2001 noussut Reijo Jylhä kertoo, mitä kotikisojen dopingkohusta seurasi.

Reijo Jylhä on toiminut Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajana kahdella hyvin erilaisella aikakaudella: 2001–06 ja 2014–18. Kuva: Heidi Koivunen/AOP

Reijo Jylhän mukaan hän ei ole kova jännittämään, mutta niin 40-vuotiaalle valmentajalle kävi maaliskuisena päivänä vajaat 20 vuotta sitten.

Suomen hiihtomaajoukkueen nimekkäät tähdet Mika Myllylä, Jari Isometsä, Harri Kirvesniemi, Janne Immonen, Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo) ja Milla Jauho (nyk. Saari) olivat kärynneet dopingista MM-kotikisoissa noin viikkoa aikaisemmin. Vuodesta 1998 hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Kari-Pekka Kyrö oli saanut elinikäisen toimitsijakiellon, minkä vuoksi B-maajoukkuetta valmentanut Jylhä oli nostettu A-maajoukkueen ruoriin.

Kotikisojen jälkeen Venäjän maailmancup Kavgolovassa jäi suomalaisilta väliin, mutta Holmenkollenille joukkue lähti uudessa johdossa, ensimmäistä kertaa kohun jälkeen.

Suomen suurlähetystössä tiedotussihteerinä tuolloin toiminut Rene Söderman oli soittanut etukäteen Jylhälle ja käskenyt varautumaan siihen, että Norjassa lentokentällä on paljon mediaa vastassa.

Valmentajana vielä melko kokemattomalle Jylhälle median kanssa toimiminen oli tuttua, sillä hän toimi Ylen kommentaattorina jo vuoden 1998 talviolympialaisissa. Silti tilanne hermostutti. Jylhä ei tiennyt, mikä kentällä odotti.

Päävalmentajan toisella puolella lentokoneessa istui huoltomies Pauli Hujanen ja toisella valmentaja Eero Hietanen. Jylhä tunnusti kaksikolle, että nyt vähän jännittää.

– Pauli sanoi, että kuule ole oma itsesi, se riittää. Melkein sillä yhdellä lauseella mentiin koko olympiadi, Jylhä kertoo nyt.

Reijo Jylhän (oik.) mukaan urheilijoita oli ohjeistettu olemaan vastaamatta kysymyksiin Lahden dopingskandaalista Holmenkollenin maailmancupissa. Satu Salonen (vas.) hiihti Holmenkollenilla. Kuvassa kaksikko Italiassa vuonna 2002. Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

Alkuvuodesta 2001 elettiin hyvin toisenlaista maailmanaikaa kuin nykyään. Jylhä kertoo, että lentokentällä toimittajat pääsivät Suomen joukkuetta vastaan jo ennen matkalaukkuhihnaa.

Jylhä muistelee, että paikalla oli parisenkymmentä toimittajaa.

– Jos vertaa nykyaikaan ja omiin kokemuksiini, se oli iso hässäkkä. Sinänsä vaikeita kysymyksiä ei tullut. Toimittajat lähinnä kysyivät, millaiset fiilikset ovat.

Muiden joukkueiden suhtautumista Suomeen Jylhän on hankala arvioida, sillä hän ei tuntenut valmentajia vielä keväällä 2001. Jylhä ei myöskään tiennyt, millainen ilmapiiri maailmancupissa oli vallinnut ennen MM-kisoja.

– Olihan se vastaanotto varmasti varauksellinen.

Jylhän mukaan joukkueet suhtautuivat suomalaisiin kuitenkin asiallisesti.

Kyllähän metsästä tuli hemohes-huutoa ihan kohtalaisen runsaasti. Tosin se ei ollut pahantahtoista, vaan humalaisten hyväntahtoista huutelua.

Reijo Jylhä

Hieman eri tavalla kantansa ilmaisivat Holmenkollenin metsissä kisoja seuranneet hiihtofanit, joita oli runsaasti paikalla. Vuosittain Holmenkollenin maailmancup kerää kymmeniätuhansia kävijöitä.

– Kyllähän metsästä tuli hemohes-huutoa ihan kohtalaisen runsaasti. Tosin se ei ollut pahantahtoista, vaan humalaisten hyväntahtoista huutelua.

Holmenkollenin jälkeen Ruotsissa uransa ensimmäiset maailmancupin kilpailut hiihtänyt Sami Jauhojärvi kertoo, etteivät hemohes-huudot päättyneet vuoteen 2001, vaan ne jatkuivat kisoissa muutaman vuoden.

Luotto menestymismahdollisuuksiin meni

Lahden MM-kisojen jälkeen maailmancupin kautta oli jäljellä neljä osakilpailua. Holmenkollenilla nautittiin vielä suomalaismenestyksestä, kun päivää vaille 20-vuotias Pirjo Manninen (nyk. Muranen) voitti sprintin ja Kirsi Välimaa (nyk. Antila) oli kuudes.

Miehissä tulokset olivat vaisuja, mikä ennakoi tulevia vuosia: joukkueen luotetut tuloksentekijät olivat poissa.

Jylhän mukaan dopingkuvion vuoksi suomalaismiehet eivät enää uskoneet, että puhtaalla urheilulla voisi hiihdossa pärjätä. Lisäksi harjoittelu oli poskellaan dopingin käytön takia.

– Karpaasien jäljiltä oli sellainen käsitys, että 600 tunnin vauhdillisesti kovalla harjoittelulla tehdään tulosta. Olivathan he tehneetkin, ja jos heillä oli kemia apuna, he olivat palautuneet. Mutta kovin moni ei muistanut, että joskus nuoruudessa hekin olivat harjoitelleet vuodessa 800–900 tuntia, joilla oli luotu pohja sille, että kestää 600 tunnin kovaa harjoittelua, Jauhojärvi kertoo.

– Minäkin kuvittelin 620 tunnilla, etten pysty harjoittelemaan enempää. Mutta valitettava tosiasia oli, että vauhtijakauma oli ihan väärä ja sitä kautta ei tullut tulosta, kun olin väsyksissä melkein koko ajan.

Maajoukkueessa tarvittiin kulttuurinmuutos, jota johti nuorten maailmanmestaruuden vuonna 2001 voittanut Sami Jauhojärvi. Hän halusi murtaa myytin vallinneesta harjoittelun mallista ja alkoi treenata vuodessa reilut 800 tuntia.

– Sami näytti muille mallia lisäämällä harjoittelua ja keskittymällä siihen. Hän osoitti, että niinkin voi pärjätä. Minusta se oli käänteentekevä asia. Sitten sieltä tuli Heikkisen Mattia, Nousiaisen Villeä ja kumppaneita, jotka lisäsivät uskoa entisestään, Jylhä sanoo.

Sami Jauhojärvi (edessä) voitti olympiakultaa perinteisen parisprintissä Iivo Niskasen (takana) kanssa Sotshissa vuonna 2014. Kuva: Tomi Hänninen

Sormia napsauttamalla muutos ei tapahtunut. Jauhojärvi kertoo hapuilleensa muutaman vuoden kokonaisuuden kanssa ennen kuin se alkoi hahmottua. Alussa vaivasi myös vauhtisokeus. Kun maajoukkueen tähdet olivat poissa, parikymppinen, maajoukkueen kynnyksellä ollut Jauhojärvi ajatteli, että maailman huippu olisi saavutettu muutaman vuoden kovalla työllä.

Ihan niin yksinkertaista se ei ollut. Kun Jauhojärvi huomasi tämän, hän käänsi kaikki kivet, jotta voisi saavuttaa koko potentiaalinsa.

– Olin valmis katsomaan, mihin omat rahkeeni riittävät, jotta homma ei jää ainakaan siitä kiinni, etten ole uskaltanut tai haastanut itseäni riittävästi. Maajoukkueessa oli paljon urheilijoilta, joilla olisi ollut periaatteessa fyysisesti samanlainen kapasiteetti kuin minulla, mutta he eivät uskaltaneet tehdä muutosta harjoitteluun.

Ensimmäistä kertaa Jauhojärvi nousi maailmancupissa kymmenen parhaan joukkoon henkilökohtaisella matkalla Beitostölenissä marraskuussa 2005. Hän sijoittui 15 kilometrin perinteisellä neljänneksi. Viikkoa myöhemmin Jauhojärvi oli samalla matkalla Kuusammossa kuudes.

Suomalaismiehet saivat kuitenkin odottaa arvokisamitaleita kahdeksan vuotta Lahden tapahtumien jälkeen, sillä sukupolvenvaihdos oli tehtävä kertarysäyksellä. Matti Heikkinen palautti miehet mitalikantaan pronssillaan Liberecin MM-kisojen 15 kilometrin perinteisellä.

Variksen käry iski vielä kovempaa kuin Lahti

Jylhä joutui ensimmäistä kertaa todelliseen myrskyyn vuonna 2003. Val di Fiemmen MM-kisojen alla Kaisa Variksen hemoglobiiniarvot olivat nousseet merkittävästi, minkä seurauksena ne eivät olleet enää sallituissa rajoissa.

– Se hässäkkä aiheutti harmaita hiuksia.

Suomi saavutti kisoista vain yhden mitalin, naisten viestistä. Mitali vietiin kuitenkin pois, sillä maaliskuun alussa tiedotettiin viestissä hiihtäneen Variksen jääneen kiinni epo-hormonin käytöstä.

Pirjo Manninen, Kaisa Varis, kilpailukiellosta vapautunut Virpi Kuitunen ja Riikka Sirviö poseeraavat viestin MM-hopeat kaulassa vuonna 2003. Mitalit vietiin pois, kun Varis kärysi dopingista. Kuva: Filippo Monteforte/AOP

Hiihtoliiton silloinen toimitusjohtaja Jari Piirainen soitti Jylhälle asiasta päivää ennen Holmenkollenin maailmancupin alkua. Siten Holmenkollen oli jälleen näyttämönä, kun suomalainen dopingtapaus nousi otsikoihin.

Suomessa järjestettiin aiheesta tiedotustilaisuus, ja maajoukkue kääntyi suurlähetystöstä tutun Rene Södermanin puoleen. Hänen avustuksellaan Suomi järjesti Holmenkollenilla kansainvälisen tiedotustilaisuuden samaan aikaan kotimaan tapahtuman kanssa.

– Se käry oli henkilökohtaisempi kuin Lahti, koska olin päävalmentaja. Otin raskaasti sen, etten ollut pystynyt luomaan luottamuksellista suhdetta. Sitä ei tullut Kari-Pekan eikä Kaisan kanssa, Jylhä sanoo.

Tilanne oli Jylhälle myös toisella tapaa henkilökohtaisesti vaikea, sillä samana päivänä tiedotustilaisuuden kanssa käytiin kamppailua nuorten Suomen mestaruuksista Hopeasommassa. Maajoukkueen päävalmentajan tuolloin 15-vuotias poika Martti Jylhä oli viivalla ja voitti ensimmäistä kertaa mestaruuden.

Jylhän muistikuvan mukaan poika ei kuitenkaan saanut antaa kovin iloisia voittajahaastatteluja.

– Martilta ei tietenkään kysytty mitään mestaruuteen liittyen, vaan sitä, miltä tuntuu, kun isä on päävalmentajana ja on tämä dopingjuttu.

Reijo Jylhä (oik.) pääsi katsomaan vuonna 2006, kun Martti Jylhä voitti nuorten SM-kisoissa takaa-ajon. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

Kansainvälisessä hiihtoperheessä Variksen käryn jälkihoito onnistui Jylhän mukaan kuitenkin aiempaa paremmin, sillä valmentajat olivat hänelle nyt tuttuja. Jylhä ja naisten maajoukkuetta valmentanut Ismo Hämäläinen käsittelivät asian perusteellisesti valmentajaporukassa.

Jylhän kokeman perusteella Variksen kiinni jääminen ei aiheuttanut enää yhtä suurta kuplintaa ulkomailla, mutta Suomessa käry tuntui osuvan vielä kipeämmin kuin Lahti.

– Se oli omalla tavallaan vielä isompi isku maastohiihdon uskottavuuteen kuin Lahti. Kotikisojen jälkeen meillä säilyi yhteistyökumppaneita, mutta vuoden 2003 jälkeen tuli isompi lama.

Maineen palauttamisessa viihdettä ja uusi päävalmentaja

Suomalaishiihdon alakuloon alettiin etsiä lääkkeitä.

Vuonna 2004 päävalmentaja Jylhä pärähti suomalaisten olohuoneisiin MTV3:n Elixir-urheiluohjelmassa, jossa hän opetti näyttelijä Risto Kaskilahdelle hiihtoa. Kaskilahti oli tuolloin tunnettu kasvo suomalaisille. Hän esiintyi muun muassa urheilua käsitelleessä Se on siinä -huumoriohjelmassa, joka pyöri Ylellä vuosina 2001–09.

– Elixir oli tietoinen valinta ja teko, jolla maastohiihdossa huomio kiinnitettiin ihan erilaisiin asioihin kuin dopingiin. Silloin sanottiin urheilijoille, että huomio menee hetkeksi aikaa pois teistä ja saatte rauhassa harjoitella.

Jylhän mukaan temppu onnistui pääosin hyvin ja suurin osa palautteesta oli positiivista.

– Mutta vanhat hiihtoniilot olivat sitä mieltä, että Jylhä valmentaa vain Kaskilahtea, eikä urheilijoita ollenkaan. Sillä tavalla se ehkä vähän kääntyi itseään vastaan jossain kohtaa.

Jylhän ensimmäinen päävalmentajapesti päättyi keväällä 2006. Hänen jälkeensä maastohiihtomaajoukkuetta valmensi kahdeksan vuotta norjalainen Magnar Dalen.

Norjalaisen aikakautta suomalaisvalmentaja vertaa Curt Lindströmin tekoihin jääkiekkomaajoukkueessa. Dalen toi mukanaan uusia asioita ja sytytti urheilijat.

Magnar Dalen (kuvassa) toimi hiihtomaajoukkueen päävalmentaja vuosina 2006–14. Ennen häntä ja hänen jälkeen joukkuetta valmensi Reijo Jylhä. Kuva: Timo Kohonen / All Over Press

Jylhä kokee, että Dalen oli uskottavuuden palautuksessa merkittävä tekijä.

– Magnar oli hyvin kansainvälinen persoona. Hän toimi hyvin vahvasti valmentajayhteisössä ja oli uskottava siellä.

Kaudella 2003 paikkansa maajoukkueessa vakiinnuttaneen Jauhojärven mukaan suomalaishiihtäjiin suhtautuminen muuttui osin myös siksi, että maajoukkue uusiutui muutamassa vuodessa rajusti. Kilpailukiellossa olleista suomalaisista vain Kuitunen palasi vielä huipulle. Isometsä ja Jauho kiersivät maailmancupia, mutta laihoin tuloksin.

Nykyisin Jylhä kokee Suomen aseman maastohiihdossa hyvänä. Tästä kertoo esimerkiksi se, että suomalaisia on toiminut teknisinä asiantuntijoina liki jokaisissa arvokisoissa.

– Se on yksi tärkeimmistä henkilöistä kilpailuorganisaatiossa. Suomalainen on ollut melkein kaikissa olympialaisissa ja MM-kisoissa. Sillä on ollut oma merkityksensä.

Reijo Jylhä on sunnuntaina Urheilustudion vieraana kello 14.15. Urheilustudion lähetys alkaa kello 10.45 TV2:ssa.

Lue myös: