1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. ampumahiihto

Suomen ampumahiihtojoukkue jäi kovasta tavoitteestaan MM-kisoissa – hyvät sijat kaatuivat pystypaikoilla: "Kolmonen on aina katastrofi"

Suomen joukkue oli asettanut tavoitteeksi vähintään yhden paikan ampumahiihdon MM-kisojen päätösmatkalle yhteislähtöön.

Tero Seppälä oli normaalimatkalla lähellä uransa parasta sijaa aikuisten MM-kisoissa. Kolme ohilaukausta pistivät mietteliääksi. Kuva: Christian Manzoni/NordicFocus/Getty Images

Ampumahiihdon MM-kisat olivat Suomen joukkueelle hienoinen pettymys. Suomi lähti Slovenian Pokljukaan rohkealla tavoitteella: vähintään yhden suomalaisen piti olla arvokisat päättäneissä yhteislähdöissä, joihin pääsi mukaan niin naisissa kuin miehissä kisojen 30 parasta.

Tavoite jäi täyttymättä.

– Se kaivelee totta kai ja vähän kaihoisin mielin katselin yhteislähtöjä kisapaikalla, päävalmentaja Jonne Kähkönen kommentoi sunnuntaina.

Maailmancupin alkukauden perusteella suomalaisilta oli lupa odottaa nähtyä parempaa.

Suomen joukkueen kärkiurheilijoista Tero Seppälä oli sijoittunut maailmancupissa ennen arvokisoja kolmesti 30 parhaan joukkoon. Seppälän paras sijoitus on Hochfilzenin pikakilpailun 16. sija.

MM-kisoissa Seppälän paras suoritus nähtiin pikakilpailussa, jossa hän oli 28:s.

Mari Eder puolestaan on maailmancupissa ollut kahdesti 30 parhaan joukossa. Hochfilzenin pikakisassa hän hiihti 15:nneksi ja takaa-ajossa suomalainen oli 21:s. MM-kisojen henkilökohtaisilla matkoilla Eder jäi kauas kärjestä, parhaana sijoituksena takaa-ajon 31. sija.

MM-kisojen parhaasta suomalaissijoituksesta henkilökohtaisilla matkoilla vastasi arvokisojen debytantti Tuomas Harjula. Nuorukainen nousi takaa-ajossa 20 sijaa ja oli 27:s.

Hyvät sijoitukset karkasivat pystypaikoilla

Vaikka suomalaisten sijoitukset jäivät vaatimattomiksi, jättipaukku oli lähellä. Sekä Harjula että Seppälä olivat normaalimatkalla hyvissä asemissa ennen viimeistä ammuntapaikkaa. Molemmilla sakkoja oli vain yksi, ja hiihtoradalla nopeampi Seppälä olisi puhtaalla pystyammunnalla noussut jopa kärkikymmenikköön.

Lopulta molemmat suomalaiset ampuivat kolme ohilaukausta pystypaikalla, mikä tuhosi hyvän kisan.

– Heillä oli täysin omissa käsissään huipputuloksen tekeminen. Joukkueemme ei ole päässyt näihin paikkoihin vielä maailmancupissakaan ja kilpailu on kovaa. Helpolla ei tule yhtä ainutta sijoitusta. Näihin paikkoihin pitää itsensä hinata, jotta kokemuksia kertyy ja onnistumisia alkaa tulla, Kähkönen kommentoi.

Mari Eder manasi MM-kisojen aikana, että viimeisillä kierroksilla hiihtäminen alkoi painaa. Vauhdillisesti Eder suoriutui kuitenkin tasolleen. Kuva: Kevin Voigt/DeFodi Images via Getty Images

Kolmosesta muodostui muutenkin Suomen joukkueen murheenkryyni. Seppälän ja Harjulan lisäksi kolme ohilaukausta henkilökohtaisissa ampuivat Erika Jänkä, Suvi Minkkinen, Mari Eder kahdesti ja Olli Hiidensalo kolmesti. Ohilaukausten sumista valtaosa tuli pystypaikoilta.

Olosuhteet ammunnoissa eivät olleet järin hankalat Ederin pikakisan pystypaikkaa lukuun ottamatta.

– Pystyammunta on joskus hankalaa, varsinkin normaalimatkalla, kun se tulee viimeisenä paikkana, mutta ei se näin haastava ole. Siitä pitäisi pystyä suoriutumaan. Tero ja Tuomas puhuivat esimerkiksi ajatuksen herpaantumisesta, kun tiesivät, missä tilanteessa olivat, Yle Urheilun asiantuntija Ville Kotikumpu sanoi.

Joukkoon mahtui ammunnallisesti myös muutamia hyviä suorituksia. Erika Jänkä ampui ainoana suomalaisena nollat henkilökohtaisella matkalla onnistuttuaan pikakisassa. Harjula ja Olli Hiidensalo selvittivät pikakisan vain yhdellä sakolla. Eder puolestaan nousi takaa-ajossa 25 sijaa, kun ohilaukauksia tuli vain yksi.

– Totuus on, että yhden sakon voi suvaita MM-kisoissa, jos haluaa jotenkuten menestyä. Kaksi sakkoa on vähän liikaa ja kolmonen on aina katastrofi.

Ampumahiihdon kausi jatkuu maaliskuun alussa Nove Meston maailmancupilla.

Lue myös:

Suomen miesten MM-viesti meni täysin pilalle heti ensimmäisellä ampumapaikalla – taustalla erikoinen kuvio: "Meni ihan päin persettä"

Lägreidille ensimmäinen maailmanmestaruus – Seppälän huippuonnistuminen suli viimeisellä ampumapaikalla: "En voi syyttää kuin itseäni"

Seppälän jäätyneet sormet estivät pääsyn pikakisan MM-kärkikymmenikköön: "Täytyy hankkia paremmat hanskat"