Suora

  • FIFA 21: Nordic Invitational

Suomen miesten mäkikvartetti aloittaa MM-Oberstdorfissa iltavuorolla – loivasta vauhtimäestä pitkälle hyppääminen vaatii malttia

Päävalmentaja Janne Väätäinen odottaa karsinnoissa tasapuolisia hyppyoloja.

mäkihyppy
Antti Aalto
EPA

Suomen miesmäkihyppääjillä on Oberstdorfin normaalimäessä kunniakas arvokisamenneisyys. Perjantaina HS106-mäen karsinnalla alkavassa kilpailussa Suomen nelikön odotukset ovat kuitenkin hyvin maltilliset.

Suomen koko hyppykvartetilla Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä ja Eetu Nousiainen on riittävästi työmaata selviytyä karsinnasta lauantain varsinaiseen kilpailuun. Maailmancupia kiertäneiden Aallon ja Kytösahon rutiinin pitäisi siihen riittää, ja Nousiainen väläytteli keskiviikon harjoitusten ensimmäisellä kierroksella.

Joukkueen kokeneimmalla Määtällä on treenien perusteella Schattenbergin normaalimäessä eniten kesytettävää.

– Siinä on loiva vauhtimäki, eikä painetta tule kauheasti. Pitää malttaa säilyttää vauhtimäen asento, pysyä laskuasennossa, 26-vuotias Määttä sanoi.

Suomalaisista maailmancupissa korkeimmalla (36:s) oleva Aalto oli samaa mieltä.

– Vauhtimäen asento pitää säilyttää ponnistukseen asti, Aalto kertoi.

Karsintakilpailu myöhään illalla

MM-normaalimäen keskiviikon harjoitukset olivat päiväsaikaan, Oberstdorfin lämpöaallon syleilyssä. Perjantain karsinnan ajankohta sen sijaan on vuorokauden toisesta ääripäästä, kun kisa alkaa paikallista aikaa kello 20.30.

– Iltakisa. Viilenemisen myötä mäki kuivuu. Se on hyvä, sillä virtausten heiketessä hyppyolot muuttuvat tasapuolisiksi. Päivällä ne muuttuivat hyvin paljon yhdenkin kierroksen aikana, Suomen päävalmentaja Janne Väätäinen summasi.

Normaalimäet ovat pudonneet miesmäkihyppääjien maailmancup-ohjelmasta. Tämän cup-kauden 28 kilpailun kalenteri koostuu suur- ja lentomäkikisoista.

Maailmancupin "divarissa" Continental-cupissa joulukuussa kolmanneksi sijoittunut Nousiainen suhtautuu mäkien HS-pistelukemaan käytännönläheisesti ja normaalimäkeen mutkattomasti.

– Mikäs siinä. Normaalimäestä hyppää vähän lyhyemmälle, Nousiainen sanoi.

Oberstdorfin MM-historiassa suomalaismiehillä on normaalimäestä kaksi henkilökohtaista mitalia: Matti Nykäsen hopea 1987 ja Janne Ahosen pronssi 2005.

Lue myös:

Huomioi nämä hetket MM-kisoissa! Tässä ovat suomalaisten mitalijahdit – Sami Jauhojärvi väläyttää ennennäkemättömän yllätyksen mahdollisuutta

Tässä on Suomen joukkue hiihdon MM-kisoihin – SM-hiihdoissa säväyttänyt Riitta-Liisa Roponen, 42, mukana

Korkean paikan kammosta kärsinyt ja Hollannissa syntynyt oli lähellä mäkihypyn MM-kultaa – lapsena äitinsä menettäneen komeetan elämässä paljon draamaa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat