Iivo Niskasen suoritus oli alavireinen, mutta Sami Jauhojärvi teki tärkeän huomion ykköstykin olemuksesta: "Ei kannata huolestua"

Iivo Niskanen jäi kauaksi kärkikamppailusta Oberstdorfin MM-kisojen avauksessaan.

Hiihdon MM 2021
Iivo Niskanen

Oberstdorfin MM-kisojen ohjelman, puhuttavat uutiset ja vauhdikkaat kisavideot löydät osoitteesta yle.fi/urheilu/hiihdon_mm.

Iivo Niskanen on Suomen hiihtomaajoukkueen suurin mitalisuosikki Oberstdorfin MM-kisoissa. Kuopiolaisen avaus ei kuitenkaan tarjonnut suurta juhlaa, sillä Niskanen sijoittui yhdistelmäkisassa 13:nneksi.

Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi myöntää, ettei kisa mennyt tavoitteiden mukaisesti, sillä Niskasta odotettiin mitalitaistoon mukaan tai vähintään kuuden parhaan joukkoon.

– Se oli alavireinen suoritus Iivolta. Toivottavasti se oli kuitenkin yksi yksittäinen suoritus ja loppukisoista tulee kunnon mukaiset suoritukset, Jauhojärvi totesi.

Suomalaisten ei Jauhojärven mielestä kannata haudata mitalihaaveita tai huolestua, sillä kyseessä oli vasta Niskasen ensimmäinen MM-matka. Lisäksi tulos oli vain hieman heikompi, mihin Niskanen on edellisissä yhdistelmäkisoissa yltänyt.

– Yhdestä yksittäisestä suorituksesta ei kannata huolestua, varsinkin kun Iivo itse sanoi, että vapaan hiihto oli helpon tuntuista. Se kertoo siitä, että kuntoa on olemassa. Nyt hänen pitää vain saada vire tappiinsa seuraaviin kisoihin.

Vaikka Niskanen tunnetaan vahvana perinteisen hiihtäjänä, ei yhdistelmäkisassa nähty Jauhojärven mielestä “parasta Iivoa”. Varsinkin Niskasen jääminen perinteisen osuuden lopussa keulaporukasta kertoi Jauhojärvelle sen, ettei Suomen ykköstykillä ollut hyvä päivä.

Jauhojärvi kiinnitti huomiota Niskasen rentoon olemukseen Yle Urheilun haastattelussa. Se lupasi hänen mielestään hyvää.

– Se oli huomattavasti paljon rennompi Iivo kuin mitä on totuttu näkemään lievän epäonnistumisen jälkeen. Hän oli ilmeisen rauhallinen. Se kertoo kokemuksesta. Hän on oppinut, että on ihminen eikä kone.

Jauhojärvi uskoo Niskasen tietävän syyt, miksi hän ei tänä päivänä ollut huippuvireessä. Niskanen ei kuitenkaan lähde niitä ruotimaan mediassa, vaan käy ne valmentajansa Olli Ohtosen kanssa läpi. Jauhojärvi uskoo, että kaksikko pystyy tekemään oikeita ratkaisuja ensi viikon koitoksiin.

Yhdistelmäkisasta tuli lopulta Aleksandr Bolshunovin näytöstä, sillä venäläishiihtäjän isku viimeisessä nousussa pudotti norjalaiskaksikko Simen Hegstad Krugerin ja Hans Christer Holundin kannoiltaan. Jauhojärvi ei ollut yllättynyt Bolshunovin vahvuudesta.

– Bolshunovin huippuisku on ollut tiedossa jo ennen kisoja. Kun katsoo maailmancupia tällä kaudella, niin siellä on ollut erittäin tasaista vahvaa ja vakuuttavaa suorittamista. Kyllähän tässä Bolshunov otti pientä henkistä yliotetta, Jauhojärvi myönsi.

Lue myös:

Iivo Niskasen poikkeuksellisesta luonteesta on monta erilaista tarinaa – lähipiiri kertoo, millainen Suomen hiihtokuningas on oikeasti

Iivo Niskaselta suoraa puhetta vaisusta MM-avauksestaan – ei vastannut mitenkään Suomen ykköstähden odotuksia

Kommentti: Lähtökohdat heikoimmat 28 vuoteen – Suomen joukkueelle yksikin mitali on voitto Oberstdorfin MM-kisoista

Iivo Niskanen piikitteli Ilkka Herolaa MM-hopeakisan ratkaisuhetkistä ja heitti kovan povauksen, katso Suomen joukkueen upea ele juhlasankarille

Therese Johaug hiihti yhdistelmäkisan MM-kultaa ylhäisessä yksinäisyydessä – kaatuminenkaan ei hidastanut ylivoimaista norjalaista

Aleksandr Bolshunov jyräsi MM-kultaan yhdistelmäkisassa – Iivo Niskanen jäi kärjestä yli kaksi minuuttia

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat