Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Joni Mäen pitkäaikainen valmentaja on nähnyt suojattinsa kasvun MM-mitalistiksi – antaa kiitosta hopeasankarin kakkoslajille

Tuoreen MM-hopeamitalisti Joni Mäen ja Juho Halonen valmennussuhde on kestänyt vuosia. Aina ei ole ollut helppoa, mutta Halosen mukaan kaksikko on pyrkinyt ottamaan oppia virheistä.

Hiihdon MM 2021
Iivo Niskanen ja Joni Mäki
Iivo Niskanen (selin) saapui kisojen stadionalueelle onnittelemaan miesten MM-pariviestissä hopealle hiihtäneitä Ristomatti Hakolaa ja Joni Mäkeä (oik.).Lehtikuva / Emmi Korhonen

Joni Mäen ja hänen valmentajansa Juho Halosen yhteistyö on kestänyt jo 7,5 vuoden ajan. Matkan varrelle on mahtunut paljon ylä- ja alamäkiä, mutta lauantaina kaksikolla oli aihetta hymyyn.

– Kyllähän tämä oli täydellinen päivä. Oli muutama matka, jota kohti Joni on tehnyt pari vuotta isosti töitä ja tämä oli yksi tarkasti alleviivattu matka, Halonen kertoi Yle Urheilulle.

Halonen ehti muiden tavoin hieman säikähtää Mäen kaatumista karsinnassa, mutta suomalaishiihtäjä pystyi kasaamaan itsensä ja nousemaan ratkaisevan sijan verran, jolloin finaalipaikka aukesi ajan turvin.

– Finaali meni käsikirjoituksen mukaan ja lopputulos oli täydellinen. Tuntuu kyllä todella hyvälle, radan varressa, stadionin läheisyydessä kisaa seurannut Halonen sanoi.

Joni Mäki, Ristomatti Hakola, Krista Pärmäkoski ja Jasmi Joensuu

Jalkapallosta hyviä ominaisuuksia

Joni Mäki oli vasta 16-vuotias, kun Juho Halosesta tuli hänen valmentajansa. Nuori hiihtäjälupaus asui yhteistyön alussa pari ensimmäistä vuotta vielä kotiseudullaan Vaasassa, ennen kuin kolmantena lukiovuotenaan lähti vaihtoon Sotkamon urheilulukioon ja jäi sen jälkeen Kajaaniin armeijaan.

Nykyisin Vuokatissa asuvalla Mäellä oli Vaasassa lyhyt matka jääkiekkokaukalolle sekä jalkapallokentälle, ja hän vietti paljon aikaa molemmissa. Jalkapallo säilyi hänen lajivalikoimassaan aina 18-vuotiaaksi asti, ja hän pääsi pelaamaan Vaasan piirijoukkueessakin. Halosen mielestä Vaasan Palloseurassa ja Vaasan Hiihtäjissä on tehty hyvää juniorityötä.

– Joni on saanut jalkapallosta paljon hyviä ominaisuuksia muun muassa sprinttihiihdon puolelle. Kun tulin mukaan Jonin valmennukseen systematisoin hiihtopuolen harjoittelua ja tein yhteistyötä futiskoutsien kanssa. 7,5 vuoden ajan olemme lähes päivittäin työskennelleet yhdessä.

Lue myös: Jalkapallo sai jäädä, kun hiihdosta alkoi tulla menestystä – idoleitaan haastava Joni Mäki haluaa näyttää, ettei Rukan onnistuminen ollut vahinko

Kun Mäki siirtyi juniorisarjoista yleiseen sarjaan, oli hänellä aika-ajoin vaikeuksia kuormituksen ja energian riittävyyden kanssa. Tämän takia hän myös sairasteli. Halonen ei kuitenkaan hätääntynyt, sillä hän näki, että Mäen ominaisuudet kehittyivät kaiksesta huolimatta.

– Yritimme ottaa oppia virheistä. Tiesimme, että tämä meidän oma juttumme on aika lähellä oikeaa. Nyt on viimeisen 2,5 vuoden aikana tullut maailmancupissakin hyviä tuloksia ja tänään ensimmäinen arvokisamitali kaulaan, tyytyväinen valmentaja totesi.

Mäki on kokeillut rajojensa kestävyyttä lähiaikoinakin, sillä viime kauteen valmistautuessaan hän otti riskiä tehoharjoittelussaan. Tämä kostautui ja kuormittuneisuutta tuli ajoittain liikaakin. Tällä kaudella vastaavia ongelmia ei ole ollut ja Halosen mukaan Mäki on pystynyt kehittymään kaikilla osa-alueilla.

– Kestävyyspuolella on varmaan eniten päästy eteenpäin. Kurssi on tällä hetkellä hyvä. Uskon, että ensi vuoteen Pekingin olympialaisiin pystytään edelleen parantamaan. Siellä vapaan sprintti on tosi tärkeä matka Jonille.

Halonen odottaa Mäeltä hyviä tuloksia myös normaalimatkoilta. Ensi viikolla Oberstdorfin MM-kisoissa on ohjelmassa kaksi hyvää matkaa tuoreelle MM-mitalistille: 15 kilometrin vapaan kisa ja viesti.

Juho Halonen
Juho Halosella on ollut melkoinen helmikuu, sillä hänen valmennettavansa Joni Mäki ja Katri Lylynperä ovat onnistuneet mainiosti ja nuorten maajoukkueen valmentajana hän sai nauttia myös onnistuineista MM-kotikisoista Vuokatissa. Yle

Juuri päättyvä helmikuu on ollut Juho Haloselle varsin mainio, sillä Mäen lisäksi hän valmentaa myös Katri Lylynperää sekä nuorten maajoukkuetta. Lylynperä tarjoili melkoisen hiihtopommin heti avauspäivänä, sillä hän sijoittui perinteisen hiihtotavan sprintissä kahdeksanneksi. Nuorten maajoukkue taas juhli Vuokatin kotikisoissa sprintin maailmanmestaruutta, kahta hopeaa ja yhtä pronssia.

– On tämä ollut ihan uskomaton kuukausi. Katrilla oli hankaluuksia tammikuun lopussa, mutta saimme kurssi käännettyä ja hän teki uransa parhaan hiihdon täällä. Jonilla ei vielä silloin ollut sadasosat puolellaan. Nuorten kisat menivät loistavasti. Saimme mitaleita, mutta ennen hyviä suorituksia kaikkea laajalla tasolla, Halonen pohti.

Halonen uskookin, että hyvät tuloksen nuorten kisoissa ruokkivat urheilijoiden itseluottamusta ja moni urheilija on entistä valmiimpi tekemään laadukasta työtä ja tähtäämään aina aikuisten MM-kisoihin asti.

Iivo Niskanen
Katso, kun Ylen Urheilustudiossa sukellettiin MM-mitalitunnelmiin Suomen joukkueen hotelilla!

Iivo Niskanen pyörii ympärillä

Halonen saapui Yle Urheilun haastatteluun lippalakki päässä, mutta korvien alta pilkotti selkeästi vielä hiuksia. Miesten hiihtojoukkueessa on vallinnut Oberstdorfin kisojen aikana yksi hiustrendi, josta joukkueen ykköspyssy Iivo Niskanen on pitänyt huolta: hän on parturoinut suurimmalta osalta mieshiihtäjistä hiukset pois.

Halonen arvelikin, että hän saattaa hyvinkin olla seuraava kohde.

– Sen verran innokkaasti Iivo on pyörinyt ympärillä, että veikkaan, ettei minulla ole kovin pitkään hiuksia, Halonen sanoi.

Lue myös:

Iivo Niskanen parturina MM-hopeajuhlissa – Pärmäkoski paljasti kovan ukaasin: “Ei taida olla palkintojenjakoon asiaa, jos ei ole kalju”

Sami Jauhojärvi ihasteli Suomen pelisilmää MM-hopeahiihdossa – piti Hakolan selkävammaa hämäyksenä ja lähetti erityskehut Mäelle

Kommentti: Padot murtuvat nyt yksi toisensa jälkeen – Suomen Oberstdorfissa kilpaileva MM-joukkue on hurmostilassa

Ristomatti Hakolan valmentaja uskoo, että ketsuppipullo aukesi MM-hopean jälkeen, eivätkä mitalisaumat jääneet tähän: "En olisi puulla päähän lyöty"

MM-hopea sai rauhallisuuden perikuvana tunnetun päävalmentajankin tunteet purkautumaan – "Tuli hypittyä ja karjuttua"

Katso Suomen upean MM-hopean ratkaisuhetket! Ylen selostamo ihasteli uskomattomia käänteitä: "Ihan täydellistä"

Naiskaksikko säntäsi onnittelemaan hopeasankareita maalialueelle – "Jaettiinkohan meille keltaista korttia?"

MM-hopeasankarit Hakola ja Mäki velmuina haastattelussa: huippusukset siivittivät nappisuoritukseen – "Ihan kaamea kapula"

Hakola ja Mäki hiihtivät parisprintin MM-hopeaa!

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat