Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oven takaa kuuluu naurua ja aterimien kilinää. On maanantai ja kello lähenee lounasaikaa.

Kestää hetken ennen kuin ovi aukeaa. Oona Kivelä hymyilee leveästi, toivottaa tervetulleeksi ja rientää takaisin pöydän ääreen.

Pöydän ympärillä istuu Oona, avopuoliso ja väliaikainen kämppäkaveri ja ystävä. He herkuttelevat yhä aamiaista, lattialla istuen. Tunnelma on leppoisa ja rento.

Juuri tältä hän haluaa arkensa näyttävän.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tavanomaisesta ruokapöydästä tuolineen hän on luopunut.

– Tämä on ainoa oikea tapa syödä. Tavallisen ruokapöydän ääressä on epämukavaa ja tuolilla istuminen johtaa vain loputtomaan kiemurtelemiseen, hän sanoo ja hymyilee.

Tämä ei ole viime vuosien ainoa ahaa-elämys.

Poissa on myös arjen kiire ja hoppu. Hän nauttii pitkistä, hitaista aamuista ja pitää kalenterinsa lähes tyhjänä.

Näin ei ole aina ollut. Elämää varjosti pitkään uupumus ja alakuloisuus.

Vuosien ajan Oona Kivelä oli onneton mestari, ja hän tiesi sen. Teot seurasivat kuitenkin vasta paljon myöhemmin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vuonna 2015 Kivelä voitti neljännen MM-kultansa. Maailmanmestari juhli onnellisen näköisenä voittoaan lavalla. Se oli kuitenkin pelkkää harhaa.

Tunne oli ollut samanlainen ennenkin. Ensimmäiset merkit hän huomasi neljä vuotta aikaisemmin voittaessa ensimmäisen tittelinsä. Hän oli saavuttanut ison tavoitteensa – mutta tunsi kaikkea muuta kuin riemua. Voitonjuhla tuntui vastenmieliseltä.

Se oli kuitenkin hänen pienin murheensa. Hän oli kadottanut ilonsa, ja mielen oli vallannut synkkä alakuloisuus.

– Se koski ihan kaikkea elämässäni. Mikään ei tuntunut hyvältä. MM-kisat eivät olleet tärkein asia elämässäni, ei todellakaan.

– Kun tajuat, etteivät ystäväsi enää soittele, että he eivät halua nähdä ja tavata sinua. Tai kun tulet töistä kotiin ja istut monta tuntia autossa parkkipaikalla vain tuijottaen eteesi. Silloin tiedät, että asiat ovat huonosti.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oman tankotanssiuran lisäksi Kivelä työskenteli pitkiä päiviä valmentaen lapsia ja nuoria. Hän nautti isosti työstään, mutta samalla se vei hänet vuosi vuodelta lähemmäs romahdusta.

– Aloin voida huonommin ja huonommin, ja tiesin että teen aivan liikaa töitä. En kuitenkaan täysin pystynyt sisäistämään sitä. Olin niin loppu.

– Ajattelin aina, että "kyllä minä pystyn, kyllä minä jaksan, hoidan vain vielä tämän ja tämän". Se ei ole kestävää pitkällä aikavälillä.

Sen lisäksi periksi antaminen oli täysin hänen luonteen vastaista.

– Joka vuosi ajattelin, että "tämä vuosi tulee olemaan parempi – tänä vuonna jaksan". Viisi vuotta ajattelin näin. Eikä mikään muuttunut. Lopulta havahduin, että okei, ehkä minun ei pitäisikään jaksaa?

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vuonna 2017 hän otti vihdoin härkää sarvista. Kivelä yritti kuitenkin ratkaista ongelman tekemällä päätöksen, joka osoittautui täysin vääräksi. Hän päätti laittaa tankotanssin jäihin.

Vasta vuotta myöhemmin hän ymmärsi, että työ oli se, mistä hän aidosti halusi luopua. Ainakin osittain. Ja niin hän myös teki. Se oli kuitenkin vasta alkua pitkälle prosessille.

Downshiftaus ei poistanut stressiä. Hän ei päässyt irti vanhoista, negatiivisista ajatusmalleistaan. Joka päivä mielessä pyöri ajatus, että asioita "pitäisi" tehdä, ja hän joutui taistelemaan luonnettaan vastaan vapautuakseen.

Vaikeinta oli oppia tuntemaan kehonsa, kuullakseen milloin on aika pysähtyä. Oli kyse sitten työstä tai harjoittelemisesta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kivelä oli tottunut elämään lujaa ja täysillä. Yhtäkkiä kroppa reagoi treeniin eri tavalla kuin ennen.

– Kun aloitin jälleen treenaamisen, niin sekä pää että koko keho huusi, että "herranjestas nyt tämä alkaa taas!".

Jossain kohtaa hän jopa ajatteli, ettei pystyisi enää jatkamaan tankotanssiuraa. Pienin askelin, yksi oppi kerrallaan, tilanne kuitenkin parani.

Puhuva esimerkki siitä, että Oona Kivelä on oppinut virheistään, tulee heti Sportliv-kuvausten alkaessa.

Päivän suunnitelmat on heitetty roskakoppaan. Kivelä – joka edelleen vetää treenejä kaikenikäisille tankotanssijoille – ilmoittaa, että hänellä on rankka viikko takanaan.

Se tarkoittaa rauhallista maanantaita.

– Olen täysin poikki. Tänään ei todellakaan treenata, hän sanoo päättäväisesti aamiaista syödessään.

Selvä, turha väitellä vastaan. Kivelä ei enää tanssi muiden pillien mukaan, vaan tekee juuri sitä mitä keho ja mieli tarvitsevat.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kivelä on oppinut, ettei täysi kontrolli ole aina hyväksi. Se oli ratkaiseva tekijä hänen toipumisessaan.

Hän sanoo, että huippu-urheilijoiden olisi hyvä välillä höllätä, ja kritisoi ajatusmaailmaa, että elämässä on kontrolloitava kaikkea.

– Mittaamme kaiken, suunnittelemme mitä pitäisi tehdä tänään, huomenna ja jokaikisenä päivänä. Koko ajan pitää olla täysi kontrolli. Hmm... kuulostaa aika pelottavalta.

Kivelä pitää kalenterinsa väljänä, ja välttää pakkopullia. Hän elää päivä ja viikko kerrallaan, ja tekee asioita fiiliksen mukaan.

Hän painottaa kuitenkin, että lajivalinta mahdollistaa tämän. Entisessä lajissaan telinevoimistelijana se ei fyysisten ja teknisten vaatimusten takia onnistuisi. Toistoja vaaditaan sellainen määrä, ettei keho – eikä varsinkaan pääkoppa – enää kestäisi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kivelä innostuu. Hän selittää malttamattomasti, kuinka haluaa enemmän musiikkia, juhlaa ja iloa elämäänsä. Sitä hän saa tankotanssista.

Puhdas tekninen suorittaminen ja ylivertainen fysiikka eivät sitä paitsi riitä menestykseen tankotanssissa. Kivelä luo itse koreografian näytöksiinsä ja tarvitsee luppoaikaa saadakseen luovuutensa virtaamaan.

– Ilman ideoita minulla ei ole mitään. Uskon että se myös pelastaa minut, koska se pakottaa minut pitämään vapaa-aikaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pysyttyään poissa MM-tasolta parin vuoden ajan, Kivelä halajaa taas huipulle, mutta ei millä hinnalla hyvänsä. Paluu ei saa enää vetää häntä takaisin pohjalle. Fyysisesti hän ei vielä ole huippukunnossa, mutta henkisellä puolella palikat ovat loksahtaneet paikoille.

Hän on ymmärtänyt, mikä tekee hänet onnelliseksi. Asenne urheiluun on muuttunut.

– Voit voida tosi huonosti ja samalla saavuttaa koko ajan enemmän ja enemmän menestystä. Mutta onko mahdollista olla tasapainossa, onnellisessa suhteessa ja kaikin puolin hyvinvoiva – ja samaan aikaan menestyksekäs?

Se on kysymys, johon Kivelä toivoo pian saavansa vastauksen. Valmistautuminen MM-kisapaluuseen on jo käynnissä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Valmistautumista ei kuitenkaan leimaa raivokas harjoittelu mitalinkiilto silmissä. Hän ei pystykään enää treenaamaan tankotanssia enemmän kuin neljä kertaa viikossa. Se saa riittää.

Hän ei kuitenkaan epäile, etteikö pärjäisi. Päinvastoin. Itsevarmana hän sanoo, että uskoo voivansa olla vielä parempi kuin aikaisemmin.

Mutta yksi ominaisuus on pudonnut pois, luoden samalla kysymysmerkin kilpailukyvystä.

– En ole enää niin nälkäinen. Ennen olin tosi veemäinen kisoissa. Sitä veemäistä Oonaa on vähän ikävä, hänen oli helpompi voittaa, Kivelä sanoo ja nauraa.

– Olen jo saanut kaiken. Nyt minua motivoi enemmänkin halu oppia uutta, ja ehkä tämä pehmeämpi Oona voi tuoda jotain täysin uutta lavalle.

Katso Sportlivin jakso, kuinka murtunut mestari muuttuu onnelliseksi elämännautiskelijaksi.

Lue myös:

Kaksi vuotta sitten synkät ajatukset kalvoivat Ilkka Herolan mieltä – nuori urheilija kasvoi kovalla tavalla MM-mitalistiksi: "Kaikki on valmistanut häntä siihen"

Juoppo linnakundi ja liian iso pappi ovat nyt Suomen vahvimmat – rauta pelasti ja yhdisti Mika Törrön ja Salla Romon

Vankila ja äiti pelastivat huumehelvetistä – nyt Mika Törrö on Suomen vahvin mies: "Ei se ole ihmisarvosta elämää, kun makaat siellä kuset housuissa"

Joka kerta oksentaessaan Nina Chydenius ajatteli, että tämä on viimeinen kerta – sitten hän oksensi uudestaan ja vihasi itseään entistä enemmän: "Valehtelin kaikille koko ajan"

Suosittelemme