Kokenut Julia Kykkänen ponnisti komeasti 110,5 metriin – kaikki suomalaiset suurmäen kilpailuun

Kaikki kolme suomalaisnaista läpäisi Obertsdorfin MM-kisojen suurmäen karsinnan tiistaina.

urheilu
Julia Kykkänen
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Julia Kykkänen leiskautti tämän kisakauden yhden parhaimmista hypyistään ja laskeutui HS 137-mäessä komeasti 110.5 metrin kohdalle ja teki sen kruunuksi vielä tyylikkään alastulon.

- Pikku hiljaa isossa mäessä olen saanut asentoa paremmaksi ja tunnekin on löytynyt. Tuosta on hyvä jatkaa, kun nyt ei tarvitse ihan kaikkia asioita miettiä, karsinnassa 18:nneksi sijoittunut Kykkänen kommentoi.

Jenny Rautionaho ponnisti 98 metriin ja meni myös kevyesti kilpailuun ollen karsinnan 29:s.

– Nyt pääsee jo vähän lentämisen makuun. Työstämistä on kuitenkin vielä huomiseksi. Ylämäen laskuasentoon pitää keskittyä, jotta saa paineen oikeaan kohtaan hypätessä. Tavoitteena on päästä kisassa 30 joukkoon, Rautionaho linjasi.

Susanna Forsström ponnisti vähän myöhässä ja tuli 88,5 metrin kohdalle. Koekierroksella meni vielä yli 90 metriä. Forsström oli karsinnan 37:s kaikkiaan 51 naisesta.

– Ei oikein osunut. Kaikenlaista väärää siinä hypyssä vielä on, arvioi Forsström.

Karsinnan paras oli 137,5 metrin huimalla siivullaan Itävallan Marita Kramer, joka jäi dramaattisesti neljänneksi normaalimäen kisassa johdettuaan vielä avauskierroksen jälkeen. Slovenian Ema Klinec oli toinen 130-metrisellään. Muut eivät rikkoneet 130 metrin rajaa.

Suurmäen kilpailu käydään keskiviikkona klo 18.10 alkaen ja sitä voi seurata suorana TV2:sta ja Yle Puheesta.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat