Hyppää sisältöön

"Kova työ, panostus ja tekniikkamuutos" – näin asiantuntija selittää EM-pronssillaan säväyttäneen Kristian Pullin huippuvirettä

Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja näkee, että Kristian Pullin EM-mitali antaa lisää nostetta suomalaiselle yleisurheilulle.

Pituushyppääjä Kristian Pulli yleisurheilun EM-hallikisoissa Torunissa maaliskuussa 2021.

Kristian Pullin pituushypyn EM-hallipronssi Puolassa sykähdytti myös Yle Urheilun asiantuntijaa Tuomas Rajaa. Suomalaisten 21 vuoden mitaliton putki EM-hallikisoissa päättyi vihdoin, ja 26-vuotiaan jämsäläishyppääjän uusi halliennätys 824 riitti kovatasoisessa kilpailussa kolmanteen sijaan.

– Tämä antaa ison ja merkittävän jäljen. On kysymys siitä ikäluokasta, jonka yhteydessä ollaan puhuttu näistä lahjakkaista junioreista, joihin myös Kristian yhtenä kuuluu. Nuorten arvokisoissa heille on tullut menestystä, mutta se ei ole jatkojalostunut vielä aikuisten arvokisoihin asti, Raja toteaa.

– Kun viimeinen mitali halli-EM-kisoista oli vuodelta 2000, ja kun tämä rikkoi samalla myös olympiarajan ja yleisurheilujoukkueemme koko kasvaa, niin onhan tämä suuri ja merkityksellinen asia.

Viime kesänä ulkoratojen SE-tuloksen 827 hypännyt Pulli avasi kisakautensa EM-kisoissa, ja hän on valmistautunut kauteen kahdella pitkällä leirillä Etelä-Afrikassa. Raja näkee, että satsausten lisäksi myös tietty tekniikkamuutos on auttanut isänsä Seppo Pullin valmentaman Pullin hyppäämistä.

– Ehkä se oleellisin on kova panostus pituushyppyyn. Urheilun ehdoilla mennään niin hyvin kuin ikinä pystytään. Teknisellä puolella hän vaihtoi tekniikkaa viime vuonna niin sanotusti kahdesta ja puolesta kolmeen ja puoleen saksaukseen. Hän ikään kuin juoksee ilmassa ne kolme ja puoli askelta.

– Hän on saanut tekniikan paranemaan niin, että hyppy lähtee enemmän etupainotteisesti ja se mahdollistaa pidemmät leiskautukset. Kova työ, panostukset ja tekniikkamuutos, Raja niputtaa Pullin menestysainekset.

Pullin tekniikkamuutokseen oli vaikuttamassa myös hallitsevan maailmanmestarin, jamaikalaisen Tajay Gaylen ratkaisu lisätä niin ikään yksi saksaus ilmalentoonsa. Viime syksynä Sveitsissä kauden päätöskisassa Pulli hyppäsi 808, ja taakse jäi muun muassa yhdeksän senttiä heikommin suoriutunut Gayle.

– Gayle teki sen muutoksen, ja se näytti toimivan. Kristian päätti kokeilla samaa ja se toimi myös, Raja iloitsee.

Lauantaina EM-kisoissa nähdään peräti 12 suomalaista, ja lähetys alkaa TV1:ssä kello 11.

Lue myös:

.
.