HIFK eteni mitalipeleihin toisella liigakaudellaan – tässä Naisten Liigan välieräparit

Kiekko-Espoo, KalPa, HIFK ja Ilves etenivät Naisten Liigan välieriin suoraan otteluvoitoin 2–0.

Jääkiekon Naisten Liiga
Karoliina Rantamäki HIFK
Karoliina Rantamäki oli HIFK:n toiseksi tehokkain pelaaja ylemmässä jatkosarjassa. 43-vuotias konkari teki kahdeksassa ottelussa tehot 3+8=11.Tomi Hänninen

Toista kauttaan jääkiekon Naisten Liigassa pelaava HIFK selvitti ensimmäistä kertaa tiensä sarjan mitalipeleihin.

HIFK kaatoi puolivälierissä TPS:n puhtaasti otteluvoitoin 2–0. Ensimmäisessä ottelussa HIFK oli vahvempi lukemin 3–0.

Lauantaina toisessa puolivälieräottelussa Turussa HIFK siirtyi 1–0-johtoon Emmanuelle Passardin maalilla ensimmäisen erän lopulla. Toisessa erässä Passard osui toistamiseen puolittaisesta läpiajosta. Kolmannen erän alussa Passard syötti HIFK:n kolmannen maalin, jonka viimeisteli Emmi Juusela.

Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Clara Rozier vei helsinkiläiset 4–0-johtoon iskettyään alivoimaosuman tyhjään TPS-maaliin. TPS kamppaili vielä ilman maalivahtia kahden maalin päähän, mutta aika loppui kesken takaa-ajossa.

– Erot olivat pienet, mutta onnistuimme siinä tärkeimmässä, eli pitämään rentouden mukana maalinteossa, kun taas Iina Kuuselan kahden ottelun loistotorjunnat laittoivat vastustajan puristamaan mailaa. Hieno välietappi joukkueelta ja nyt kohti seuraavaa päänahkaa, HIFK:n päävalmentaja Saara Niemi kommentoi seuran tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Helsinkiläiset saavat seuraavaksi vastaansa KalPan, jota pidettiin ennen kauden alkua suurimpana mestarisuosikkina. Jatkosarjojen jälkeen KalPa sijoittui sarjataulukossa toiseksi. Kuopiolaiset voittivat 18 ottelua pelaamistaan 25:stä.

KalPan kärkiketjuissa pelaavat maajoukkuehyökkääjät Elisa Holopainen, Tanja Niskanen ja Matilda Nilsson.

Omassa puolivälieräsarjassaan KalPa kukisti vaikean kauden pelanneen Oulun Kärpät otteluvoitoin 2–0.

Uudistunut Ilves näytti hauista

Toisessa välieräparissa kohtaavat Ilves ja Kiekko-Espoo.

Ilves menetti ennen kauden alkuaan tukun pelaajiaan kilpailijoille, ja tamperelaiset lähtivät isosti uudituneella joukkueella kauteen. Myös valmennus vaihtui, kun uran päättänyt maajoukkuehyökkääjä Linda Leppänen (o.s. Välimäki) tuli päävalmentajaksi.

Nuori joukkue on kuitenkin pelannut kauden vakuuttavasti. Puolivälieriin Ilves eteni otteluvoitoin 2–0. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tamperelaiset kaatoivat HPK:n, jonka kanssa Ilves kävi kovaa taistelua alku- ja jatkosarjassa neljännestä sijasta.

Ensimmäisen puolivälieräottelun Ilves voitti 1–0 Jenna Suokon maalilla. Suokko oli näkyvillä myös toisessa ottelussa, joka päättyi Ilveksen 2–0-voittoon. 25-vuotias hyökkääjä syötti Ilveksen ensimmäisen maalin ja iski loppulukemat tyhjään maaliin.

Pudotuspeleissäkin suureen rooliin on noussut Ilveksen maalivahti Anni Keisala, joka on antanut kauden aikana vahvat näytöt toukokuun MM-kisoihin. Keisala torjui ensimmäisessä puolivälierässä 27 kertaa ja toisessa peräti 38 kertaa.

Ilveksen seuraava vastustaja Kiekko-Espoo otti runkosarjan ykkössijan ja jyräsi tylysti välieriin. Kiekko-Espoo kaatoi Kuortaneen ensimmäisessä puolivälierässä 4–2 ja seuraavassa 6–0.

Espoolaiset ovat Naisten Liigan kestomenestyjiä. Joukkueessa kiekkoilee useita maajoukkueesta tuttuja pelaajia, kuten puolustajat Nelli Laitinen ja Ella Viitasuo sekä hyökkääjä Annina Rajahuhta.

Välieräparit ja aikataulu

Kiekko-Espoo - Ilves

KalPa - HIFK

Loppuotteluihin etenemiseen tarvitaan kolme voittoa. Välierien kolme ensimmäistä ottelua pelataan tiistaina 9. maaliskuuta, torstaina 11. maaliskuuta ja lauantaina 13. maaliskuuta. Sarjat jatkuvat tarvittaessa sunnuntaina 14. maaliskuuta ja keskiviikkona 17. maaliskuuta.

Suomen mestari on selvillä viimeistään 27. maaliskuuta.

Lue myös:

Useampi ranskalaispelaaja sykähdyttää Naisten Liigan pistepörssin kärkipaikoilla – "Ulkopuolisen silmin näyttää ehkä hieman erikoiselta"

Viimeisillään raskaana ollut Naisleijonien tähti hyppäsi kylmiltään valmentajaksi ja sai kritiikkiä – Linda Leppäsen Ilves on hiljentänyt soraäänet

Suosikit pitivät pintansa naisten kiekkoliigan puolivälierissä – koronakaranteenit eivät hidastaneet KalPan ja HIFK:n menoa

Kiekko-Espoo Naisten Liigan jatkosarjan ykkönen – nämä joukkueet taistelevat mestaruudesta

Espoolaisten valta horjuu, kun KalPa marssittaa tähtensä kohti Suomen mestaruutta – tässä kaikki, mitä sinun pitää tietää harvinaisen tasaisesta Naisten liigan kaudesta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat