Suora

  • E-jalkapallon Suomen cup
  • Urheiluruutu

Näin suomalaiset suoriutuivat EM-hallien päätöspäivänä: Kemppinen ja Ella Junnila mitaleille

Yle seuraa Puolan Torunissa käytäviä EM-halliyleisurheilukisoja.

yleisurheilu
Lotta Kemppinen EM-hallikisoissa 2021.
Lotta Kemppinen

Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan mukana ollut Lotta Kemppinen juoksi naisten 60 metrin EM-hopeaa ja Ella Junnila ponnisti Suomen ennätyksellä 196 naisten korkeushypyn EM-pronssin.

Suomalaisurheilijat hakivat EM-kisoista yhteensä kolme mitalia. Kristian Pulli ponnisti miesten pituushypyn pronssia.

Kemppisen hopeamitali oli ensimmäinen suomalaisen voittama aikuisten arvokisamitali 60 tai 100 metrin sileillä matkoilla.

– Ajattelin ennen finaalia, että tämä on kolmas juoksu kaikille. Kaikki ovat väsyneitä, nyt vaan niin paljon kuin pystyy, Kemppinen kommentoi ajan 7,22 tuottanutta finaalijuoksuaan tiedotteessa.

Euroopan mestaruuteen pyyhälsi Sveitsin Ajla Del Ponte ajalla 7,03, joka on Euroopan kaikkien aikojen tilaston viidenneksi paras noteeraus.

– Juoksusta ei paljon jäänyt muistikuvia. Sain hyvän lähdön ja tuntui kuin olisin tullut Ajlan imussa, Kemppinen kertasi.

Kemppisen hopea varmistui sekunnin tuhannesosien vertailussa Hollannin Jamile Samuelin kanssa. Samuel sai Kemppisen kanssa saman ajan 7,22.

– Aika tiukaksi tuo mitalikamppailu meni. Etukäteen ajattelin, että jos kaikki menisi todella hyvin, voisi päästä pronssille, Kemppinen sanoo.

Kemppinen, 22, on ollut läpi talven uransa parhaassa kunnossa. Hän pudotti 60 metrin Suomen ennätyksen helmikuun alussa Helsingissä aikaan 7,19 ja kohensi sen Jyväskylän SM-kilpailuissa aikaan 7,16.

Mäkelä kuudes ja Salminen seitsemäs

Naisten kolmiloikassa Kristiina Mäkelä oli kuudes tuloksella 14,23 ja Senni Salminen seitsemäs tuloksella 14,14.

- Pettynyt olen. Tätä samaa, ei pystynyt venymään, Mäkelä puuskahti.

- Mutta kun ajattelee, niin pitää ymmärtää, että olin 6 kuukautta sitten leikkauspöydällä ja olen siitä superpalautuksella päässyt parhaaseen kuntoon.

Salminen teki karsinnassa ennätyksensä 14,22 ja ylitti finaalissa 14 metriä kolme kertaa.

- Aina sitä haluaisi hypätä finaalissa pidemmälle kuin karsinnassa. Nyt tuli sellaisia perushyppyjä. Itse tiedän, että paljon parempaan on mahdollisuuksia, Salminen sanoi.

Neziri niukasti neljäs

Nooralotta Neziri juoksi neljänneksi 60 metrin aitojen EM-hallifinaalissa. Nezirin aika oli 7,93, ja hän jäi pronssimitalista sadasosan.

– Ensifiiliksenä olin varma, että otin mitalin ja meinasin kokeilla hetken sitä fiilistä, mitä se olisi kokea. En nähnyt sitä kasiradan juoksijaa ja tulosta vain odoteltiin. Kun siellä oli toinen nimi, olin vain että eikä. Äkkiseltään katsottuna ehkä hän syöksyi vähän paremmin kuin minä, Neziri tuumi puhelimitse Torunista.

Elmo Lakka oli välieränsä neljäs ajalla 7,71 ja jäi harmittavasti sekunnin sadasosalla loppukilpailusta. Aika ei riittänyt aikavertailussa finaaliin.

– Yritin ehkä juoksun lopussa olla liian aktiivinen eikä juoksusta tullut siksi tasapainoista. Siinä oli kolmannen ja neljännen aidan välissä horjahduskin, muttei se mikään iso juttu ollut, Lakka kommentoi.

– Tappion puolelle nämä kisat nyt jäävät. Lähelle omaa ennätystä juostuna olisin finaalissa.

Lue myös:

"Herranjestas, tämä on aivan mahtavaa" – Käsittämätön suomalaisilta! Lotta Kemppinen EM-hopealle, Ella Junnilalle pronssia SE-tuloksella

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat