Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • eEuro 2021 -karsinnat
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

EM-sensaation valmentaja oli lähellä luovuttaa muutama vuosi sitten – kaksikko luottaa omiin tapoihinsa, vaikka ne herättävät lajipiireissä ihmetystä

Mervi Brandenburg on urheiluväelle tuntematon nimi, vaikka hän on valmentanut Lotta Kemppistä jo yli yksitoista vuotta.

yleisurheilu
Lotta Kemppinen Suomi
Lotta Kemppinen teki ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan suomalaista yleisurheiluhistoriaa.Getty Images

Mervi Brandenburg joutui seuraamaan koronatartunnan vuoksi kotonaan televisiosta, kun hänen pitkäaikainen suojattinsa kiisi EM-yllätyshopeaan naisten 60 metrillä Puolan Torunissa sunnuntai-iltana.

Lotta Kemppinen on historian ensimmäinen suomalaisurheilija, joka on yltänyt hopeamitaliin arvokilpailuiden sileällä pikamatkalla, 60 tai 100 metrillä. Häkellyttävän tempun tekee entistä kovemmaksi se, että 22-vuotias Kemppinen venyi historialliseen urotekoon heti uransa ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa.

Kotimaisen pikajuoksun kärkinimeksi Kemppinen pinkoi toissa kesänä, kun satasen ennätys putosi 11,50:een ja 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa sijoitus oli kuudes. Viime kesänä Kemppinen juoksi toisen perättäisen 100 metrin Suomen mestaruuden ja pudotti ennätyksensä 11,45:een. Kehitys on jatkunut myös kuluvalla hallikaudella.

Helsinkiläisjuoksijan ura on rakentunut Brandenburgin silmien alla. Viimeinen, ratkaiseva edistysaskel pulpahti esille, kun Kemppisen juoksulihaksiin onnistuttiin tuomaan lisävoimaa ja juoksuteknikkaan tuli niin ikään kehitysaskel.

Mervi Brandenburg
Mervi Brandenburg on kouliintunut entisestä kiekonheittäjästä piinkovaksi pikajuoksuvalmentajaksi. Kuva Portugalin leiriltä 2019. Tapio Nevalainen / SUL-arkisto

Parivaljakon viimeistely meni osin uusiksi, kun Brandenburg sairastui koronaan pari viikkoa sitten. Ihan helpolla hän ei ole koronasta päässyt, mutta nyt vaikuttaa siltä, että pahin on onneksi ohi.

Puhelimitse tavoitettu Brandenburg muisti kiitellä ilon hetkellä myös valmentaja Mikael Ylöstalon ja fysioterapeuttien kanssa tehtyä yhteistyötä sekä Puolassa vedettyjä yhteislähtöjä, joissa muun muassa pika-aituri Anni Siirtola oli isona apuna.

– Minua jännitti enemmän alku- ja välierät kuin itse finaali. Kun Lotan kanssa asetetaan tavoitteita ja tehdään töitä, niin hän vain toteuttaa ne aina ilmiömäisesti, vaikka kyseessä olisi kuinka ensimmäiset arvokisat. Ei hänen päätään paljoa pakota, kuvaa Brandenburg.

Jäätävä suoritus

Brandenburg tunnusti, ettei ollut puhunut Kemppiselle missään vaiheessa EM-mitalista. Tavoitteet oli asetettu finaalipaikan saavuttamiseksi.

– Hän tietää, mihin pystyy ja suoriutuu aina omalla tasollaan. Eikä romahda siitä. Kun juttelimme ennen sunnuntain finaalia, niin Lotta kertoi lähtevänsä tappelemaan mitalista. Tekeminen riitti tällä kertaa EM-hopeaan. Onhan se jäätävän hieno suoritus! En ole kyllä vielä sisäistänyt todellakaan EM-hopeaa. Minulle 6. helmikuuta juostu SE-aika 7,19 oli jo yksistään jotain niin hienoa.

Puolassa Kemppinen juoksi EM-hopeaan ajalla 7,22.

Niin valmentaja Brandenburg kuin itse urheilija pitävät jalat tiukasti maassa.

– Ehkä olemme jopa vähän liikaakin sellaisia. Kun tulee Suomen ennätyksiä, me olemme vähän, että okei kiva. Eniten olen iloinen ja ylpeä siitä, että Lotta pystyy suoriutumaan samalla lailla, kisaa hän sitten Liikuntamyllyssä Helsingissä tai EM-halleissa Torunissa.

Katso Lotta Kemppisen mieletön EM-hopeajuoksu!

– Sanoin hänelle sunnuntai-iltana puhelimessa, että olet EM-mitalisti ja onnesi ansainnut. Lupasin siitä hampurilaisaterian, kun hän tulee Suomeen. Viikon annoin lepoa, mutta sitten on kolmosten (300 metrin) vetojen aika.

Elää huippu-urheilijan elämää 24/7

Kemppinen on valmentajan mukaan yleisurheilun superlahjakkuus. Reilun 11 vuoden yhteistyön pohjalta parivaljakko tietää nykyisin harjoituksellisesti jo hyvin, mikä sopii ja mikä taas ei.

– Lotasta olisi tullut hyvä monessa muussakin yleisurheilulajissa. Kansainvälisen tason ottelija hänestä olisi myös varmasti kehittynyt, jos jalat olisivat kestäneet (harjoittelua). Hyviä aikoja Lotta on tehnyt juoksussa joka kesä, mutta loukkaantumiset astuivat mukaan kuvaan. Kun saimme vammat kuriin, tulosta alkoi tulla.

Terveenä olleessaan Kemppinen on toteuttanut mallikkaasti huippu-urheilijan edellyttämää elämää joka hetki. Hänen tiimissään kaikki palaset ovat napsuneet kohdilleen, ja se jos jokin on potkinut sprintterilupausta yhä kovempiin aikoihin ja suorituksiin.

Puolan EM-hallikisojen suomalaista mitalikolmikkoa yhdistää fiksuus sekä pitkäjänteinen ja määrätietoinen arkityö. Ei ollut sattumaa, että kyseinen trio pääsi kakun ja kermavaahdon makuun viikonvaihteena.

Kristiania (Pulli) en niin tunne, mutta Ellan (Junnila) tiedän ja minusta hän on Lotan kanssa hyvin samantyyppinen. Molemmat ovat "luonnonlapsia". Heidän arvonsa ovat maanläheiset ja perinteiset. Kuvaisin heitä hyvin tavallisiksi nuoriksi naisiksi, arvioi valmentaja.

Lotta Kemppinen EM-hallikisoissa 2021.
Kemppisen ura lähti rakettimaiseen nousuun, kun vammakierteeseen löytyi lääkkeet.

Brandenburg on siviiliammatiltaan opettaja, erityisopettaja tuusulalaisessa yläkoulussa. Hän on tottunut haastaviin ja kaikkein vauhdikkaimpiin kavereihin. Brandenburg on vaativa ja samaan aikaan intohimoinen valmentaja. Hän arvostaa myös sitä, että Lotta Kemppinen on akateemisesti lahjakas ja haluaa menestystä silläkin uralla.

– Minusta Lotalla on kaikki balanssissa ja muutkin asiat kohdillaan kuin vain urheilu.

Yhteistyö hiuskarvan varassa

Nelisen vuotta sitten kaksikon saumaton yhteistyö oli hetken ajan jopa liipasimella. Syynä olivat Lotta Kemppisen lukuisat, harmilliset loukkaantumiset.

– Kun Lotta 18-vuotiaana loukkaantui taas kerran, niin minä olin jo lopettamassa. Minä ajattelin silloin, etten voi valmentaa lahjakasta Lottaa, koska lähinnä vaan vammautan häntä. Olin sitä mieltä, että etsitään hänelle parempi valmentaja. Tiesin, että olisi haaskausta, jos noin lahjakas urheilija menisi hukkaan minun takiani.

Lotta Kemppinen kuuli yllättäen valmentajansa dramaattiset sanat lääkäriltä tullessaan. Hetken asiaa sulateltuaan nuori sprintteri totesi, ettei kyse ole "huonosta" valmentamisesta, vaan lähinnä siitä, ettei kaksikko ollut löytänyt jotain tärkeää palasta yhtälössä. Vähän myöhemmin se puuttuva, tärkeä osa löytyikin ja sen nimi oli urheilufysioterapeutti Peter Halén.

– Minusta meillä on vahva luotto keskinäiseen tekemiseen ja linja on nykyisin tosi selkeä. Minua ei enää pelota, mutta ennen pelotti se, että minulla on käsissä tällainen lahjakkuus, jonka voin pilata. Olemme avarakatseisia ja mietimme yhdessä kaiken uuden tekemisen suhteen, toimiiko se vai ei.

– Aika usein näemme muiden valmentajien ilmeistä, että muut ihmettelevät meidän tekemistä, mutta se ei meitä silti haittaa. Tiedämme biomekaniikan ja osaamme kyllä lukea oppikirjoja. Fakta on kuitenkin, ettei ihminen aina toimi oppikirjan mukaisesti, Brandenburg muistuttaa.

Valmentaminen on Brandenburgin mukaan jatkuvaa vuoropuhelua, jossa ei pidä unohtaa välillä mustaa huumoria. Entinen autoritäärisen linjan valmentaja kuuli itse vuosi, kaksi sitten suoraan omalta harjoitusryhmältään, johon kuuluu Kemppisen lisäksi muun muassa Kalevan Kisojen 400 metrin kaksinkertainen pronssi-aitajuoksija Nea Mattila, 21, ettei valmentaja voi enää vaikuttaa ihan kaikkeen nuorten aikuisten kanssa.

– Kuulin heiltä omakohtaisesti, että heidän vapaa-ajan tekemiseen pitää osata luottaa. Tämä on ollut minulle vaikeata, kun haluan olla koko ajan tietoinen ihan kaikesta, mitä tapahtuu. Jos "humputtelu" kestää pitkään, niin osaan olla tarvittaessa pirumainen. Muistutan silloin aina asetetuista tavoitteista, ja siitä että lasketaanko tavoitteet piirinmestaruuden tasolle. Olen kuullut, että se auttaa yleensä, Brandenburg virnistää.

Brandenburg lisää, että nykyisin hänellä ja valmennettavilla, nuorilla aikuisilla on paljon hyviä keskusteluita kaikesta mahdollisesta ja sitten vain enää kiistellään, kuka on oikeassa.

Pikajuoksuvalmentaminen yksinkertaista

Pohjois-Karjalasta, pienestä kylästä kotoisin oleva Brandenburg on entinen kansallisen tason kiekonheittäjä, jonka perhe eli urheilulle. Isä hoiti paikallisessa urheiluseurassa hommia. 26-vuotiaana kiekkoringit taaksensa jättänyt Brandenburg siirtyi urheilu-uransa jälkeen heti valmentajaksi ja luotsasi esimerkiksi nuoria heittäjiä arvokisoissa.

Muuttaessaan pääkaupunkiseudulle valmentajalle tarjottiin pikkutyttöjen heittoryhmän ohjaamista.

– Muistan vielä, kuinka Lotta Kemppinen seisoi 11-vuotiaana siinä edessäni ja totesi, ettei voi tietää, miltä kiekonheitto tuntuu, kun ei ole koskaan kokeillut. Siitä se lähti liikkeelle.

– Lotta on muuten äärimmäisen hyvä myös kiekossa, jota hän on nakannut viime kesänä yli 40 metriä. Ehkä meillä synkkää siksi niin hyvin, kun vanha pohjoiskarjalainen kiekonheittäjä ja EM-tason pikajuoksija tykkäävät molemmat heittää kiekkoa, Brandenburg naurahtaa.

Brandenburg on myöhemmin jalostanut itseään vuosien varrella myös pikajuoksuvalmentajaksi. Edelleen hän saa usein kuulla ihmettelyä, miten kiekonheiton valmentaja voi ohjata pikajuoksijaa.

– Minusta se (pikajuoksu) on yksinkertaisin laji, mitä vaan voi olla. Heittäminen on teknisesti paljon monimutkaisempaa ja silti heittäjät ovat räjähtäviä ja nopeita. Kunhan on päämäärätietoinen, innostunut ja haluaa ottaa asioista selvää, niin mikä ettei, Brandenburg näkee.

Lotta Kemppinen mitali
Hopeamitali yllätti Kemppisen iloisesti.Getty Images

Brandenburg on pysynyt tähän saakka pois median otsikoista ihan omasta halustaan.

– Olen sanonut aina Lotalle, että ole sinä esillä. Jos joku kysyy valmentajaa kuviin, niin sen kun sanot, ettei pilata sillä haastattelua. Minä tykkään arkityöstä ja harjoittelusta nimenomaan. Nimeni voi mainita, mutta en halua olla esillä.

Viilipyttymäinen valmentaja väitti, ettei häirinnyt naapureita Lotta Kemppisen EM-hopean varmistuttua. Onnellinen hän toki oli suojattinsa puolesta ja tunnusti antaneensa aplodit.

– Nyt on oudoista numeroista tullut onnitteluita ja puheluita. Omalla työpaikallakaan kaikki eivät edes tiedä, että teen toista työtä, kun valot välähtävät Liikuntamyllyssä. Muutama ehti jo päivitellä sitä, että meillä on koulussa EM-mitalivalmentaja, enkä ole sanonut mitään. No, nyt he tietävät.

Menestyskaksikon tähtäin on asetettu Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin. Matka sitä kohti jatkuu pienten kakkutuokioiden jälkeen.

Korjaus 8.3.2021 klo 14.36: Brandenburg on opettajana tuusulalaisessa eikä helsinkiläisessä yläkoulussa.

Lue myös

Jättipotti suomalaiselle yleisurheilulle! 2000-luvun ylivoimaisesti paras saldo EM-kisoista – asiantuntija hehkuttaa Ella Junnilan kovapäistä temppua

Katso Lotta Kemppisen mieletön EM-hopeajuoksu – edellinen naisten pikajuoksumitali yli 30 vuoden takaa

"Herranjestas, tämä on aivan mahtavaa" – Käsittämätön suomalaisilta! Lotta Kemppinen EM-hopealle, Ella Junnilalle pronssia SE-tuloksella

EM-pronssimitalisti Ella Junnila teki Suomen ennätyksen ja Tokion olympiarajan – katso upea ennätyshyppy!

Katso tallenne yleisurheilun EM-hallien suomalaisjuhlasta – Lotta Kemppinen ja Ella Junnila saivat EM-mitalit palkintojenjaossa

Näin suomalaiset suoriutuivat EM-hallien päätöspäivänä: Kemppinen ja Ella Junnila mitaleille

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat