Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • eEuro 2021 -karsinnat

Toistuvat pettymykset ovat karaisseet Rasmus Ristolaista NHL:ssä – hän ei anna periksi, mutta sanat alkavat loppua: ”En olisi ikinä uskonut, että tähän tottuu”

Buffalo kyntää vuodesta toiseen. Rasmus Ristolainen on tottunut häviämään seurajoukkueissa läpi ammattilaisuransa.

NHL
Rasmus Ristolainen.
Getty Images

Vaikea sitä on kaiken jälkeen todeksi uskoa, mutta totta se on: Buffalo Sabres on jälleen kerran keskellä täydellistä kaaostilaa. Sunnuntain tappio New York Islandersille oli Rasmus Ristolaisen ja Henri Jokiharjun edustamalle seuralle jo seitsemäs putkeen. 14 viime ottelusta joukkue on voittanut kaksi.

Juuri, kun Buffalon kuviteltiin tosissaan taistelevan paikasta pudotuspeleissä, joukkue on kyykännyt pahemmin kuin vuosiin.

Ei auttanut kahdeksan miljoonan taalan Taylor Hall, eikä auttanut Stanley Cupin sekä olympiakullan voittanut Eric Staal. Buffalo on heikompi ja hengettömämpi kuin vuosikausiin. Sabres oli kuuden edelliskauden osalta NHL:n huonoin joukkue pisteprosenttien valossa, mutta nyt suunnan piti kääntyä.

Ylitsevuotavaa suitsutusta pelaajilta osakseen saanut päävalmentaja Ralph Kruger on joutunut toisella kokonaisella kaudellaan joukkueen kanssa täysin hallitsemattomaan sivuluisuun. Kenties huolestuttavampaa kuin rakenteelliset ongelmat pelaamisessa, on joukkueen kyvyttömyys, jopa ajoittain haluttomuus taistella tappioita vastaan.

Buffalo on tällä haavaa pisteprosentilla mitattuna NHL:n toiseksi heikoin joukkue. Vain Detroit on ollut heikompi. Suoritus on kovien satsauksien jälkeen murskaavan heikko.

Buffalo onkin oppinut vuosien saatossa erinomaiseksi häviäjäksi. Sabres hävisi 2010-luvulla NHL:ssä enemmän otteluita kuin mikään toinen seura eikä uusi vuosikymmen ole alkanut yhtään paremmin. Oikeastaan käsillä on jopa kovin fiasko tämän ydinryhmän aikana.

Kiistatonta lienee, että seurakulttuuri Buffalossa on eri syistä kasvanut karmivalla tavalla kieroon. Siinä, missä monet muut nuoret seurat ovat oppineet voittamaan voittamalla, Buffalo on oppinut häviämään häviämällä. Tuntuu kuin ryhmä olisi ikään kuin alistunut kohtaloonsa ikuisena heittopussina.

– En olisi ikinä uskonut, että tällaiseen tottuu, mutta enhän minä ole kahdeksan vuoden aikana nähnyt täällä mitään muuta kuin häviämistä, puolustaja Rasmus Ristolainen puhisi Yle Urheilulle sunnuntain Islanders-tappion jälkeen.

New York Islanders juhlii maalia Buffalo Sabresia vastaan.
Tuttu näky NHL-kaukalossa: vastustajajoukkue juhlimassa maalia Buffaloa vastaan.Getty Images

”Ei tässä puheet enää auta”

Se, mikä näyttäytyy ajoittain jopa luovuttamisena, on syvää henkistä väsymistä jatkuvaan häviämiseen. Kenelläkään – valmennusta myöten – ei tunnu olevan vastausta siihen, miten kurssin saisi oikaistua. Tai edes siihen, mikä joukkueen jälleen kerran ajoin tähän tilaan.

– Onhan sitä tullut paljon mietittyä, mutta tuskin täällä kenelläkään on siihen vastausta. Eiköhän tässä kahdeksan vuoden aikana kaikki sanat ole käytetty. Ei tässä puheet enää auta tai se, että kopissa huudetaan c’mon jätkät! GM:t on vaihdettu ja koutsit on vaihdettu, joten tuskin se heistä ainakaan on kiinni, Ristolainen jatkoi.

Buffalon oireilevasta seurakulttuurista kertoo paljon sekin, miten nopeasti uudet pelaajat vaipuvat samaan jamaan vanhan ytimen kanssa. Menneen syksyn hankinnoista edellä mainitut Hall ja Staal ovat olleet valtavia pettymyksiä. Alakulo ja apatia tarttuu tavalla, joka saa uudet pelaajat näyttämään siltä kuin näilläkin olisi harteillaan kahdeksan vuoden tuska.

– Se on juuri näin, Ristolainen tuhahtaa.

– Näin se on joka vuosi ollut. Tänne hankitut pelaajat ovat ikään kuin hypänneet heti siihen meidän touhuun mukaan. Vaikea minun yksittäisten pelaajien tekemisiin on silti isommin ottaa kantaa, koska en ole ollut heidän kanssaan missään muualla. Tiedän vain siitä, mitä täällä on tapahtunut.

Buffalon Rasmus Ristolainen kuvassa
Ristolainen on kuulunut Buffalon kauden harvoihin onnistujiin.Getty Images

On selvää, että viimeisimmän sivuluisun jälkeen Buffalon pudotuspelihaaveet ovat jälleen kerran käytännössä haudatut. Itäisen divisioonan viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävän Pittsburghin voittoprosentti on 60,4, Buffalon 32,6. Takamatka on valtava, eikä pelejä ole jäljellä kuin vajaat kolmekymmentä.

Ristolainen sanoo karaistuneensa vaikeista vuosista, mutta silti käsillä oleva tilanne saa TPS-kasvatin huokailemaan epäuskosta.

– Ei tässä viitsi pelin jälkeen ja kauden keskellä ihan kaikkea sanoa. Sanotaan nyt näin, että nahasta on ainakin tullut kahdeksan vuoden aikana paksumpi. Ei jaksa enää yhden tai kahden tappion vuoksi rikkoa mailoja tai alkaa juosta seinästä läpi. Ehkä hieman liikaa kuitenkin on joutunut käymään näitä vaikeita aikoja läpi.

Ristolaisen omat ajatukset siitä, miten kurssi oikaistaan, heijastelee varmasti monen muun avainpelaajan tuntemuksia: ideat alkavat olla vähissä, eikä kellään tunnu olevan ymmärrystä siitä, mikä tekee NHL-joukkueesta menestyvän. Kun kapteeni Jack Eichelista alkaen johtavat pelaajat tuntuvat olevan vaikean tilanteen kanssa sormi suussa, toivoa ei kauheasti ole.

– Olen sanonut nämä asiat ennenkin. Ei minulla ole mitään ajatusta siitä, miten asiat tehdään sellaisissa joukkueissa, jotka menestyvät. Minulla oli Tepsissä aikanaan asiat ihan samalla tolalla kuin nyt täällä. En ole nähnyt tai kokenut voittavaa ympäristöä, voin vain kuvitella sen. Olen urallani nähnyt vain tämän kiekon toisen puolen. Onhan se harmi.

Jack Eichel
Jack Eichelin kipparoima Buffalo on jälleen ulkona pudotuspelitaistelusta hyvissä ajoin.Getty Images

Lyhyt kausi Buffalon pelastus

Buffalon onneksi koronapandemian runtelemaa NHL-kautta ei runkosarjan osalta pelata kuin 56 ottelua. Käytännössä savuna ilmaan haihtuneet pudotuspelihaaveet tekevät kauden toisesta puoliskosta joukkueelle äärimmäisen pitkän. Voitoista tulisi jaksaa taistella lähinnä ammattiylpeyden nimissä.

Ja jos tuota ylpeyttä ei ole näkynyt otteluissa, joilla oli suuri merkitys, miten todennäköistä on, että se ylpeys näkyy kevätkauden merkityksettömissä peleissä?

Edessä voi olla Buffalon näkökulmasta ruma kevätkausi.

– Ei tässä ainakaan mitään pudotuspelejä kannata miettiä. Meidän pelit on ollut sellaista kamaa, että parempi nyt keskittyä siihen, että voitettaisiin edes yksi peli. Niin pihalla me olemme olleet. Kuukauden päähän on turha miettiä, että voitettaisiinko nyt kahdestakymmenestä seuraavasta neljästätoista. Se on klisee, mutta peli kerrallaan täytyy nyt edetä, Ristolainen linjasi.

Ristolainen itse on kuulunut joukkueen harvoihin onnistujiin, eikä tämä aio periksi antaa jatkossakaan.

– Sen olen oppinut, että itseluottamusta ei saa heittää menemään, vaikka menisi miten huonosti. Tämän päivän pelille esimerkiksi ei mitään enää voi. Huomenna on treenipäivä ja sinne lähdetään taas kehittymään. Kaikkien täytyy nyt treenin kautta alkaa parantamaan. Nyt Philadelphiaan, jos saataisiin sieltä voitto ja jonkinlaista lumipalloefektiä siitä aikaan.

Lue myös:

Nashvillen supertähti ylisti Eeli Tolvasen laukausta – penkitys siivitti Kasperi Kapasen hurjaan lentoon

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat