1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. taitoluistelu

Vuoden 2023 EM-taitoluistelut järjestetään Helsingissä

Suomen Taitoluisteluliitolla oli kolme vaihtoehtoa kisahalliksi loppumetreille saakka.

EM-Kisat käydään Helsingissä 25.–29. tammikuuta 2023. Kuva: Getty Images

Suomelle viime lokakuussa myönnettyjen vuoden 2023 taitoluistelun EM-kisojen pitopaikaksi on valittu Helsinki. Kisat järjestetään Helsingin areenalla. Suomen Taitoluisteluliiton liittohallitus päätti asiasta kokouksessaan, kertoi liitto maanantaina. (siirryt toiseen palveluun) Kisat käydään 25.–29. tammikuuta 2023.

Samassa hallissa kisattiin myös edelliset Suomessa järjestetyt taitoluistelun arvokisat, vuoden 2017 MM-kisat.

– Meillä oli kolme vaihtoehtoa kisahalliksi loppumetreille saakka, mutta päädyimme järjestämään kilpailut Helsingissä, Helsingin areenalla, jonka puitteet ovat meille tutut ja toimivat. Lisäksi päätökseen vaikutti hyvä yhteistyö aikaisempien kilpailujen osalta Helsingin kaupungin kanssa, kertoi EM-kisojen pääsihteeri Outi Wuorenheimo tiedotteessa.

Lue myös:

Jäätanssijat Turkkila ja Versluis tähtäävät Tukholman MM-jäiltä kohti olympialaisia

Rockettesin tynkäkausi päättyi onnenpurkauksiin