Bundesliigassa pelaava suomalaislupaus valittiin Saksan nuorten EM-ryhmään – Juha Malinen junaili vielä syksyllä romanttista debyyttiä Suomi-paidassa

Juha Malinen pitää vielä peukkuja pystyssä, että Schalke-toppari Malick Thiaw pelaisi Suomen A-maajoukkueessa.

Malick Thiawin taso on Juha Malisen mukaan noussut vuoden aikana niin paljon, että Suomen alle 21-vuotiaat eivät olleet enää kilpailutekijä. Kuva: Ronny Hartmann/Getty Images

Maanantaina kansainvälisessä jalkapallossa tuli suomalaisittain mielenkiintoinen uutinen, kun Schalkea edustava Malick Thiaw oli valittu Saksan alle 21-vuotiaiden EM-kisajoukkueeseen.

19-vuotiaalla Bundesliiga-pelaaja Thiawilla on Suomen kansalaisuus. Suomalaisen äidin ja senegalilaisen isän poika nousi julkisuuteen noin vuosi sitten, kun alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen kertoi havitelleensa Thiawia joukkueeseensa. Thiaw oli Malisen mukaan jo hyväksynyt kutsun harjoitusotteluun. Sitten tuli korona ja ottelu peruuntui.

Sen jälkeen on spekuloitu paljon, edustaako Thiaw jatkossa Suomea. Jo vuosi sitten oli selvää, että Thiaw hakee Saksan passia ja Saksan maajoukkueen edustaminen kiinnostaa. Schalken tiedotteen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Thiaw sai äskettäin Saksan passin. Thiaw onkin nyt nimetty Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkueryhmään, joka pelaa ikäluokan EM-kisojen alkulohkovaiheessa Unkarissa. Mahdolliset pudotuspelit pelataan touko-kesäkuussa.

Malisen mukaan uutinen Thiawin ratkaisusta ei ollut mukava, mutta ymmärrettävä.

– Vaikka hän puhuu suomea ja on lapsuudessa viettänyt paljon aikaa Suomessa mummolassa, hän on ikänsä asunut Saksassa, Malinen toteaa Yle Urheilulle.

Vielä vuosi sitten Thiaw oli siis valmis pelaamaan Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, mutta nyt tilanne on toinen. Mitä on tapahtunut?

Malinen selittää muutosta Thiawin pelaajaprofiilin nousulla. Vuosi sitten Thiaw oli Schalken edustusjoukkueen ringissä ja oli päässyt haistelemaan ensimmäisiä kertoja ilmapiiriä Bundesliiga-joukkueessa. Vuotta myöhemmin tilanne on toinen.

– Vaikka Schalke menestyy heikohkosti, hänestä on tullut joukkueen vakiopelaaja Bundesliigassa. Tämä on tarkoittanut sitä, että hän olisi ollut enemmän tyrkyllä A-maajoukkueeseemme kuin minun joukkueeseeni, Malinen sanoo.

Thiaw on pelannut tällä kaudella 14 ottelussa Bundesliigan selvän sarjajumbon Schalken riveissä.

Malisen mukaan Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue ei siis ole ollut enää kilpailutekijä Thiawin maajoukkueen valinnassa. Thiawin kanssa keskusteluita on käynyt viime aikoina enemmän Huuhkajien päävalmentaja Markku “Rive” Kanerva.

– Malick oli jo Huuhkaja-tavaraa. Olemme paljon jutelleet Riven kanssa. Rive on myös jutellut hänen kanssaan. Olen toki itsekin pitänyt yhteyttä ja ollut koko ajan kuulolla. Jotenkin tästä tuli normaalia läheisempi juttu, Malinen sanoo.

Malick Thiawia on kehuttu erityisen urheilulliseksi toppariksi. Kuva: Harry Langer/DeFodi Images via Getty Images

"Pitää vielä kehittyä, että pääsee Saksan A-maajoukkueeseen"

Itsekin oululaislähtöinen Malinen yritti tehdä oman osansa houkutellessaan Thiawia Suomen joukkueeseen.

– Olen vain yksi osanen. Viime syksynä oli suunnitelma, että järjestetään maaottelu Ouluun. Hän pääsisi mummolaan pelaamaan. Tuo oli silloin hyvin viehättävä, romanttinen ja kiinnostava ajatus. Korona tuhosi ne vaihtoehdot, Malinen sanoo.

Ihan täysin Malinen ei ole menettänyt toivoaan sen suhteen, etteikö topparilupaus edustaisi vielä Suomen A-maajoukkuetta. Sääntöjen puolesta Thiawin on vielä mahdollista vaihtaa pelaamaan Suomen A-maajoukkueeseen, vaikkakin Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueesta tulee Saksan nuorten edustamisen myötä poissuljettua.

– Ei muuta kuin peukut pystyyn, että hän valitsisi jossain vaiheessa Huuhkajat, Malinen toteaa.

Malinen ei halua spekuloida tai arvioida tarkemmin, millainen matka Thiawilla olisi Saksan A-maajoukkueeseen. Realiteetit nuorten maajoukkuekoutsi toki myöntää. Kynnys Suomen A-maajoukkueeseen olisi todennäköisesti pienempi kuin Saksan maajoukkueeseen.

– Kyllä hänen täytyy kehittyä vielä aika lailla, että pääsee Saksan A-maajoukkueeseen. Pelaajamäärät ja kilpailu ovat toista luokkaa kuin meillä, Malinen muotoilee.

Lue lisää: