1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. tennis

Venäjän tennisässä liian kova pala Ruusuvuorelle – Rublev antoi tunnustusta suomalaiselle: "Se oli ehdottomasti tiukka ottelu"

Emil Ruusuvuoren urakka päättyi Dubaissa toisella kierroksella.

Emil Ruusuvuori pelasi ensimmäistä kertaa ATP500-turnauksen pääsarjassa. Kuva: EPA

Emil Ruusuvuoren urakka tenniksen Dubain ATP500-turnauksessa päättyi kaksinpelin toisella kierroksella tiistaina. Karsintojen kautta pääsarjaan selviytynyt Ruusuvuori hävisi turnauksessa toiseksi sijoitetulle Venäjän Andrei Rubleville luvuin 4–6, 4–6.

Rublev näytti heti kovuutensa, kun hän mursi heti Ruusuvuoren ensimmäisen syöttövuoron. Venäläisässä mursi suomalaisen syötön kerran avauserässä ja kerran toisessa erässä. Ruusuvuori ei murtanut ottelussa kertaakaan venäläisen syöttöä, eikä hänellä ollut koko ottelussa yhtään murtopalloa.

Suoraan toiselle kierrokselle päässeelle Rubleville voitti oli 21:s perättäinen ATP500-turnauksissa.

– Se oli ehdottomasti tiukka ottelu. Tämä oli minulle ensimmäinen ottelu täällä, mutta Emil pelasi jo karsinnoissa ja voitti avauskierroksen pelinsä. Emil oli tottunut jo olosuhteisiin täällä, tämä ei ollut helppo ottelu. Etenkin toisessa erässä oli tiukkoja hetkiä, Rublev totesi ATP:n virallisilla nettisivuilla. (siirryt toiseen palveluun)

Maailmanlistan kahdeksannella sijalla oleva 23-vuotias Rublev tarvitsi 21-vuotiaan suomalaisen päihittämiseen tunnin ja 16 minuuttia. Ruusuvuori ja Rublev eivät olleet aiemmin kohdanneet toisiaan.

Maailmanlistalla 87. sijalla olevalle Ruusuvuorelle esiintyminen ATP500-turnauksen pääsarjassa oli uran ensimmäinen. Avauskierroksella Ruusuvuori voitti australialaisen Jordan Thompsonin suoraan kahdessa erässä.

Rublev kohtaa kolmannella kierroksella USA:n Taylor Fritzin (ATP-30) tai Georgian Nikoloz Basilashvilin (ATP-36). Maaliskuun alussa Rublev voitti Rotterdamin ATP-turnauksen. Australian avoimissa helmikuussa hän ylsi puolivälieriin.

Suomalaisista turnauksessa mukana oli myös nelinpelitaituri Henri Kontinen, jonka parina pelasi poikkeuksellisesti Ruusuvuoren maanantaina kukistama Thompson. Kaksikko hävisi avauskierroksella saksalaisparille Jan-Lennard Struff / Kevin Krawietz luvuin 7–6, 6–7, 6–10.

Dubaissa pelattavan turnauksen palkintoarvo on noin 1,9 miljoonaa euroa.

Lue myös:

Emil Ruusuvuori voitti uransa ensimmäisessä ATP500-turnauksen pääsarjaottelussa yli 30 sijaa paremman australialaispelaajan

ATP-turnausvoitto vauhdittaa Harri Heliövaaran unelmaa olympialaisista – kertoo, miten tie Tokioon voisi aueta: "Wimbledonit ja muut mahdollisuuksien rajoissa"