Kommentti: Emil Ruusuvuori pärjää kenelle tahansa, kun palloa lyödään kovaa – kehityskohteita on muualla

Emil Ruusuvuori on erittäin hyvä otteluissa, joissa hän pääsee pelaamaan vahvuuksillaan, kirjoittaa Yle Urheilun Sakari Lund.

Kuva: Getty Images

Emil Ruusuvuori teki sen taas. Maailmanlistalla sijalla 83 oleva helsinkiläinen voitti Miamin Masters-turnauksen toisella kierroksella listan seitsemännen Alexander Zverevin. Päänahka on samaa luokkaa kuin syksyn 2019 Davis Cupissa silloisesta maailmanlistan viitosesta Dominic Thiemistä otettu voitto.

Maailmanlista on tällä hetkellä hiukan erikoisessa tilassa koronapandemian vuoksi tehtyjen muutosten johdosta, mutta Zverev on ehdottomasti yksi maailman kärkipelaajista, muun muassa US Openin finalisti viime syksyltä. Itse asiassa Zverev juuri hiljattain valitteli poikkeusrankingeja ja katsoi, että hänen kuuluisi olla korkeammalla. Ironista on se, että tappiosta huolimatta Zverev nousee nyt listalla kuudenneksi.

Sekä Thiemin että Zverevin kaatamista on suomalaiskansalliseen tapaan vähätelty sillä, että vastustajat eivät olleet otteluissa parhaimmillaan. Se on aivan turhaa puhetta. Vastustajat eivät varmastikaan pelanneet uransa parasta tennistä, mutta harvoin he sitä tekevät. Sen luokan pelaajien voittaminen on aina todella kova juttu. Ruusuvuori on pelannut top10-pelaajista myös Matteo Berrettiniä ja Andrei Rublevia vastaan. Berrettinille hän hävisi niukasti kolmessa erässä ja Rubleviakin vastaan oli hyvin pelissä mukana. Kaikki nämä tulokset eivät voi olla sattumaa.

Tosiasia on, että Ruusuvuori on erittäin hyvä otteluissa, joissa hän pääsee pelaamaan vahvuuksillaan, eli lyömään palloa kovaa. Hän ei helposti jää kakkoseksi siinä pelissä. Lähes kaksimetrinen ja kovaa lyövä Zverev oli ihmeissään Ruusuvuoren kanssa toisessa ja kolmannessa erässä.

Jopa avauserässä, jonka Ruusuvuori hävisi 1–6, hän löi enemmän suoria voittolyöntejä kuin Zverev, jos läpisyötöt jätetään pois laskuista. Silloin Ruusuvuori teki kuitenkin paljon virheitä ja vaikutelmaksi jäi, että Zverev vain katseli ja odotteli, että suomalaisen pallot kaartavat rajojen ulkopuolelle. Toisessa ja varsinkin kolmannessa erässä Ruusuvuoren kovat lyönnit pysyivät erittäin hyvällä prosentilla kentässä. Zverev joutui panemaan isompaa vaihdetta silmään eikä siltikään pärjännyt.

Kolmannessa erässä Zverev näytti väsyneeltä ja nojaili polviinsa Miamin helteessä. Jos kävi niin, että maailmantähti väsyi kuumuudessa, mutta suomalainen ei, se vain lisää suorituksen vaikuttavuutta.

Kun palloa lyödään suoraviivaisesti kovaa, Ruusuvuori on vahvoilla jopa todella kovia pelaajia vastaan. Vaikeampaa on, jos vastustaja pelaa erilaista tennistä. Muutama viikko sitten Marseillessa Ruusuvuori kohtasi australialaisen Matthew Ebdenin, joka pelaa hyvin erityyppisesti, tulee verkolle ja lyö alakierrettä. Ruusuvuori hävisi 2–6, 2–6.

Ruusuvuoren pelistä puuttuu siis vielä monipuolisuutta. Myös syöttötyöskentelyssä on parannettavaa. Zvereviä vastaan hän toi yhtä uutta puolta esiin tulemalla jonkin verran verkolle ja onnistumalla lentolyönneissään erinomaisesti.

Seuraavaksi vastaan tulee ruotsalainen Mikael Ymer, joka on maailmanlistalla sijalla 95. Paperilla vastus on siis paljon helpompi, mutta numeroita ei pidä tuijottaa liikaa. Ymer on puolustuspelaaja, jota vastaan saa tehdä paljon töitä. Sen lisäksi ison voiton jälkeen on aina vaikea lähteä seuraavaan otteluun. Kaavio on joka tapauksessa auennut mukavasti ja mahdollisuuksia on pitkällekin tässä isossa turnauksessa. Mutta mennään ottelu kerrallaan.

Lue myös: