1. yle.fi
  2. Yle Urheilu
  3. urheilu

Suomen miehet kahdeksanneksi mäkihypyn joukkuekilpailussa

Julia Kykkänen oli 22:s naisten näkihypyn kauden päätöskilpailussa.

Jarkko Määttä hyppäsi suomalaisista psimmälle. Kuva: EPA

Suomi on sijoittunut kahdeksanneksi mäkihypyn miesten maailmancupin joukkuekilpailussa Planicassa. Eiliseltä siirtyneen lentomäen joukkuekilpailun voitti Saksa ennen Japania ja Itävaltaa. Kisan pisimmän hypyn leiskautti voittajien Markus Eisenbichler, joka laskeutui 235,5 metrin kohdalle.

Joukkuekilpailu hypättiin yhden kierroksen mittaisena HS240-mäestä. Suomalaisista Jarkko Määttä ponnisti 204,5 metriä, Niko Kytösaho 185 metriä, Antti Aalto 201 metriä ja Eetu Nousiainen 179 metriä.

– Se oli yksi ja pois, Määttä kommentoi yhden hypyn kisaa Hiihtoliiton Whatsapp-viestissä.

Määttä kertoi, että hänellä oli hieman jäykkä kroppa lentoon siirtymisessä.

– Melkein lähti kunnolla lentoon, Määttä kommentoi.

Aalto oli suomalaisista paras cupin pisteissä, kun hän päätyi 37:nneksi.

– Tänään oli ihan ok hyppy. Ei ollut helppo viikonloppu, mutta loppu oli ihan kohtuuhyvä, Aalto kertoi Hiihtoliiton äänitallenteessa.

Planicassa hypättiin sunnuntaina myös maailmancupin viimeinen henkilökohtainen kilpailu. Suomalaiset eivät selviytyneet maailmancupin finaaliin.

Saksan Karl Geiger voitti kilpailun 231 ja 232,5 metrin hypyille, joilla hän voitti kilpailun 6,9 pisteen turvin. Japanin Ryoyu Kobayashi oli kilpailussa toinen ja Saksan Markus Eisenbichler kolmas.

Slovenian Bor Pavlovcic ponnisti ensimmäisen kierroksen pisimmän hypyn 249,5 metriin. Norjan Johann Andre Forfang lensi toisella kierroksella pisimmälle 234,5 metriin.

Norjan Halvor Egner Granerud oli varmistanut maailmancupin kokonaiskilpailun voiton jo hyvissä ajoin ennen Plancian viikonloppua. Granerud otti kauden aikana 11 cupvoittoa.

Eisenbichler oli cupissa toinen ja Puolan Kamil Stoch kolmas.

Kykkänen 22:s naisten mäkikauden päätöksessä, kisa typistyi yhteen kierrokseen

Julia Kykkänen päätti mäkihypyn maailmancupin kauden 22. sijaan Venäjällä. Kykkänen päätyi cupin kokonaispisteissä 33:nneksi ja arvioi saavansa koronan typistämästä, mutta tasaisesta kaudesta hyviä eväitä olympiatalveen.

Naisten cup-kauteen kuului vain 13 kilpailua, ja Tshaikovskin HS140-mäessä kova tuuli pakotti perumaan toisen kierroksen. Kykkänen hyppäsi avauskierroksella 108,5 metriä, mutta harjoituskierroksella 123,5 metriä.

– Sain nyt kaksi aika hyvää hyppyä. Tästä on hyvä jatkaa kesään, 26-vuotias Kykkänen kommentoi Hiihtoliiton äänitallenteessa.

Kisan voitti peräti 146,5 metrin hypyn leiskauttanut Itävallan Marita Kramer. Maailmancupin kokonaisvoittajaksi nousi päätöskisan kolmonen, Slovenian Nika Kriznar. Hän ohitti Japanin Sara Takanashin yhdeksällä pisteellä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Tuuli puhalsi mäkihypyn maailmancupin joukkuekilpailun sunnuntaille