Roposen upea kausi sai jatkoa, 30 kilometriltä heltisi kauden toinen SM-kulta

Riitta-Liisa Roposen vauhti jatkuu hyvänä kevätlumilla.

urheilu
Riitta-Liisa Roponen
Riitta-Liisa Roponen täyttää toukokuussa 43 vuotta.Lehtikuva / Jussi Nukari

Riitta-Liisa Roponen on voittanut kauden toisen Suomen mestaruutensa, kun hän hiihti 30 kilometrillä selvään voittoon Ristijärvellä. Hän kukisti mitalitaistelussa Anne Kyllösen puolella minuutilla.

– Piti käskyttää itseään ja muistuttaa, että pitää itsensä kovilla. Kaikki mehut jäivät ladun varteen, Roponen kertoi Ylen tv-haastattelussa.

Toukokuussa 43 vuotta täyttävä Roponen on osoittanut kauden aikana, että ikää on turha tuijottaa. Puolitoista kuukautta sitten hän oli paras vapaan hiihtotavan SM-kympillä Pyhäjärvellä. Vahva näyttö sinetöi paikan Oberstdorfin MM-kisoihin, joissa Roponen oli mukana Suomen viestinaisten pronssijoukkueessa.

– Olen voinut harjoitella ja keskittyä niihin kisoihin, joita olen halunnut kisata. Olen saanut painaa hyvällä fiiliksellä, Roponen kertoi ja sanoi nostaneensa harjoitusmääriään tähän kauteen.

Myös Kyllöselle kainuulaismaisemissa hiihdetyt SM-kisat olivat onnistuneet. Perjantaina hän oli kolmas perinteisen hiihtotavan kympillä.

– Helpotuksen huokaus, että koko vuoden työ näkyy jossain. Tämä antoi uskoa ja luottoa, Kyllönen sanoi Ylelle.

Sunnuntaina kolmanneksi hiihti vapaalla hiihtotavalla Krista Pärmäkoski. Kymmenen kilometrin väliaikoihin asti johtaneen Pärmäkosken valmentaja Matti Haavisto kertoi Ylen tv-lähetyksessä ladun varresta, että Pärmäkosken sukset hyytyivät.

– Hiihdin varmaan ensimmäisen vitosen niin kovaa, että voiteet lähtivät pohjista, Pärmäkoski hymähti Ylelle.

Pärmäkoski hävisi Roposelle 54 sekuntia. Mitalihinku oli sen verran kova, että hän sai voimat valutettua ladulle. Perjantaina hän voitti kympin, ja lauantain raju ankkuriosuus sinetöi Ikaalisten Urheilijoille seurahistorian ensimmäisen SM-viestikullan.

Synnyinmaisemissaan hiihtänyt Kaisa Mäkäräinen oli viides. Mitalinaisten lisäksi hänen edelleen ehti Johanna Matintalo.

Lue myös:

Sunnuntain lähetystiedot: Iivo Niskanen ylivoimainen kuninkuusmatkalla – Riitta-Liisa Roposelle SM-kultaa

Krista Pärmäkosken hurja ankkuriosuus nosti Ikaalisten viestijoukkueen Suomen mestariksi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat