1. yle.fi
  2. Yle Urheilu
  3. tennis

Uransa parasta tennistä pelaava Ruusuvuori kohtaa neljännellä kierroksella aggressiivisesti pelaavan, tutun teinitähden: "Kovaa varmasti lyödään"

Emil Ruusuvuori, 21, eteni Masters-turnauksessa 16 parhaan joukkoon ensimmäistä kertaa urallaan. Neljännellä kierroksella vastaan asettuu Italian Jannik Sinner.

Emil Ruusuvuori on pelannut Miamissa tähän asti vakuuttavasti. Kuva: Getty Images

Emil Ruusuvuori varmisti myöhään sunnuntai-iltana paikan neljännellä kierroksella tenniksen ATP Masters -turnauksessa Miamissa. Ruusuvuori (ATP-83) ei ole aiemmin päässyt 16 parhaan joukkoon Masters-turnauksessa.

21-vuotias suomalainen rynni voittoon Ruotsin Mikael Ymeristä jännittävien vaiheiden jälkeen 4–6, 6–1, 7–5.

Yli kaksi tuntia kestänyt ottelu oli Ruusuvuoren mukaan fyysisesti haastava, sillä rallit olivat pitkiä. Ruusuvuori oli jo kiinni voitossa kolmannessa erässä johtaen 5–2, mutta Ymer nousi tasoihin ja teki loppuratkaisuista trillerimäiset. Suomalainen löysi kuitenkin lopussa keinot voittoon.

Loistovireisen Ruusuvuoren pitää palautua rankasta ottelusta nopeasti, sillä urakka Floridassa jatkuu tiistaina. Neljännellä kierroksella vastaan asettuu Italian vasta 19-vuotias Jannik Sinner, joka on maailmanlistan sijalla 31. Nuoresta iästään huolimatta Sinner on voittanut tänä vuonna jo yhden ATP-turnauksen Melbournessa.

Ruusuvuori kertoo, että hän on harjoitellut Sinnerin kanssa useasti turnausten yhteydessä.

– Hauska matsi tiedossa. Tunnemme toisemme ihan hyvin. Hän lyö palloa todella hyvin ja on semmoinen matsi, joka on varmasti hauska pelata. Kovaa varmasti lyödään.

Italialainen Jannik Sinner on pelannut Ruusuvuorta vastaan kerran aikaisemmin. Silloin voiton vei suomalainen. Kuva: Getty Images

Toisella kierroksella Saksan Alexander Zverevistä (ATP-7) yllätysvoiton kammennut Ruusuvuori kertoo, että hän on kahdessa edellisessä ottelussaan joutunut löytämään tasapainon aggressiivisuuden ja vähemmän aggressiivisen pelin välillä. Se on selvää, että seuraava vastustaja pelaa kovaa tennistä.

– Eri tilanne siinä mielessä, että Sinner pelaa paljon aggressiivisemmin kuin esimerkiksi Ymer. Tulee olemaan pienestä kiinni varmasti.

Kaksikko on kohdannut kerran aikaisemmin. Vuosi sitten tammikuussa ATP Challenger -kiertueella Australiassa Ruusuvuori voitti italialaisen 6–3, 6–4.

– Olemme pelanneet molemmat sen jälkeen paljon tennistä sekä kehittyneet molemmat. Menen nauttimaan. Neljäs kierros Mastersia, joten kaikki laitetaan likoon ja katsotaan miten käy.

Suomalaisittain paras noteeraus kaksinpelissä Masters-tasolla on Jarkko Niemisen puolivälieräpaikat Pariisissa (2006), Torontossa (2006), Indian Wellsissä (2006) ja Monte Carlossa (2013).

Lue myös:

Mikä trilleri! Emil Ruusuvuori kampesi jälleen jatkoon Miamin ATP-turnauksessa: "Fyysisesti tosi haastava matsi"