1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Merelän perheen pihapeleistä ponnistanut menestyjiä eri palloilulajeihin: "On tullut fiilis, että on tässä vuosien varrella jotain saatu aikaiseksi"

Ylöjärveläisessä Merelän perheessä jännitetään ringeten Suomen mestaruustaistelua sekä jääkiekon SM-liigan pudotuspelejä. Sisarukset Emmi ja Waltteri ovat ponnistaneet kohti urheilullisten vanhempien tuella.

Merelän urheilijaperheeltä löytyy menestystä useassa lajissa. Kuva: Ilkka Klemola / Yle

Emmi Merelä nappaa rinkulan taidokkaasti mailaansa ja pyörittelee sitä tv-kameralle. Kamerat ovat Merelän kodissa Ylöjärvellä harvinainen vieras, vaikka perheen esikoinen Emmi jahtaa parhaillaan 24-vuotiaana jo viidettä ringeten Suomen mestaruuttaan. Lisäksi palkintokaapista löytyy kaksi MM-kultaa. Miksi lahjakas urheilijan alku valitsi aikoinaan lajikseen ringeten?

– Eksyin lajin pariin kavereiden perässä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Jotenkin lajissa viehätti nopeus ja taktiikka. Lätkää olen höntsäillyt aikuisiässä, mutta ringette ja jalkapallo siinä sivussa, ovat minun lajini, Emmi kertoo.

Perheen isä Petteri (Merelä) kantaa ulkovarastosta kuvausreksvisiitaksi pienen lätkämaalin, jonka 22-vuotias Waltteri (Merelä) asettaa tottuneesti terassille. Waltteri napauttaa terävän rannevedon suoraan verkosta läpi, lähes kameran linssiin.

– No niin, verkko olikin päässyt vähän hapertumaan, Petteri kauhistelee taustalla.

Läpimurto liigatasolle

Waltteri Merelä on noussut tällä kaudella SM-liigajoukkue Lahden Pelicansin ykköskenttään ja vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa. Parhaillaan Pelicans kamppailee pääsystä kuuden parhaan joukkoon. Waltterin pelisuoritukset ovat olleet tärkeitä koko joukkueelle.

– Jonkinlaisesta läpimurrosta voi ehkä puhua. Peliaikaa ja vastuuta on tullut mukavasti koko kauden. Jos tämä ei ole ihan läpimurto lajin huipulle, niin liigatasolle ehkä ainakin, Waltteri pyörittelee.

Kolmatta kauttaan Pelicansissa pelaava laitahyökkääjä on kerännyt tällä kaudella tehot 7+14. Viime kaudella koko kauden saldo oli 7+11. Pelicans on täysillä mukana taistelussa pudotuspelipaikoista.

– Tavoite on tietenkin yltää kuuden sakkiin. Jos vielä pystyisin vaikka muutaman maalin tekemään lisää, Waltteri miettii.

Isosiskon mukaan Waltterista löytyy sisua ja tahtoa. Ominaisuudet tulivat esille jo lapsuuden pihapeleissä. Ainakin yksi ikkuna kotitalosta on mennyt rikki lasten pelien tiimellyksessä, mutta syyllistä ei ole saatu selville vielä tähänkään päivään mennessä.

– En tiedä, olenko ikinä onnistunut viemään veljeä kunnolla missään lajissa. Minulla kun ei ole ihan yhtä paljon kilpailuhenkeä kuin hänellä, Emmi nauraa.

Lasten urheileminen on koko perheen projekti

Tässä kohtaa onkin luonnollista kääntää puhe äitiin ja hänen urheilutaustaansa. Mari (Merelä) on pelannut yli 150 lentopallomaaottelua ja on yhä kaikkien aikojen tilastossa sijalla viisi. SM-mitaleja autotallin perukoilla lojuvassa pahvilaatikossa on seitsemän. Vain kultainen puuttuu joukosta Oma menestys kilpaurheilijana on auttanut ymmärtämään lasten unelmia.

– Koen niin, että vanhempien tehtävänä on luoda puitteet kuntoon. Lopulta se on lapsesta itsestään kiinni, minkälainen palo urheiluun on ja miten homma etenee, tuumii Mari rooliaan.

Isä-Petteri on niin ikään harrastanut eri lajeja lentopallosta yleisurheiluun. Urheilun kautta he ovat Marinkin kanssa aikoinaan tutustuneet.

– Onhan se ajankäyttöä ja sitoutumista vaatinut, että on saatu väki liikkeelle. Lasten urheilu on kuitenkin tarjonnut meillekin äärimmäisiä kokemuksia ja fiilistä siitä, että jotain on saatu aikaan tässä vuosien varrella, Petteri miettii.

– Ylöjärvi on asuinpaikkana ollut hyvä, koska läheltä löytyy paljon mahdollisuuksia eri harrastuksiin. Pääsarjatason joukkueetkin löytyvät suht läheltä. Ei tästä ole montaa vuotta, kun ajoin lähes päivittäin Emmin kanssa Nokialle ja Petteri Waltterin kanssa Tampereelle. Siitä taisi kärsiä eniten kuopus Oskari (Merelä), jota kuskattiin halleille mukaan Teksas-pulla houkuttimena, Mari muistelee.

Oskari valitsi lopulta ykköslajikseen sulkapallon, mutta tällä hetkellä mielenkiinto on suuntautunut E-urheiluun, kuten monella muullakin 2000-luvun nuorella.

Emmi ja Waltteri Merelä ovat pelailleet yhdessä lapsuudesta asti. Kuva: Ilkka Klemola / Yle

Perheen sisäinen kamppailu kasvattaa menestysnälkää

Ringeten Suomen mestaruudesta kamppailevat tänäkin vuonna lajin kestomenestyjät Nokia Urheilijat ja Lapinlahden Luistin -89. Viime keväänä kultamitalit pujotettiin Emmin ja muiden nokialaisten kaulaan jatkosarjan jälkeen, koska finaaleja ei voitu koronan takia pelata. Tänä vuonna mestaruuskamppailu huipentuu pääsiäisenä. Sarja on lauantaina katkolla Lapinlahdelle, joka johtaa voitoin 2–1.

– Henki meidän joukkueessa on ihan mielettömän hyvä ja siihen myös panostetaan. Haluamme pelata nimenomaan joukkueena, vaikka toki meillä on hyviä yksilöitä, Emmi miettii.

Puolustaja Merelä valittiin viime kaudella All Star -viisikkoon, mikä kertoo paljon liukasliikkeisen ja päättäväisen pelaajan arvostuksesta Suomen ringettepiireissä. Kotonakin Emmin taidot saavat tunnustusta.

– Tietysti olen siskostani ylpeä. Fysiikkavalmentaja Tommi Pärmäkoski tykkäsi aina muistuttaa, että sinä olet vasta teidän perheen kolmanneksi paras urheilija, kun siellä on maailmanmestaria ja moninkertaista SM-mitalistia eikä sulla ole vielä mitään, Waltteri nauraa.

Tähän Waltteri toivoo muutosta lähivuosina. Unelmana kiiluvat aluksi SM-mitalit, ja sitä unelmaa kohti on perheessä aina kannustettu kulkemaan.

– Kotona on aina hoidettu asiat niin, että me pystymme tavoittelemaan omia unelmiamme ja huippu-urheilijan uraa. Pihapelit, treenikamat, kaikki on hoidettu ja vanhemmilta on toki irronnut aina myös kannustusta, Waltteri kiittelee.

Kuskaa, kustanna ja kannusta siis toimii Merelöillä, mutta lipsahtaako välillä mukaan myös koutsaus?

– Äidin kanssa katsottiin juuri Emmin finaalia, ja täytyy sanoa, että välillä ihan hirvitti! Onneksi en itse pääse seuraamaan sitä, kun hän katsoo ja kommentoi mun pelejä, Waltteri nauraa.

– Jos tässä ajattelee omaa urheilu-uraa ja vertaa sitä lasten saavutuksiin, niin eihän tässä voi olla kuin ylpeä, kuuluu puolustuspuhe vanhempien suusta.

Lue myös:

Jo kertaalleen uransa päättänyt Marjukka Virta saavutti harvinaisen merkkipaalun

Naisleijonien hyökkääjä etsii uutta seurajoukkuetta – Nyt hän on saanut harjoitella Turussa NHL-pelaajien kanssa