Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Optimaaliseen ravintoon hurahtanut huippupelaaja ihmettelee, miten vähän aiheesta tiedetään Veikkausliigassa – saanut ajatuksilleen vastakaikua vain kerran

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen KTP:n riveihin palannut keskikenttäpelaaja Johannes Laaksonen on jalkapalloilijana outo lintu. Hän on äärimmäisen tarkka siitä mitä syö.

Veikkausliiga
Johannes Laaksonen lähikuvassa.
Johannes Laaksonen tuo nousijajoukkueeseen arvokasta liigakokemusta.Tomi Hänninen

KOTKA. Johannes Laaksonen astelee Arto Tolsa -areenan keinonurmen viheriöllä. Paluu kasvattajaseuraan julkaistiin viime joulukuussa. Vihreävalkoiseen KTP:hen palaa kokenut mies, joka on kuuden vuoden aikana ehtinyt pelata 149 liigaottelussa ja onpahan kotkanpoika ennättänyt käydä kokeilemassa siipiensä kantavuutta Norjassakin.

Laaksonen poikkeaa melkoisesti tavanomaisesti liigapelaajasta. Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, että ammatikseen Suomessa jalkapalloa pelaavat seuraavat tarkasti syömisiään ja tekemisiään, mutta Laaksonen sanoo, ettei ole päässyt kuin kerran keskustelemaan ruoka-asioista haluamallaan tavalla.

– Aika harvojen kanssa voi puhua ruoasta niin yksityiskohtaisesti kuin mitä itse siitä ajattelen. Olen voinut tehdä näin vain yhden pelaajan kanssa ja se oli Richie Dorman, kun pelasin Seinäjoella. Hänen kanssaan olimme kiinnostuneita ravinnosta ja yritimme ruoan ja ravintorytmityksen avulla parantaa omaa suorituskykyä harjoituksissa ja otteluissa, Laaksonen sanoo.

Tarkan ruokavalion noudattaminen korostuu ennen kaikkea sarjakaudella, jolloin otteluita pelataan tiiviissä tahdissa. Nuorempana Laaksonen laski tarkkaan syömänsä ruoan sisältämiä ravintoarvoja, mutta kokemuksen karttuessa tämä on jäänyt. Nyt hän pystyy toisinaan antamaan itselleen herkuttelupäiviä. Seinäjoen Jalkapallokerhossa pelatessaan Laaksonen tunnettiin jopa perfektionistina sen suhteen, mitä milloinkin suuhun pystyi laittamaan.

– Nuorempana tuli laskettua kaloreita, mutta nykyään osaan jo katsoa määrät annoskoon mukaan. Normaalipäivän kalorimäärät pyörivät 3 500–4 000 välillä varsinkin, jos sattuu olemaan kaksi harjoitusta saman päivän aikana. Riittävät kalorimäärät ovat tärkeitä, koska painan lähes 90 kiloa, Laaksonen perustelee.

Pelipäivänä muutakin kuin pastaa

Usein sanotaan, että pelaajat nauttivat aina ottelupäivinä pastaa. Sopiiko pasta oikeasti hyväksi ravinnoksi ennen kuormittavaa ottelua ja voiko jotain muutakin syödä?

– Kyllähän sitä muutakin voi syödä, mutta kanapasta on aika klassinen valinta. On se hyvä ja turvallinen ruoka ottelupäivälle, sillä se on helposti ja hyvin sulavaa proteiinia ja hiilihydraattia. Itse syön yleensä vaaleaa riisiä ja kanaa pelipäivinä.

Johannes Laaksonen tekee välipalaa keittiössä.
Johannes Laaksonen on äärimmäisen tarkka siitä mitä syö.Tomi Hänninen

Laaksonen sanoo syövänsä punaista lihaa useamman kerran viikossa. Hänen mielestään sitä on demonisoitu, sillä siitäkin pystyy saamaan urheilijalle tärkeitä ravintoaineita.

– Punainen liha on varsinkin miehille tärkeää, koska testosteronit pitää saada kohdilleen. Toisaalta lihan laatu on avainasemassa, sillä ihan kaikkea jalostettua lihaa ei saisi kuitenkaan tunkea kroppaansa. Itse käyn nyt Kotkassa asuessani hakemassa lihani Pyhtäällä toimivalta maatilalta. Nauta on ruoholla ruokittu, lehmät saavat elää vapaasti ja siten liha on erittäin laadukasta, Laaksonen kertoo.

Laaksonen on äärimmäisen kiinnostunut myös urheilijan kokonaisvaltaisesta suorituskyvyn parantamisesta. Hän pohtii esimerkiksi mistä urheilija voisi saada lisää voimaa jatkamiseen, kun voimavarat alkaa olla kulutettu loppuun. Laaksosen mukaan näistä asioista keskusteleminen on monien urheilijoiden ja myös valmentajienkin mielestä vielä science fictionia.

– Perinteet muuttuvat hitaasti ja harvojen kanssa näitä asioita saa kelailla. Ehkä ravinnepuolikin alkaa olla enenevissä määrin valmentajienkin ideologiassa mukana. Pelaamme kuitenkin Suomen huipulla ja on tärkeää palautua rasituksesta mahdollisimman nopeasti. Ravinnolla on yllättävänkin iso merkitys. Ravintopuoli on siinä mielessä kiinnostava, koska uutta tutkimustietoa tulee koko ajan, Laaksonen sanoo.

Työ peliuran jälkeen

Viime vuoden joulukuussa 30 vuoden ikään ennättänyt Laaksonen kuuluu pelaajana kastiin, joilla on takana enemmän pelivuosia kuin niitä on edessä. Vaikka hän allekirjoitti kotkalaisseuran kanssa kaksivuotisen pelaajasopimuksen, siintää ajatuksissa jo aika peliuran jälkeen. Ravintoasioista voisi jopa löytyä ammatti, jossa urheiluseurat pystyisivät hyödyntämään Laaksosen osaamista.

– Näen, että minulla voisi olla annettavaa tällä saralla peliuran jälkeen. Ravitsemusasioiden lisäksi myös fysiikkapuoli kiinnostaa ja ennen kaikkea se, miten suorituskykyä pystyy punttisali- ja myös muulla harjoittelulla parantamaan. Olisihan sekin unelma työskennellä jalkapalloseuran fysiikkaryhmässä, Laaksonen pohtii.

Johannes Laaksonen poseeraa kameralle.
Johannes Laaksonen on jo ehtinyt miettiä, mitä hän haluaa tehdä peliuransa jälkeen. Tomi Hänninen

Laaksonen palasi Veikkausliigan sarjanousija KTP:hen, jonka on povattu taistelevan sarjapaikkansa säilyttämisen puolesta. Kevättalvella pelatut Suomen Cupin ottelut eivät liiaksi lupaile, sillä kotkalaisryhmä hävisi kaikki kolme alkulohkon otteluaan yhteismaalein 1–10.

Keskikenttäpelaaja ei halua antaa liiaksi arvoa näille otteluille ja näkee joukkueessaan potentiaalia parempaan. Varsinkin, kun joukkue vahvisti rivistöjään Cupin otteluiden jälkeen.

– Pitää olla realisti siinä, että olemme haastajia sarjassa. Lähdemme tavoittelemaan vähintäänkin sarjapaikan säilyttämistä, mutta henkilökohtaisesti haluaisin, että meillä olisi kunnianhimoisempiakin tavoitteita eli pääsy kuuden parhaan joukkoon yläloppusarjaan, Laaksonen sanoo.

Laaksonen tuo nousijajoukkueeseen arvokasta liigakokemusta. Urallaan aiemmin Veikkausliigassa niin SJK:ssa kuin IFK Mariehamnissa pelannut Laaksonen on nähnyt paitsi sen, mitä tarkoittaa taisteleminen kirkkaimmista mitaleista, myös kamppailun säilymisen puolesta.

Seitsemän kautta kestänyt ajanjakso Seinäjoella toi mukanaan menestystä niin henkilökohtaisesti kuin joukkueellekin. Tuona aikana SJK nousi liigaan, voitti Veikkausliigan, Suomen cupin ja Liigacupin mestaruuden sekä liigassa hopeaa ja pronssia. Debyyttikaudellaan liigassa Laaksonen valittiin Vuoden tulokkaaksi ja liigan tähdistöjoukkueeseen.

– Uskon tuovani joukkueeseen kokemusta, ja minulla on hyvä laukaus. Miellän itseni monipuoliseksi pelaajaksi, jota voidaan hyödyntää keskialueella eri rooleissa. Varmasti nuoremmat pelaajat katsovat tarkkaan, mitä teen ja ottavat siten mallia. Haluan myös näyttää heille, mitä korkeimmalla sarjatasolla pelaaminen vaatii, hän sanoo.

Rooli pukukopissakin on selkeä. Itse asiassa Laaksonen on uskaltanut ottaa siellä roolia nuoresta lähtien, eikä se tunnu hänestä millään lailla vieraalta nytkään.

– Oli sitten hävitty tai voitettu ottelu, on pukukoppifiilis sellainen asia, minkä tulee aina muistamaan. Aina ottelun jälkeen jäädään juttelemaan milloin mistäkin. Aina olen siellä halunnut olla äänessä, Laaksonen naurahtaa.

Teemu Pukin kanssa samaa ikäluokkaa

Johannes Laaksonen pelasi juniorivuotensa samassa joukkueessa Teemu Pukin kanssa. Vuonna 1990 syntyneinä molemmat aloittivat Kotkan Nappuloissa jatkaen sitten KTP:n junioreissa.

Johannes Laaksonen pompottelee palloa kentän laidalla.
Johannes Laaksosen sopimus kotkalaisseuran kanssa on kaksivuotinen. Tomi Hänninen

Edustusjoukkuetasolla kaksikko ei ennättänyt pelata samaan aikaan, sillä Laaksonen nousi silloisen FC KooTeePeen edustusmiehistöön 20-vuotiaana vuonna 2010, kun Pukki oli siirtynyt jo kahta vuotta aiemmin Espanjaan Sevillan riveihin. Laaksonen kertoo seuraavansa tiiviisti ystävänsä edesottamuksia Norwichissa ja maajoukkueessa.

– Juniorivuosilta on kivoja muistoja, kun ”Teme” teki aina otteluissa kolme maalia. Ei tarvinnut laittaa kuin pallo linjan taakse, sieltä Pukki pyyhälsi pallon perään ja teki maalin. Ei se hänen menestyksensä yllätyksenä tullut, vaikka ainahan junioreissa on talentteja nähty.

– Teemu oli pienestä pitäen persoonana hyvin jalat maassa oleva tyyppi ja hyvän kasvatuksen saanut kotipuolessa. Lähtönopeus ja maalintekotaito ovat olleet hänellä ominaisuuksina pienestä pitäen. Totta kai seuraan hänen edesottamuksiaan ja pidän lippua korkealla. Toivottavasti jatkaa samalla tavalla, Laaksonen sanoo.

Sarjanousija KTP aloittaa tänään kautensa Veikkausliigassa vierasottelulla SJK:ta vastaan.

Lue myös:

Kuopion Palloseura voi pian avata katsomonsa pienelle määrälle kannattajia – katsomo jaetaan 50 hengen lohkoihin

Jalkapallossa alkaa uusi eurokilpailu, jolla on mullistava vaikutus Suomelle – jokaiselle Veikkausliigan seuralle voi olla luvassa yli 100 000 euroa rahaa

Simo Valakari on menestynyt valmentaja, jolla on mennyt sukset ristiin seurapomojen kanssa – nyt hän sanoo palaavansa Veikkausliigaan muuttuneena miehenä

Veikkausliiga alkaa! Ylivoimaisen mestarisuosikin rivimiehetkin ovat tähtiä, nämä joukkueet yrittävät haastaa HJK:n – tässä lähtökohdat kauteen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat