1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. ralliautoilu

Rallin MM-sarja ja tallit vihdoin sopuun hybridiautoista – nykyiset tallit allekirjoittivat kolmivuotiset sopimukset

Hyundai, M-Sport Ford ja Toyota ovat päässeet sopuun hybriditeknologiasta, jolla MM-sarjaa ajetaan vuosina 2022–2024.

Hyundai on mukana rallin MM-sarjassa myös jatkossa, kun WRC-sarja siirtyy hybridiaikakaudelle. Kuva: AOP

Kaikki kolme kuluvallakin kaudella MM-sarjaan osallistuvaa tallia ovat hyväksyneet rallin siirtymisen uudelle, hybridiaikakaudelle. Tallit sitoutuivat sarjaan uudella sopimuksella kolmeksi kaudeksi. Sarja siirtyy WRC-luokassa kuluvan kauden jälkeen autoihin, joissa voimanlähteenä on sekä sähkö- että polttomoottori.

Tallit ja Kansainvälisen autourheiluliitto FIA sopivat moottoriuudistuksen lisäksi siitä, että FIA ja tallit jakavat uuden teknologian kehittämiskustannukset. Tavoitteena on keskittyä kestävään kehitykseen, turvallisuuteen sekä hillitä kustannuksia. Lisäksi pyritään siihen, että autot olisivat nykyistä lähempänä siviiliautoja.

Hybriditeknologiaan siirtymisestä keskusteltiin jo vuonna 2019. Nyt tallit vihdoin ilmoittivat sitoutuvansa uusiin sääntöihin.

M-Sport tai Toyota Gazoo Racing eivät vielä ole julkistaneet automallejaan. Hyundai sen sijaa ehti jo kertoa myös automallin, josta se rakentaa tulevan kilpurinsa. Uusi ralliauto perustuu valmistajan i20 N -katuautoon.

– Olemalla mukana kilpailuissa meillä on mahdollisuus vaikuttaa ja antaa suuntaa kehitykselle. Tästä syystä olemme tyytyväisiä, että voimme tukea FIA:a ja WRC-sarjan kanssa sovittuja hybridisääntöjä tulevalle kaudelle. Kaksinkertaisena mestarina odotamme uusia haasteita ja uskomme lippujemme liehuvan korkealla myös uudella aikakaudella, Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo kertoi tallin tiedotteessa.

WRC-sarjassa siirrytään tulevalla kaudella myös aiempaa hieman loogisempaan nimikäytäntöön. Pääluokan autoista puhutaan ensi kaudesta lähtien Rally1 -autoina, nykyisistä R5-autoista puhutaan jatkossa Rally2 -autoina ja numero kasvaa aina luokan laskiessa.

WRC-sarjan toiminnanjohtaja Jona Siebel uskoo, että muutos ja tallien sitoutuminen siihen luovat hyvän pohjan MM-sarjan tulevaisuudelle.

– Ei ole liioiteltua sanoa, että hybrideihin siirtyminen on WRC-sarjalle yksi suurimmista askelista rallin historiassa. Se on valtava kehitysaskel sopivasti sarjan 50-vuotisjuhlakaudella, Siebel sanoi WRC:n tiedotteessa.

Uusia hybridiaikakauden ralleja pääsee seuraamaan Ylen kanavilta. Ylen sopimus MM-rallisarjasta kattaa kauden 2022.

Lue myös:

"Ouninpohjan metsässä oli aukko vielä vuosienkin jälkeen" – Tomin nuoteista -podcastin vieraana rallin nelinkertainen Suomen mestari Jouko Puhakka¨

Kaikki MM-rallikaudesta! Tästä artikkelista löydät kisakalenterin ja lähetysajat – samalla voit esittää oman “Ralli-Mitäh?!” -kysymyksesi!