Jalkapallolupaus Julia Tunturin ego paisui jatkuvasta suitsutuksesta – henkilökohtainen kriisi opetti asioita, joista hän uskaltaa vasta nyt puhua

Suomen naisten jalkapallojoukkueen Julia Tunturille vuosi 2020 oli käännekohta. Viiden vaikean vuoden jälkeen hän päätti haastaa pelkonsa ja antaa muurien sortua. Ylen Sportliv-sarjassa hän kertoo sisäisestä matkastaan.

Paraisilla varttunut Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen pelaaja Julia Tunturi sai nuorena jatkuvasti kuulla olevansa poikkeuksellinen lahjakkuus. Se kasvatti egoa, mutta samalla myös paineita.

– Muistan sanoneeni eräässä haastattelussa, että haluan olla maailman paras pelaaja. En usko, että tiesin, mitä se tarkoitti. Ja mitä huipulle pääsy vaatisi.

20-vuotiaana Tunturi kärsi ensimmäisistä pitkäaikaisista loukkaantumisista. Palattuaan hän huomasi, ettei enää automaattisesti ollut kentän tähti. Nuoremmat pelaajat olivat ajaneet ohi.

Jo 17-vuotiaana alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa pelannut huippulupaus oli ajatellut, ettei töitä tarvitse tehdä yhtä kovasti kuin muut, koska hän on heitä paljon parempi. Se pudotti rysähdyksellä maan pinnalle.

– Tuntuu siltä, että koko itseluottamukseni oli rakennettu kuin hiekkalinna, joka perustui yksinomaan muiden mielipiteisiin minusta. Heti kun loukkaantumisia ja takaiskuja alkoi tulla, huomasin, ettei itseluottamukseni kestä sitä.

– Nyt olen joutunut rakentamaan uuden, vakaamman rakennuksen, joka perustuu omaan kuvaan itsestäni.

Sportlivin minidokkarissa Tunturi kertoo aivotärähdyksestä, joka antoi oivalluksia elämästä, tähtipelaajan sanoista, jotka avasivat hänen silmänsä. Ja siitä kuinka pullo, johon hän oli tunkenut tunteensa, räjähti ja johti henkiseen hajoamiseen.

Katso Sportlivin dokumentti Julia Tunturista alta.

Julia Tunturi ja hiekkalinna joka sortui - pikkukaupungin suuri lupaus romahti ja löysi itsensä

Suuret sanat loivat paineita

Kun kausi Ruotsissa päättyi viime vuoden lopulla ja maajoukkue oli kohdannut Skotlannin EM-karsinnoissa joulukuun alussa, Tunturi saapui kotiin Paraisille kuukauden mittaiselle lomalle.

Perheen autotallista löytyy pino isoja laatikoita, täynnä hänen palkintojaan, sekä kansioita, joihin hänen äitinsä on kerännyt lehtileikkeitä vuosien varrelta. Julia silmäilee otsikoita.

"Suomalainen Julia, tuleva suurpelaaja"

"Hän saattaa olla Suomen seuraava jalkapallotähti"

– Kaikki nämä kirjoitukset toivat mukanaan paineita. Vaikken sitä nuorena ehkä ymmärtänyt.

Ja tosiasia on, että juniorivuosina kaikki menikin mainiosti. Ei ihme, että ego kasvoi.

– Kun olin nuorten maajoukkueissa, leireillämme kävi tähtipelaajia kertomassa, kuinka he olivat päässeet huipulle. Kaikki puhuivat siitä, kuinka paljon kovaa työtä se oli vaatinut. Ajattelin silti, ettei se koskenut minua, koska olin niin paljon parempi kuin kaikki muut.

Julia Tunturi (ylhäällä vasemmalla) maajoukkueen kanssa Sveitsissä 2019 Kuva: All Over Press

Kun nyt 25-vuotias maajoukkuepelaaja katsoo taaksepäin, hän arvelee ajatelleensa näin lähinnä alitajuntaisesti. Mutta asenne oli, että hän on parempi kuin muut ja matkalla maailman huipulle.

Kunnes ensimmäiset pitkäaikaiset loukkaantumiset osuivat kohdalle. Niiden myötä hän joutui muokkaamaan näkökulmaansa. Monella eri rintamalla.

"Tajusin, etten voi elää pelkästään lahjakkuudellani"

Pargas IF:n kasvatti siirtyi 15-vuotiaana Turun Palloseuraan ja debytoi naisten liigassa. Kolmen TPS-kauden jälkeen oli muutto vuonna 2015 Maarianhaminaan ja Åland Unitediin.

Toisella ÅU-kaudellaan Tunturille tuli ensimmäinen pitkäaikainen vamma. Sen jälkeen tuntui ensin hyvältä saada pieni tauko jalkapallosta. Paussi ei kuitenkaan enää maistunut, kun kymmenen pelin jälkeen hän loukkaantui uudelleen.

Lukion jälkeen Tunturi oli päättänyt panostaa pelkästään jalkapalloon. Nyt hän oli yhtäkkiä poissa pelistä useita kuukausia, eikä ollut mitään muuta, mihin keskittää ajatuksensa.

Silmiin osui amerikkalaisen tähtipelaajan Carli Lloydin kirja: When Nobody Was Watching: My Hard-Fought Journey to the Top of the Soccer World.

– Lloyd kertoo kirjassaan siitä, miten ja kuinka paljon täytyy treenata päästäkseen huipulle. Se avasi silmäni ja tajusin, etten voi elää yksin lahjakkuudellani.

Tunturi oli aina harjoitellut ahkerasti, mutta Carli Lloydiin verrattuna se ei ollut mitään. Niinpä hän ryhtyi treenaamaan tosissaan, vaikka alla oli loukkaantuminen. Koska polvi oli yhä kipeä, hän keskittyi vahvistamaan keski- ja ylävartaloaan.

Sisäinen matka alkaa

Vuosi 2016 tulisi olemaan ensimmäinen käännekohta. Tunturi huomasi, että kaikki muut olivat edistyneet loukkaantumisten aiheuttaman poissaolon aikana. Yhtäkkiä oli vaikeuksia selvitä asioista, jotka oli hallinnut ennen loukkaantumisia.

Tunturi päätti harjoitella vielä enemmän ja vielä kovempaa imien itseensä kaiken tiedon harjoittelusta, ruokavaliosta ja fysiikasta.

– Jouduin hieman maaniseen tilaan ja harjoittelin ihan koko ajan. Ajattelin silti, ettei se riittänyt. Mikään ei riittänyt.

Julia Tunturi harjoittelee kovaa. Kuva: Yle / Marianne Nyman

Samalla Tunturi luki toisen kirjan, jota ystävä oli aiemmin suositellut. Silloin se ei juuri ollut puhutellut. Kirja oli Eckhart Tollen Läsnäolon voima.

– Jokin sai minut kuitenkin ostamaan sen ja aloin lukea sitä. Olen niin kiitollinen, että tein sen. Jokaisella sivulla oli jotain, mikä sai minut tuntemaan, että asia on juuri näin. Se herätti jotain sisälläni ja aloitti koko sisäisen matkan.

Kirjan avulla Tunturi oppi kuuntelemaan kehoaan, mutta myös ymmärtämään, mitä tarvitsee voidakseen henkisesti hyvin.

Meditointia salassa

Tollen kirjan jälkeen oli jatkettava muiden kirjojen parissa. Tunturi kuunteli podcasteja, katseli Youtube-videoita – ja latasi lopulta myös meditaatiosovelluksen ja alkoi meditoida kymmenen minuuttia päivittäin.

– Alussa lukitsin itseni huoneeseeni, jotta kukaan ei näe, että meditoin. Se tuntui vähän oudolta hippijutulta, jota muut eivät ymmärtäisi.

Vähitellen sessiot pitenivät ja yhdessä vaiheessa meditointi oli säntillistä joka päivä tunnin verran.

Julia Tunturi ei nykyään tuomitse itseään niin helposti. Kuva: Yle / Marianne Nyman

– Olen perfektionisti ja hyvin ankara itseäni kohtaan. Se koskee kaikkea, ei vain jalkapalloa. Jos keskustelen jonkun kanssa, voin jälkikäteen alkaa miettiä, että miksi sanoin noin, sehän kuulosti ihan typerältä.

Meditaation ja mindfulness-harjoitusten avulla Tunturi on oppinut ymmärtämään tunteensa ja onnistunut muuttamaan tapaansa katsoa itseään.

– Meidän ei aina tarvitse suorittaa, eikä meidän aina tarvitse päästä jonnekin. Ja vaikka tekisikin virheitä, sillä on oma viehätyksensä ja se opettaa meille jotain itsestämme.

Tänään Tunturi ei enää meditoi aikataulun mukaan, vaan yrittää aina olla läsnä hetkessä. Se on auttanut myös jalkapallokentällä.

– Minun on nyt helpompi keskittyä. Jos saan päähäni negatiivisia ajatuksia, joissa tuomitsen itseni, sanon itselleni, että ne saavat olla olemassa, mutta etten identifioi itseäni niiden mukaan.

Aivotärähdys johti uusiin oivalluksiin

Vuodesta 2018 lähtien Tunturi on pelannut Ruotsin Damallsvenskanissa, nykyään Vittsjön riveissä. Syksyllä 2019 Eskilstuna Unitedin toiseksi viimeisessä ottelussa hän sai vakavan aivotärähdyksen.

Tunturi ei voinut kuin maata kodissaan pimeässä huoneessa. Puhumaan ja kuuntelemaan ei pystynyt. Pienestä ärsykkeestä tuli hirveän väsynyt olo.

Useiden viikkojen yksin olon aikana sai kuitenkin uusia oivalluksia elämästä ja itsestään.

– Jalkapallossa täytyy koko ajan suorittaa, ja ennen aivotärähdystä en koskaan ollut tyytyväinen itseeni.

Enää Tunturia ei piiskaa ajatus, että olisi jatkuvasti kehityttävä paremmaksi – paremmaksi kuin kaikki muut. Tämä on vähentänyt stressiä ja tehnyt harjoittelusta ja pelaamisesta helpompaa.

Tammikuussa Julia Tunturi siirtyi Eskilstuna Unitedista Vittsjö GIK Hässleholmiin. Kuva: STELLA Pictures

Vaihtopenkki tullut tutuksi

Paraislainen keskikenttäpelaaja debytoi aikuisten maajoukkueessa keväällä 2015, juuri ennen 19-vuotispäiväänsä. Toistaiseksi maaotteluita on kertynyt 26, mukaan lukien kaksi MM-karsintaottelua 2017–2018.

Helmikuussa juhlatunnelmiin päättyneissä EM-karsinnoissa Tunturi oli säännöllisesti mukana joukkueessa, mutta jäi ilman peliaikaa.

Nuorempana Tunturi tottui pelaamaan paljon. Hän pelasi pari vuotta vanhempien kanssa sekä maajoukkueissa että seurajoukkueissa. Keskikenttäpelaaja sai parhaan pelaajan palkinnon melkein jokaisessa ottelussa ja hänet palkittiin vuodesta toiseen joukkueensa tärkeimpänä pelaajana. Vuonna 2012 tuli palkinto Vuoden tyttöpelaajaksi Suomessa.

– Sellainen saa egosi kasvamaan ja alat ajatella, että minun on täytyy pelata ja minun täytyy onnistua. Mutta viime vuosina olen oppinut, että jalkapallo on joukkuelaji ja että kaikki joukkueen 23–25 pelaajaa lasketaan. Kaikki ovat yhtä arvokkaita.

– Jos et saa peliaikaa, voit kuitenkin tehdä paljon kentän ulkopuolella, jolla on suuri merkitys joukkueelle. Kyse on siitä, kuinka penkillä istuvat tukevat kentällä olevia ja miten kentällä olevat huomioivat penkillä istuvia.

Haastoi pelkojaan ja tuli ulos kuorestaan

Viimeisin suuri käännekohta sisäisellä matkalla tapahtui viime vuonna. Tunturi tajusi, että hyvin voidakseen täytyi tulla ulos kuorestaan ja kaataa kaikki ympärilleen rakentamansa muurit.

– Olin kuin pullo, jonka korkki oli kiinni. Olin tunkenut kaikki tunteet sen sisälle, ja kun paine kasvoi liian suureksi ja avasin korkin liian nopeasti. Se päättyi valtavaan henkiseen romahtamiseen. Olen nyt oppinut sen, että paineen on annettava pihistä pullosta ulos vähitellen.

Numerolla 14 pelaava Tunturi maaottelussa Islantia vastaan 2019. Kuva: Jaakko Stenroos/All Over Press

Nämä ovat asioita, joista Tunturi haluaa puhua avoimesti. Hän päätti kertoa kokemuksistaan Instagramissa. Se tarkoitti suurimpien pelkojensa kohtaamista.

– Kameran edessä puhuminen oli ennen yksi suurimmista peloistani, mutta pelot ovat vain harhaa. Niiden ei pidä antaa kontrolloida meitä.

– Olen itse ollut montun pohjalla ja kokenut ne pimeät puolet, jotka seuraavat siitä, ettei kykene käsittelemään omia tunteitaan. Onneksi nykyään puhutaan paljon avoimemmin urheilijoiden mielenterveydestä.

Tunturi innostuu kertoessaan, kuinka Instagram-päivitys on avannut ovia, ja kuinka niiden ansiosta on saanut syvällisemmän yhteyden muihin ihmisiin.

– Ihmiset ovat kiittäneet minua näiden asioiden nostamisesta esille. On niin siistiä, että tänä päivänä ymmärretään, että meditaatio ja mindfulness eivät ole vain jotain epämääräistä huuhaata, vaan että ne oikeasti voivat vaikuttaa meihin positiivisesti.

Teksti: Marianne Nyman

Lue myös: