Suomalaiskolmikolle pettymys Ruotsin huikeassa jääpallofinaalissa

Villa Lidköping BK on voittanut Ruotsin jääpallomestaruuden lauantaina.

urheilu
Jääpallon yleiskuvaa
Jääpallon yleiskuvaaYle

Loppuottelusta muodostui jääpallotrilleri, joka huipentui jatkoajalla, kun Villa Lidköping BK:n Martin Karlsson viimeisteli ratkaisumaalin 5–4:een ajassa 105+3. AIK nousi jatkoajalle oltuaan toisella puoliajalla 2–4-tappiolla. Finaali pelattiin Uppsalassa.

Mestaruus oli suosikkina finaaliin lähteneelle Villa Lidköpingille (siirryt toiseen palveluun) seurahistorian toinen. Edellinen tuli vuonna 2019. Viime vuonna joukkue oli häviäjän roolissa loppuottelussa.

Hävinnyttä tukholmalaista AIK:ta edusti kolme suomalaista; valmentaja Esa Määttä sekä entinen Kampparien tehohyökkääjä Kalle Lempinen, 24, ja OPS-kasvatti, Suomessa vuoden 2014 jääpalloilijaksi arvostettu puolustaja Ilari Moisala, 36.

AIK Bandy (siirryt toiseen palveluun) on kolminkertainen Ruotsin jääpallomestari, mutta viimeisin kultamitali on viime tuhatluvulta, vuodelta 1931. AIK:n jääpallotoiminta oli pitkään jäissä, mutta viime vuosien satsaukset ovat kantaneet tulosta. Joukkue nousi kauden 2018-2019 jälkeen karsintojen kautta länsinaapurin pääsarjaan.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat