Hyppää sisältöön

Real Madridille jobinpostia ennen odotettua Liverpool-kamppailua – Jürgen Klopp kantaa mielellään haastajan viittaa Mestarien liigan puolivälierissä

Real Madridin puolustus on pahasti siipirikkoinen Liverpoolia vastaan.

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp hauskuutti toimittajia lehdistötilaisuudessa maanantaina. Kuva: Getty Images

Real Madridin ja Liverpoolin kohtaaminen Mestarien liigan puolivälierissä tiistaina on ensimmäinen sitten kevään 2018 finaalin. Tuolloin Real voitti 3–1. Ottelun jälkeen puhutti erityisesti Sergio Ramosin ja Mohamed Salahin kaksinkamppailu, jonka seurauksena jälkimmäisen olkapää meni sijoiltaan.

– Jos olisitte kysyneet minulta silloin, kutsuisinko Ramosin 60-vuotissyntymäpäivilleni, olisin sanonut ei. En pitänyt sen illan tapahtumista, mutta siitä on jo kauan, Klopp hauskuutti lehdistötilaisuudessa maanantaina.

– Emme voi saada sen illan suuttumusta enää takaisin. Yritän saada pelaajani sellaiseen iskuun, että voimme näyttää olevamme hyvä jalkapallojoukkue.

Ramosin ja Salahin kohtaaminen ei toteudu Madridissa, sillä Realin kapteeni kärsii lihasvammasta. Kotijoukkue joutuu tulemaan toimeen myös ilman toista avaintoppariaan Raphael Varanea. Ranskalainen antoi tiistaina positiivisen koronavirusnäytteen ja joutuu täten sivuun myös viikonlopun Espanjan liigan hegemoniakamppailusta Barcelonaa vastaan.

Myös laitapuolustaja Dani Carvajal on Real Madridilta sivussa. Ainoat terveet topparit ovat Eder Militao ja Nacho Fernandez. Liverpoolille topparien vammat ovat olleet kuluvalla kaudella liiankin tuttuja, sillä Virgil van Dijk, Joel Matip ja Joe Gomez ovat koko loppukauden sivussa. Madridissa avaukseen ovat tyrkyllä Ozan Kabak ja Nat Phillips.

Real Madrid pudotti neljännesvälierissä Atalantan ja on hivuttautunut taistelemaan myös Espanjan mestaruudesta. Liverpoolin talvi oli tuskainen ja kärki on karannut Valioliigassa jo kauas, mutta kausi on vielä pelastettavissa Mestarien liigan kautta.

– Kaikki sanovat, että Real Madrid on suosikki. Se sopii meille. He ovat tottuneet olemaan suosikkeja, eikä meille ole ongelma olla haastajan asemassa, Klopp sanoi.

Klopp sai vastailla lehdistötilaisuudessa myös espanjalaismedian kysymyksiin tulevaisuudesta. Kloppilta tivattiin, aikooko hän joskus valmentaa Madridissa. Saksalainen vastasi tuttuun tyyliinsä kieli poskessa.

– Kun tulimme pois koneesta, aloin heti katumaan, ettemme asu täällä. Sää on niin paljon parempi. Mutta espanjan kielen taitoni on todella huono, ettekä haluaisi kuulla puhettani. Real Mallorca olisi kiva, ainakin sään puolesta, Klopp hassutteli.

Real Madrid ja Liverpool kohtaavat Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osassa kello 22. Tiistaina pelataan myös Manchester Cityn ja Dortmundin välinen ensimmäinen osaottelu.

Lue myös:

.
.