Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tiger Woodsin onnettomuus varjostaa golfin arvokilpailua – "Tästä voi tulla kaikkien aikojen vaikein Masters"

Yksi puuttuu, kun golfvuoden ensimmäinen arvoturnaus Masters pelataan Augustassa.

golf
Rory McIlroy kuvassa
Rory McIlroy ei ole vielä koskaan voittanut golfin Masters-turnausta. Mike Ehrmann / Getty Images

Miesten golfkauden ensimmäinen arvoturnaus, Yhdysvalloissa Augustassa pelattava Masters, on täynnä perinteitä. Yksi perinteistä on entisten voittajien illallinen, josta puuttui tiistaina yksi merkittävä henkilö. Turnauksen viisinkertainen voittaja Tiger Woods kärsii edelleen 23. helmikuuta tapahtuneen vakavan auto-onnettomuuden vammoista.

Vuoden 1997 voitosta elinikäisen kutsun tapahtumaan saanut Woods on joutunut jättämään illallisen vain kerran aiemmin väliin, vuonna 2014.

– Tiistai oli pitkä ja raskas päivä minulle, Woods harmitteli ESPN:n mukaan.

Kilpailun vuonna 2019 voittanut Woods ei ole mukana tavoittelemassa ennätyksellistä kuudetta mestaruutta, joten kuusi kertaa Mastersin voittanut Jack Nicklaus pysyy edelleen yksin historiatilaston kärjessä.

Golfin neljästä arvoturnauksesta kaikki muut paitsi Mastersin voittanut Rory McIlroy aikoo saavuttaa puuttuvan pokaalin Woodsin mentaliteetilla.

– Hänellä on kotonaan 15 arvoturnauspokaalia ja minä kysyin: Hienoa, missä muut pokaalit ovat? McIlroy kertasi tapaamistaan Woodsin kanssa BBC:lle.

- Hän vastasi, ettei tiedä. Hänelle vain arvoturnauksilla on merkitystä. Hänelle neljä viikkoa vuodessa ovat tärkeitä, kaikki muu on harjoittelua. En voinut kotimatkalla ajatella muuta kuin sitä. Siinä on aika makea ajattelutapa, McIlroy sanoi.

Kaikkien aikojen vaikein kisa

Turnauksen tunnetuin perinne on, että voittajan harteille asetellaan sunnuntain päätteeksi ikoninen vihreä takki. Maailmanlistan ykkönen Dustin Johnson takoi kenttäennätyksen 20 alle par-tuloksen, kun viime vuoden kilpailu pelattiin poikkeuksellisesti marraskuussa.

Johnson hallitsi sateen pehmittämät viheriöt, mutta nyt kenttä on taas kova ja vaikea. Himoittu vaatekappale ei päädy torstaista sunnuntaina pelattavassa kilpailussa kenenkään ylle vahingossa.

– Viheriöt ovat ehkä nopeimmat, mitä olen koskaan nähnyt täällä harjoituskierroksilla. Täällä on nyt muutamia reiän paikkoja, joihin on lähes mahdotonta lyödä. Tästä voi tulla kaikkien aikojen vaikein Masters, vuoden 2017 voittaja Sergio Garcia sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Lue myös:

Poliisi on saanut Tiger Woodsin auto-onnettomuuden syyn selville, muttei paljasta tietojaan ilman golftähden suostumusta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat