Suora

  • Uinnin EM alkuerät

Suomen futsalmaajoukkueella historiallinen mahdollisuus EM-kisoihin – asiantuntija odottaa konkareiden nousevan ratkaisurooliin: "Ovat olleet ennenkin tiukoissa paikoissa"

Suomi kohtaa tänään Belgian futsalin EM-karsintalohkon päätösottelussa Vantaalla. Voitto veisi Suomen ensimmäistä kertaa EM-lopputurnaukseen.

futsal
Futsalmaajoukkueen pelaajat juhlivat maalia Montenegroa vastaan.
Suomen maalitykin Jarmo Junnon (vas.) osumia tarvitaan taas, kun joukkue jahtaa tänään EM-kisapaikkaa. Lehtikuva / Markku Ulander

Illalla Vantaalla pelattavasta Suomen ja Belgian välisestä futsalin EM-karsintaottelusta ei panosta puutu. Joukkueet ovat Italian jälkeen karsintalohkossa tasapisteissä toisena, ja maalierokin on molemmilla sama, +1.

Ottelun voittaja varmistaa paikkansa ensi tammikuussa Amsterdamissa pelattavaan lopputurnaukseen. Suomelle saavutus olisi historiallinen, sillä sinivalkoisia värejä ei ole vielä koskaan nähty EM-kisoissa.

– Se olisi historiallinen hetki ja varmasti iso juttu. Laji kasvaisi Suomessakin, jos saadaan paikka arvokisoissa, maajoukkueeseen viimeisiin EM-karsintapeleihin palannut Miika Hosio toteaa.

Voiton lisäksi myös tasapelit 0–0, 1–1 tai 2–2 saattavat riittää Suomelle suoraan kisapaikkaan, mutta niissä tapauksissa Suomi joutuisi odottamaan vielä keskiviikkona päättyvien karsintojen päätösotteluita.

Hollannin kisoihin selviytyvät kahdeksan lohkovoittajan lisäksi kuusi parasta kakkosta. Kaksi jäljellä jäävää kakkosta pelaavat jatkokarsinnan 16. kisalipusta, sillä yksi paikka on jo automaattisesti kisaisännällä.

Suomi löi viime perjantaina Juhana Jyrkiäisen upealla viime hetkien maalilla Montenegron 2–1. Voitto oli arvokas, kun päivää aiemmin Belgia oli yllättänyt EM-paikkansa jo varmistaneen Italian 5–4.

Suomi ja Belgia kohtasivat tammikuussa Liègessä, ja tuolloin tasaisessa ottelussa Suomi onnistui nousemaan 3–3-tasapeliin. Mikäli Belgia onnistuu tekemään Vantaalla kolme maalia, Suomen täytyy voittaa ottelu, sillä Belgia on tehnyt karsinnoissa maalin Suomea enemmän.

– Sunnuntaina aloimme katsoa Belgiaa, ja kävimme heidän pelaajiaan läpi. Täytyy olla tosi tarkkana yhdellä yhtä vastaan pelatessa, Hosio tietää.

Yle Urheilun asiantuntija Matias Sarelius näkee, että etukäteen ajateltuna Suomen vahva joukkue saa vastaansa Belgian taitavat yksilöt.

– Belgian on pakko tehdä maali, ja lähtökohta on sitä kautta vähän parempi Suomelle. Suomelle sopii paremmin, ettei lähdetä maalintekokisaan. Se, miten Suomen prässi ja puolustaminen heidän hyviä yksilöitään vastaan toimii, tulee ratkaisemaan paljon. Suomen prässipelaaminen on ihan Euroopan eliittiä, ja sen täytyy toimia hyvin, Sarelius toteaa.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Konkarit taas kehissä

Suomi taisteli loppuvuodesta paikasta myös MM-kisoissa, mutta jatkokarsinnat Serbiaa vastaan päättyivät tappioon. Mico Marticin valmentama joukkue lähti alkuvuodesta EM-karsintarupeamaan hieman nuorentuneella ryhmällä, mutta viimeisessä karsintaikkunassa Panu Autio, Mikko Kytölä, Jukka Kytölä ja Jyrkiäisen perjantaisen ratkaisumaalin upealla maltilla alustanut Hosio ovat jälleen kaikki samaan aikaan riveissä.

Sarelius luottaa konkarinelikon kantavan vastuunsa.

– He tuovat kokemusta, ja he ovat olleet ennenkin tiukoissa paikoissa. Heillä taitaa olla lähemmäs 200 maajoukkuemaalia, ja he tuovat tulivoimaa hyökkäyspäähän. He pelasivat Montenegrossa ihan ok, mutta vielä jäi parannettavaa ja ehkä siinä vähän näkyi se pieni tauko maajoukkuepeleistä.

– Varmasti heillä on iso vaikutus peliin, ja odotan heidän olevan ratkaisemassa ottelua.

Merkittävä asia saattaa olla myös lentävän maalivahdin käyttäminen. Suomi onnistui Montenegroa vastaan lopussa otettuaan pienen riskin, mutta Belgia on alivoimalla pelatessaan terävä. Se iski muun muassa kaksi maalia Italian verkkoon, kun lohkokärki pelasi lentävällä maalivahdilla.

– Riippuu ihan siitä, miten tilanteet elävät, mutta voi olla, että molemmat käyttävät pelissä lentävää maalivahtia. Ylivoiman ja alivoiman pitää toimia. Belgia on aika hyvä pelaamaan alivoimalla, ja sitä pitää varoa, Sarelius sanoo.

– Meillä on taktista osaamista ja paljon juoksuvoimaisia pelaajia. Tiukat pelit ratkeavat erikoistilanteisiin, eli ylivoimien, alivoimien, sivurajojen ja kulmien toimimiseen. Niitä on treenattu, ja uskotaan siihen, että Suomi on näissä vahva, Hosio toteaa.

Belgia on pelannut kotiottelunsa tahmealla matolla, ja se on saanut kaikki seitsemän pistettään kotipeleistä. Vantaalla pelataan parketilla, ja se on Sareliuksen mukaan Suomen etu.

– Se on pieni asia, mutta kokonaisuus koostuu monista pienistä asioista, Sarelius muistuttaa.

Suomen ja Belgian välistä ottelua voi seurata TV2:ssa klo 18 alkaen.

Suomen ottelut EM-karsinnoissa:

28.1.2021 Liège Belgia–Suomi 3–3 (1–0)
2.2.2021 Prato Italia–Suomi 7–4 (3–2)
5.3.2021 Vantaa Suomi–Italia 2–4 (0–2)
8.3.2021 Vantaa Suomi–Montenegro 6–1 (3–1)
9.4.2021 Podgorica Montenegro–Suomi 1–2 (1–1)
13.4.2021 Vantaa Suomi–Belgia klo 18.10 Yle TV2

Lohkon tilanne:

Italia 5 4 0 1 22–12 12

Suomi 5 2 1 2 17–16 7

Belgia 5 2 1 2 18–17 7

Montenegro 5 1 0 4 8–20 3

Lue myös:

Riski kannatti! Futsalmiehet nappasivat riemukkaan voiton Montenegrosta – Juhana Jyrkiäinen laukoi viime hetkillä Suomen lähemmäs EM-kisapaikkaa

Suomen joukkue kahteen viimeiseen futsalin EM-karsintaotteluun nimetty: Panu Autio ja Kytölät tauon jälkeen mukana

Futsalmiehet avasivat näyttävästi voittotilin EM-karsinnoissa – jatkopaikka yhä omissa käsissä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat