Suora

  • Suunnistuksen EM
  • Urheiluruutu
  • Digital Racing eSM 2021
  • Navetta on Kristiina Mäkelälle henkireikä: "Lehmät ovat kuin psykologeja"
  • Urheiluruutu

Bottas ja Russell syyttävät toisiaan vaarallisesta kolarista – asiantuntija tekee selkoa tilanteesta ja selittää lupauksen kiivasta reaktiota

Imolan F1-osakilpailu keskeytettiin noin puoleksi tunniksi Valtteri Bottaksen ja George Russellin kolarin jälkeen. Tilanne tutkitaan vielä sunnuntaina.

Formula 1
George Russelin ja Valtteri Bottaksen tuhoutuneet autot kolarin jälkeen Imolassa.
George Russelin ja Valtterin Bottaksen kolarista seurasi pahaa jälkeä.Imago sport/AOP

F1-kauden toisessa osakilpailussa Imolassa nähtiin vaarallinen kolari pian kisan puolivälin jälkeen.

Williamsin George Russell lähti kovassa vauhdissa takasiipi auki ohittamaan Mercedeksen Valtteri Bottasta ja haastamaan suomalaista yhdeksännestä sijasta.

Russell lähti ohittamaan suomalaista Bottaksesta nähden oikealta puolelta ykkösmutkassa. Kun britti oli rinnalla, Bottas haki kuivaa linjaa ja ohjasi hieman Russelin suuntaan. Kun suomalainen huomasi Russelin rinnallaan, hän käänsi takaisin vasemmalle ja antoi nuorukaiselle tilaa.

Williams-kuski oli kuitenkin ajautunut jo liukkaan nurmikon tuntumaan, minkä seurauksena Russell menetti autonsa hallinnan ja osui suuresta vauhdista Bottaksen autoon.

Molempien autot sinkoutuivat päin seinää. Autot vaurioituivat tilanteessa pahoin, mutta kuljettajat olivat kunnossa. Romua jäi kolarista niin paljon radalle, että kilpailu keskeytettiin noin puoleksi tunniksi.

Heti kolarin jälkeen Russell hyppäsi autostaan ulos ja käveli kiivastuneena Bottaksen luo ilmeisesti antamaan palautetta tilanteesta.

Suomalainen kertoi C Moren haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), ettei tiedä, mitä Russell yritti sanoa.

– En kuullut sanaakaan, mitä hän meuhkasi. En tajua. Se oli selvästi hänen syynsä. En ymmärrä, mistä hänen raivonsa johtui. Iso pettymys tietenkin, ettei pisteitä tullut tänään ja kisa jäi lyhyeksi toisen kuskin virheen takia.

George Russell kokeilee kädellään katoksen ulkopuolelta, sataako Imolassa vettä.
George Russell oli ajamassa tiukasti pisteistä Imolassa ennen kolaria.XPB Images/AOP

Ennen kilpailun alkua satoi, ja rata oli paikoin vielä hyvin märkä, kun Imolassa startattiin. Bottas oli käynyt vain muutama kierros ennen tapahtunutta varikolla vaihtamassa välikelin renkaat käytettyyn medium-settiin.

– Kesti aika kauan, että sain renkaat toimimaan. Ne olivat vasta lämpenemässä pikkuhiljaa. George koetti ohittaa sellaisessa paikassa, jossa tällä kelillä ei ole mitään mahkuja. Hänellä lähti auto lapasesta ja osui minuun. Kisa oli siinä.

Russelilla oli täysin päinvastainen näkemys siitä, kuka tilanteessa oli syypää.

– Kaikkien kuskien välillä on herrasmiessopimus, että kun nopeampi auto lähestyy DRS-alueella, ei saa muuttaa linjaa viime hetkellä. Olin rinnalla ja Valtteri muutti hyvin vähän linjaa. Silloin jouduin märälle. Se oli vaarallista näin kapealla radalla, kun on märkää, hän sanoi C Morella ja jatkoi:

– Se oli valitettava onnettomuus, mutta tuollainen onnettomuus tapahtuu, kun kuljettajat muuttavat linjaa. Törmäyksestä tulee suuri, kun itse ajaa selvästi suuremmalla nopeudella kuin edellä oleva.

Tuomaristo tutkii Bottaksen ja Russelin kolarin vielä kilpailun jälkeen.

Asiantuntija antaa Bottakselle puhtaat paperit

Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh kokee, että tilanteessa Bottas ei tehnyt virhettä. Hän kuitenkin korostaa, että on tv-lähetyksen eri kuvakulmien varassa. Mildhin mukaan autojen datasta pitää vielä nähdä esimerkiksi ohjausliikkeet ja jarrutukset, jotta tilanteesta voi tehdä täysin aukottoman analyysin.

– Valtteri ei tehnyt äkkinäisiä liikkeitä, vain siirsi autoa oikealle. Sen jälkeen Valtteri lähtee minusta väistämään, mutta Russellin auton oikea puoli oli liukkaalla, nurmikon läheisyydessä ja auto karkasi häneltä käsistä. Siitä tilanne lähti. En usko, että auto karkasi siksi, että hän olisi siinä kohdassa edes jarruttanut, vaan se lähti niin rajusti sivulle, että tuli aikamoista tuhoa.

Mildh uskoo, että Russell säikähti ohitustilanteessa, minkä vuoksi auto lähti lapasesta.

– Hän pelästyi osittain sitä, että tie loppuu ja tuli hätäinen tilanne, jota hän ei ollut ennakoinut. Se johti kolariin. Mielestäni Valtteri ei tehnyt sellaista liikettä, joka olisi ollut vaaraksi.

Kolarin jälkeen hidastuskuvissa nähtiin myös, kuinka Russell yrittänee läpsäistä Bottasta poistuessaan suomalaisen auton viereltä.

Mildh uskoo, että reaktio kumpuaa kolarin aiheuttamasta pelästymisestä ja ymmärtää sen, että tunteet käyvät ulosajon hetkellä kuumina.

Kolariin tiivistyi paljon jännitettä myös siksi, että Russell on Mercedeksen kuljettaja-akatemian lupaus. Hän pääsi jo viime kaudella ajamaan yhden kilpailun Mercedeksellä, kun Lewis Hamilton joutui olemaan koronatartunnan vuoksi sivussa joulukuun alussa Bahrainin osakilpailusta.

Russell ei ole kuitenkaan saanut vielä sopimusta mahtitalliin, kun Hamiltonin ja Bottaksen sopimuksia on vuosi toisensa perään jatkettu. Sen sijaan britti on joutunut ajamaan sarjan heikoimpiin kuuluvassa tallissa Williamsilla.

– Russell on nuori kaveri, joka tietää, että Valtteri on hänen urallaan ehkä pahin vastustaja. Russelin reaktio kertoi, että "minä näytän tuolle jätkälle".

Valtteri Bottas kyykyssä kolarin jälkeen Imolassa.
Valtteri Bottas keräili itseään pitkään radan sivussa tällin jälkeen.Imago sport/AOP

Mildh muistuttaa, että Russellin olisi pitänyt toimia herrasmiesmäisemmin kolarin jälkeen, sillä Bottas istui autossaan pitkään. Nuorukainen ei voinut tietää, onko Bottas kunnossa.

– Siinä olisi voinut olla oikeasti jotain ongelmaa. Ensimmäisen jutun olisi pitänyt olla se, että olisi kysynyt, onko Bottas kunnossa ja sen jälkeen sitten laukoa omia mielipiteitään.

Kolari oli todella vaarallinen, sillä se tapahtui suuressa nopeudessa. Mildh huolestui Bottaksen selän tilanteesta.

– Valtterin auto iskeytyi rengasvalliin kovaa ja sen näki, että hän piti kylkeään tai selkäänsä. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen Bottaksen joidenkin vuosien takainen selkäongelma. Toivottavasti tämä ei tuottanut vammoja, vaan lihaksisto kesti sen iskun.

Bottas vahvisti C Morella, että hän on kunnossa.

– Oli semikova ulosajo, ja olisi tietysti voinut olla hemmetisti isompikin noissa nopeuksissa.

F1-kisan Imolassa voitti Max Verstappen. Lewis Hamilton ajoi toiseksi ja Lando Norris kolmanneksi. Kausi jatkuu toukokuun alussa Portugalissa.

Lue myös:

Wolff tuomitsi lupauksensa ohitusyrityksen, joka päätti Bottaksen kisan – lyttäsi Russellin kovat vihjailut suomalaisen toiminnasta

Verstappen voittoon dramaattisessa Imolan kilpailussa – aika-ajossa karvaasti pettynyt Norris nousi kolmanneksi, Bottas rajussa kolarissa

Verstappen ylivoimaiseen voittoon, Hamilton nousi yhdeksänneltä sijalta toiseksi – näin eteni Imolan hurja F1-osakilpailu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat