Suora

  • Uinnin EM
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Edellisessä finaalissa jyrän alle jäänyt Honka haastoi, mutta PeKa punnersi viime hetkillä voittoon – "Vaikeimman kautta meni"

Naisten korisliigan mestaruus on katkolla Kotkan Peli-Karhuille torstaina.

naisten korisliiga
Taru Tuukkanen (vas.) ja Zykera Rice
Taru Tuukkanen (vas.) ja Zykera Rice olivat joukkueidensa parhaat pistenaiset.Lehtikuva / Ville Vuorinen

Tapiolan Honka jäi naisten korisliigan ensimmäisessä loppuottelussa Kotkan Peli-Karhujen jyrän alle, mutta kotisalissaan espoolaiset esittivät aivan eri peliä. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä PeKa nousi viimeisellä minuutilla voittoon 82–77 (37–42). PeKa johtaa otteluvoitoin 2–0 ja mestaruus on sille katkolla torstaina.

PeKa sai otteluun loistoalun, sillä avasi pelin kolmella onnistuneella kolmen pisteen heitolla. Ensimmäisessä ottelussa PeKa heitti peräti 17 kolmosta eli yhteensä 51 pistettä ja sillä sivusi Catzin vuonna 2014 tekemää ennätystä. Toisessa ottelussa PeKa onnistui kahdeksassa kolmen pisteen heitossa.

Honka heräsi shokkialusta ja hilasi itsensä tappioasemasta PeKan rinnalle ja meni ensimmäistä kertaa johtoon Taru Tuukkasen kolmosella 15–13 tilanteessa. Peli pysyi tasaisena koko ensimmäisen puoliskon, eikä kumpikaan päässyt toiseltaan karkuun. Honka pääsi tauolle viiden pisteen johtoasemassa 42–37.

Honka puolusti paremmin kuin ensimmäisessä ottelussa. Lisäksi kotijoukkue pääsi pelaamaan selkeitä kuvioita ja viimeistelemään niitä tehokkaasti. Kolmatta perättäistä Suomen mestaruuttaan jahtaava PeKa osoitti kuitenkin neljännellä jaksolla, ettei sitä vastaan voi nukahtaa hetkeksikään.

Honka oli vielä vajaat kaksi minuuttia ennen pelin päätöstä neljän pisteen johdossa, kun Gabriela Bronson punnersi tilanteeksi 76–72. Ajoittain piilossa ollut PeKan pelin sielu Zykera Rice nosti profiiliaan juuri oikeaan aikaan. Yhdysvaltalaissentteri toi joukkueensa tasoihin ja oli loppuhetkillä jäätävä vapaaheittoviivalla.

Rice heitti ottelussa 31 pistettä, kun Roosa Lehtoranta viimeisteli 12 ja Linda-Lotta Lehtoranta 11 pistettä. Hongan paras pistenainen oli Tuukkanen, joka kunnostautui 22 pisteen lisäksi myös 14 levypallolla. Bronson ja Cierra Dillard viimeistelivät 16 pistettä molemmat.

– Ihan taisteluvoitto. Olimme aika pulassa, kieltämättä. Hyökkäys kerrallaan pelasimme palloa alle, meidän omaa juttuamme, ja saimme stopin. Uskoimme siihen juttuun. Kyllä tämä tänään vaikeimman kautta meni, PeKan valmentaja Roope Mäkelä myönsi Yle Urheilun haastattelussa.

Mäkelän mukaan valmennusjohdolla oli puoliajalla pähkäilemistä, sillä loistavasti aloittanut Rice otti kolmannen virheensä toisen jakson loppupuolella.

– Pelasimme vähän lottoa ja laitoimme hänet kentälle. Se onnistui tällä kertaa.

Hongan konkari, 43-vuotias Tuukkanen operoi ottelussa uupumatta 40 minuuttia käymättä vaihtopenkillä.

– Ei minua edes väsytä, jaksan kyllä pelata. Sitä varten tässä on kausi treenattu, Tuukkanen sanoi STT:lle.

Tuukkasen mukaan mitään ei ole vielä menetetty, vaikka mestaruus onkin jo PeKalle katkokka. Honka on onnistunut voittamaan kotkalaiset jo kertaalleen runkosarjassa.

– Meillä on kaikki aika motivoituneita ja jokaisella tulee varmaan ylpeyskin siinä, ettei voida pelata niin kuin ensimmäisessä finaalissa. Nyt nähtiin, että pärjäämme, kun pelaamme omalla tasolla. Emme tainneet olla häviöllä kuin alussa ja ihan lopussa. Olen ennenkin ollut 0–2 finaalisarjassa häviöllä ja voittanut siitä mestaruuden, ei tässä ole hätää, Tuukkanen vakuutti.

Päivitys kello 20.35: Lisätty Roope Mäkelän kommentit.

Päivitys kello 21.28: Lisätty Taru Tuukkasen kommentit.

Lue myös:

PeKalta murska-avaus koripallofinaaleihin, Rice liian sähikäinen Hongalle

SM-kullasta taistelevan Hongan ikähaitari on lähes 30 vuotta – lajilegenda ja säntillinen peruskoululainen hyökkäävät finaaleissa hallitsevan mestarin kimppuun

Lähteet: STT

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat