Suora

  • Uinnin EM alkuerät
  • Uinnin EM finaalit
  • Uinnin EM
  • Kävelykyky meni ja futisunelma mureni - mutta Heidi Foxell löysi tiensä takaisin
  • Urheiluruutu

Kärjessä Kroatiaan

Yle Urheilu perkaa kolme syytä, miksi Kalle Rovanperä voi olla rallin MM-sarjan uutuuskisassa yllättävän vahvoilla.

1. Yhä nopeampi

Rovaniemellä uransa parhaalla suorituksella toiseksi taistellut Kalle Rovanperä on avannut toisen WRC-kautensa kahdella tasapainoisella kilpailulla. 20-vuotias Toyota-kuski johtaa rallin MM-sarjaa ensimmäisenä suomalaisena sitten Jari-Matti Latvalan ja helmikuun 2017.

Rovanperä on vakuuttanut erityisesti Power Stageilla, joilta hän on kerännyt yhtä vaille täydet lisäpisteet. Monte Carlossa hän oli toinen ja koko kisan neljäs, Rovaniemellä taas nopein ja Hyundain Ott Tänakin jälkeen koko kilpailun kakkonen.

Suomalainen on voittanut Power Stagen viime kausi mukaan luettuna kolmesti – useammin kuin kukaan muu samalla ajanjaksolla. Lisäpisteitä hän on kerännyt toiseksi eniten Hyundain Thierry Neuvillen jälkeen.

Voittaja saa powerilta viisi pistettä. Lisäpisteitä on jaossa paljon kauden aikana, joten niiden merkitys voi olla suuri. Kalle on osoittanut tasonsa WRC:llä nopeasti. Se alleviivaa hänen ilmiömäistä lahjakkuuttaan.

Miikka Anttila, Yle Urheilun asiantuntija

2. Kaikille uusi kilpailu

Kroatiassa ajetaan MM-rallia ensimmäistä kertaa, ja kaikki ovat joutuneet tekemään nuotit nollasta. Rallissa palataan ensi kertaa sitten Saksan 2019 puhtaan asfalttikisan makuun, sillä edellisellä tynkäkaudella niitä ei ollut yhtään.

Rovanperä ei anna Kroatiassa muihin verrattuna niin suurta tasoitusta kokemuksessa. Haaste on silti kova, sillä Kroatiassa pätkillä sekoittuvat monenlaiset tietyypit ja teiden luonteet. Asfaltti on myös pinnaltaan paikoitellen todella liukas.

Toyotan kuljettajista jokainen pääsi ajamaan Kroatiaa varten yhden testipäivän. Lisäksi tiimi testasi Pirellin renkaita kahden päivän ajan. Urheilutoimenjohtaja Kaj Lindströmin mukaan kuskit löysivät mieleisensä säädöt. Rovanperä on aiemminkin ollut tyytyväinen autoonsa kunnon asfalttioloissa.

3. Etua lähtöpaikasta

Rovanperä lähtee ensimmäisenä reitille, ja kun tielle nousee likaa mutkia leikattaessa, lähtöpaikasta on hyötyä. Takana tuleville likainen tie on liukas, mutta etu on tarjolla lähtökohtaisesti vain perjantain neljän erikoiskokeen aamulenkin ajan.

Rovanperä on meritoitunut nuorempana myös kovalla alustalla nöyryyttämällä Skodalla esimerkiksi asfalttispesialisti Jan Kopeckya. Montessa Rovanperä on ollut erittäin nopea puhtaalla asfalttibaanalla, niin kuivissa kuin kosteissa olosuhteissa.

Jää nähtäväksi, aikooko Kalle leikata soraa tarkoituksella muiden tielle vai ajaako hän optimaalista ajolinjaa. Jos Sebastien Ogier lähtisi ensimmäisenä, hän varmasti leikkaisi.

Miikka Anttila, Yle Urheilun asiantuntija

Uskon Kallen olevan kilpailukykyinen alusta lähtien. Jos hän pystyy ajamaan vielä päätöspäivinäkin vaativisissa olosuhteissa kärjen tahtia, se nostaa hänen suorituksensa arvoa.

Miikka Anttila, Yle Urheilun asiantuntija

Kroatian MM-ralli alkaa perjantaina. Lähetystiedot ja Yle Urheilun kaiken rallisisällön löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.

Tekijät

Toimittaja

Henri Pitkänen

Videot

WRC+

Kuvat

Tomi Hänninen, AOP, Toyota

Julkaistu 22.4.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat