Lajiliitto seisoo Olympiakomitean valinnan takana ja selvittää, voiko kisoihin valittu kaksikko kilpailla Tokiossa Janne Järvisen veneellä

Purjehdus ja Veneily ry:n toiminnanjohtaja kertoo, että liitto oli mukana valinnan valmistelussa. Vielä ei ole tiedossa, mitä venettä purjehtijat käyttävät Tokion olympialaisissa.

olympialaiset
purjehdus nacra 17
Olympiakomitea kertoi keskiviikkona, että Janne Järvinen ei edusta Suomea Tokion olympialaisissa. Sailing Energy

Suomen olympiakomitea kertoi keskiviikkona, että Katiska-huumevyyhdissä vankeustuomion saanut kilpapurjehtija Janne Järvinen ei edusta Suomea Tokion olympialaisissa.

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäen mukaan päätös tehtiin urheilullisin perustein. Lehtimäen mukaan päätöksessä painotettiin Akseli Keskisen ikää, hänen uransa nousujohteista kehtysvaihetta sekä pari Sinem Kurtbay/Keskisen parempia suorituksia maailman tason kilpailuissa.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n toiminnanjohtaja Jan Thorström kertoo, että yhdistys seisoo päätöksen takana.

– Me olemme olleet mukana valmistelutyössä, joten siinä mielessä osasimme odottaa päätöstä. Tietenkin olemme lajiliittona myös tämän päätöksen ja valinnan takana, Thorström sanoo Yle Urheilulle.

Julkisuudessa on ollut sellaistakin tietoa, että olympiapaikka olisi etukäteen luvattu paikan hankkineelle venekunnalle. Pitääkö tämä paikkansa?

– Ei pidä paikkansa. Tämä on vain ja ainostaan olympiakomitean valinta, että olympialaisiin lähtee. Sellaista lupausta ei kukaan olisi voinut oikein tehdäkään.

Olympiakomitea perusteli valintaa urheilullisilla perusteilla eli ei vedonnut mihinkään eettisiin tai moraalisiin perusteluihin. Mitä mieltä olet näistä perusteluista?

– Pystymme tukemaan tätä olympiakomitean perustelua myös urheilullisesta vinkkelistä. Ihan kuten Olympiakomitea itse sanoi, niin tuloserot ovat aika pieniä tällä kaksikolla. Mutta ratkaisulle löytyy hyvät perustelut.

Järvinen on rahoittanut Nacra 17-luokan olympiaprojektia täysin omasta pussistaan. Miten edetään tästä eteenpäin kohti Tokiota, kun Järvinen ei ole enää ainakaan urheilijana mukana?

– Tässä on tiettyjä käytännön kysymyksiä, mitä meidän pitää tässä ratkaista ja auttaa urheilijoita siinä eteenpäin. Nämä ovat kaikki sellaisia asioita, mitkä selviävät jatkossa.

Miten aiotte liittona mennä näissä rahoituspuolen kysymyksissä?

– Tämä on keskustelu, mitä käymme sitten urheilijoiden kanssa. Mutta olemme luottavaisia, että me saamme kilpailukykyisen kaluston ja tiimin sinne Tokion kisoihin.

Osaatko arvioida, mitä tämä projekti ennen olympialaisia tulee maksamaan Kurtbaylle ja Keskiselle?

– En osaa tältä kädeltä arvoida sitä. Tässä kohtaa siihen vaikuttaa aika moni muuttuja.

Tokioon matkalla oleva kilpavene on Järvisen omistuksessa. Voivatko Kurbay ja Keskinen kilpailla sillä?

– Tämä on asia, joka on yhtälailla selvityksessä. Valinta on tuore ja tuli vasta aamupäivällä, niin tämä kuuluu samaan kerhoon kuin edelliset asiat, joita selvitellään.

Tokioon on lähtenyt jonkin verran teidänkin veneitä. Onko Järvisen vene lähtenyt edellisessä kontissa?

– Se vene on matkalla, jolla molemmat parit ovat matkan varrella purjehtineet. Ihan aikataulussa olemme. Mutta sitä emme vielä tiedä, mitä venettä itse kilpailussa käytetään.

Teillä ei ole tiedossa, että perisikö Järvinen vuokraa tai pitäisikö vene ostaa häneltä?

– Juuri näistä asioista ei ole vielä selvyyttä. Ylipäätään siitäkään, että onko se sitten se vene, jolla kilpaillaan. Tämä on yksi niistä asioista, joita pitää järjestää lähitulevaisuudessa.

Miten Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n sponsorit ovat suhtautuneet episodiin?

– Me olemme keskustelleet meidän kumppanien kanssa tästä asiasta. Siinä mielessä tilanne on hyvä, että näemme laajemman kontekstin tässä. Nythän tämä prosessi koskee vain yksittäistä urheilijaa. Eli tässä asiassa meidän muut urheilijat tai lajiliitto itsekään ole millään tavalla osallisena siihen.

Järvinen on aiemmin kertonut, että hän aikoo valittaa urheilun oikeusturvalautakuntaan, jos häntä ei valita. Miten paljon tämä vaikeuttaaa Kurtbayn ja Keskisen valmistautumista?

– Tämä valinta on itse urheilijan tehtävissä ja se kuuluu ihan olennaisena osana urheilijan oikeusturvaan, että tuollaisia keinoja on käyttää. Silläkin asialla on hyvin aikaista spekuloida tässä vaiheessa.

Lue myös:

Urheiluoikeuden asiantuntija arvioi Olympiakomitean päätöstä ja Järvisen mahdollista valitusta oikeusturvalautakuntaan: "Tilanne ei välttämättä olekaan niin selvä"

Tämä on urheilullinen peruste, jolla vankeustuomion saanut Janne Järvinen putosi olympiajoukkueesta – Olympiakomitean mukaan tuomio ei vaikuttanut päätökseen

Olympiakomitea päätti: Vankeustuomion saanut kilpapurjehtija Janne Järvinen ei edusta Suomea Tokion olympialaisissa

Olympiapaikan purjehtineelle Janne Järviselle kahden ja puolen vuoden vankeustuomio Katiska-huumevyyhdissä

Katiska-huumevyyhdissä vankeustuomion saanut purjehtija Janne Järvinen on rahoittanut olympiaprojektin – huippu-urheilupomo ei tyrmää Järvisen osallistumista Tokioon

Lajiliitto ei vielä tiedä kuinka toimia olympiaprojektin rahoittaneen Janne Järvisen tapauksessa: "Jos tästä tulee lainvoimainen tuomio, niin eihän tämä mitenkään sovi meidän arvoihin"

KOK:n jäsen Sari Essayah: Japanin viranomaiset voisivat halutessaan estää rikoksesta tuomitun urheilijan pääsyn Tokion olympialaisiin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat