1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. yleisurheilu

Oliver Helander on ollut yli vuoden poissa parrasvaloista – paluulla riittää epäilijöitä, mutta kyteekö kaikessa hiljaisuudessa harvinainen keihäspommi?

Olkapäävamma on ollut keihäshistoriassa usein naula heittäjän arkkuun, mutta nykylääketieteen ansiosta näin ei enää ole. Olkapääleikkauksen läpi käynyt Oliver Helander ei pelkää puhua 90 metrin ylityksestä, vaikka hän on ollut poissa kisoista yli puolitoista vuotta.

Oliver Helander heittämässä kilpaa lokakuussa 2019 Dohan MM-karsinnassa. Tiistaina hän kilpailee ensi kertaa tällä vuosikymmenellä. Kuva: EPA/DIEGO AZUBEL

Suora lähetys Paavo Nurmen kisoista alkaa tänään TV2:ssa kello 19.00. Kisat suorana myös Areenassa ja Yle Puheessa.

Potentiaalia heittää yli 90 metrin, mutta antaako terveys mahdollisuutta?

Kotimaisissa keihäspiireissä kysymys on liitetty Oliver Helanderiin jo pitkään. Huolta herättää, että Helanderin heittokättä on operoitu jo kahdesti: kyynärpää vuonna 2016 ja olkapää tammikuussa 2020.

Etenkin keihäänheittäjien olkapäävammoihin liittyy uhkakuvia, jotka monen heittäjän tapauksessa ovat realisoituneet uran kannalta ikävin lopputuloksin.

Keihäänheiton historiassa vain harvalukuinen joukko on olkapääoperaation jälkeen palannut leikkausta edeltäneelle tasolleen, vielä harvempi tehnyt ennätyksensä. Nykyisellä keihäsmallilla vain kolme miestä on heittänyt yli 90 metriä olkapääleikkauksen jälkeen.

Helanderiin kohdistuu Suomessa erityistä mielenkiintoa, sillä keihäänheittäjistään tunnetussa maassa ei ole muita lupauksia, joilla olisi juuri nyt kapasiteettia heittää yli 90 metriä.

Mikäli olkapääleikkauksessa syksyllä 2016 käynyt ja nyt 37 vuoden ikään ennättänyt Antti Ruuskanen yltäisi 90 metrin kerhoon uransa ehtoolla, kyse olisi ennenkuulumattomasta tempusta. Toistaiseksi vanhimpana, 35-vuotiaana haamurajan on rikkonut muuan Jan Zelezny – olkapääleikkauksen jälkeen.

Kun puhutaan suomalaisesta mieskeihäänheitosta, mitalitason heitoista ja realismista, yhtälö on lähivuosiksi paalutettu Helanderin varaan.

Kesän 2021 kynnyksellä paljon kysymyksiä herättää kuitenkin Helanderin heittotauko. Olkapääleikkauksen, siitä kuntoutumisen ja olympialaisten siirtymisen vuoksi ensimmäinen kilpailuheitto 2020-luvulla on edelleen tekemättä.

Onko Helanderin parasta ennen -päiväys jo nähty? Vai kypsyykö hänestä kaikessa hiljaisuudessa varteenotettava haastaja 90 metrin rajaa pommittaville maailman valioille? Tuleeko Helanderista yksittäisten huipputulosten mies, vai kestääkö hänen kehonsa arvokisoissa menestymiseen vaadittavia toistomääriä?

Varmaa on, että kotimaisilla keihäskentillä kenestäkään ei puhuta yhtä paljon kuin Helanderista.

Ihanneiässä

Kuortaneen urheiluopiston Kuortanehallin heittopäädyssä käy kova kuhina. Eletään huhtikuun alkua, ja käynnissä on yläkoululaisten keihäsleiri.

Kymmenkunta nuorta heittäjänalkua paiskoo yksi toisensa jälkeen juniorikeihäitä pressuun. Ex-heittäjä ja nykyinen nuorisovalmentaja Jarkko Koski-Vähälä seuraa toimintaa vierestä ja antaa välitöntä palautetta. Kauempaa suorituksia tarkkailee seitsenkertainen arvokisamitalisti, 38-vuotiaana ensi askeliaan lajivalmentajana ottava Tero Pitkämäki.

Valmentajahommien lisäksi Koski-Vähälää ja Pitkämäkeä yhdistää, ettei kumpikaan joutunut urallaan olkapääleikkaukseen. Nykyisellä keihäsmallilla Pitkämäki on Suomen tilastokakkonen, Koski-Vähälä 19:s.

Suomen top 20 -heittäjistä peräti 12 on joutunut leikkauttamaan olkapäänsä vähintään kerran. Tilastosta sijalta 15 löytyvän Ari Pakarisen olkapää joutui skalpellin alle peräti neljästi.

Mitaliensa lisäksi Pitkämäki muistetaan tuoreimpana suomalaisena 90 metrin ylittäjänä. Sen sijaan suoritus ei ole enää tuore.

Pitkämäki ylitti 90 metriä viimeisen kerran Osakan MM-finaalissa vuonna 2007. Tuolloin kuudennella kierroksella keihäs lensi suomalaistähden kädestä 90,33:een. Maailmanmestaruutta juhlinut Pitkämäki oli tuolloin 24-vuotias.

Andreas Thorkildsen, Tero Pitkämäki ja Breaux Greer poseerasivat mitalien kanssa vuoden 2007 MM-finaalin jälkeen. Kolmikosta vain Greer joutui urallaan olkapääleikkaukseen. Kuva: Michael Steele/Getty Images

Juniorileirin osallistujen päät kääntyvät, kun heittopaikan tuntumaan lämmittelemään saapuu Pitkämäen raamein varustettu Helander. Kun Helander ja Pitkämäki pysähtyvät vaihtamaan kuulumisia, kaksikon ulkoisesta habituksesta on vaikea löytää eroja: molemmat ovat pituudeltaan 195 senttiä, eikä kahden vuoden eläkeaika heittohommista näy Pitkämäen vyötäröllä saati muuallakaan kehossa.

Mutta kun tutkitaan Pitkämäen ja Helanderin taustoja ja vertaillaan urakehitystä, kaksikosta on vaikea löytää yhtäläisyyksiä.

Käsipallotaustainen Helander on keihäänheittäjänä raakile mitä tulee eritoten heittomääriin. Helanderin ennätys on 88,02, joka näki päivänvalon hänen uransa 22. kilpailussa aikuisten keihäällä. Kun Pitkämäki oli heittänyt 22 kilpailua, hänen ennätyksensä kirjattiin luvuin 74,82.

Päälle 88 metrin Pitkämäki pääsi vasta 74. kilpailussaan. Toiselta 2010-luvun suomalaiselta keihästähdeltä Antti Ruuskaselta 88 metrin rajan saavuttaminen kesti 170 kilpailua.

Lahjakkuudesta puhuttaessa arvokisavoittajat Pitkämäki ja Ruuskanen jäävät siis 24-vuotiaan Helanderin jalkoihin.

24 vuotta on keihäänheittäjälle mainio ikä. Nykyisellä keihäsmallilla 90 metrin lukemiin on yltänyt 19 heittäjää, joista 11 puhkaisi rajapyykin ennen 25-vuotissyntymäpäiväänsä.

Syy, miksi 90 metriä on nyt tarkastelun kohteena, löytyy Johannes Vetteristä. Saksalainen on heittänyt keväällä ja alkukesästä viisi kisaa, joista jokaisessa hän on rikkonut haamurajan. Vetterin kauden paras on jo viidettä vuotta peräkkäin yli 90 metriä.

Pidempään putkeen historiassa on yltänyt vain ME-mies Zelezny, joka heitti nykyisellä keihäsmallilla ysikymppisen kuutena vuonna peräkkäin, vuosina 1992–1997.

Aivan kuten Zeleznyn parhaina vuosina, myös nyt voittamiseen vaaditaan usein yhdeksiköllä alkava tulos.

Johannes Vetter on heittänyt alkukesästä 90 metrin tuloksia liukuhihnalta. Kauden kärkitulos 96,29 on kaikkien aikojen kolmanneksi kovin tulos. Kuva: Getty Images

Kaikkien aikojen listan kärkisijoja hallussaan pitävät heittäjät rikkoivat haamurajan ensi kerran 24-vuotiaana.

Nuorimman 90 metrin miehen titteli kuuluu Keshorn Walcottille, joka liittyi haamurajan heittäneiden joukkoon 22 vuoden, 3 kuukauden ja viikon ikäisenä, muutamaa kuukautta nuorempana kuin Pitkämäki.

Ennätys olisi kuitenkin hyvin voinut siirtyä Helanderin nimiin, mikäli hän olisi 21-vuotiaana välttynyt epäonniselta tapahtumasarjalta alkukesästä 2018.

"Pakko oli tehdä jotain"

17. kesäkuuta 2018 Karjaan urheilukentällä järjestettyjä yleisurheilukisoja oli saapunut normaalista poiketen raportoimaan muutakin kuin pelkkää paikallismediaa.

Syynä oli 21-vuotias Helander, joka oli muutamaa viikkoa aiemmin avannut kautensa Vantaalla ja heittänyt ennätyksekseen 85,46. Tätä seuranneessa Paavo Nurmen kisoissa keppi lensi jo lähes 87 metriä, mutta heitto oli niukasti yliastuttu.

Kotikentällä Karjaalla piti rävähtää, mutta kyseisenä iltana otsikot huokuivat hehkutuksen sijaan pelkoa ja epävarmuutta. Helander kaatui viimeisessä heitossaan, ja noin viikoa myöhemmin hänelle valkeni totuus: heittokäden olkapään infraspinatus-jänteessä oli repeämä. Kyseistä repeämää korjattiin leikkauspöydällä tammikuussa 2020.

– Yritin heittää ilman leikkausta puolitoista vuotta, mutta olkapää ei mennyt parempaan suuntaan. Oli pakko tehdä jotain, Helander muistelee päätöstään turvautua tähystysleikkaukseen.

Helander ja hänen henkilökohtainen valmentajansa Glenn Lignell ovat lopettaneet harjoituksen Kuortanehallissa. Koska ulkona on vielä viileä kevätsää, heittohommiin ei ole kiire. Heittämisestä on kuitenkin tarkoitus puhua, sillä Helanderista ei ole paljoa julkisuudessa kuulunut sitten vuoden 2020 tammikuun leikkauksen ja myöhemmin kesällä tulleen ilmoituksen jättää kausi kokonaan väliin.

– Ei siitä paljoa näe, että olisi jotain tehty, Helander hymähtää, vetää paidanhihansa ylös ja näyttää leikkausjälkeään.

Sellaisesta käyvät oikeassa olkapäässä komeilevat kolme pientä pistettä. Ilman tietoa tähystysleikkauksesta, pisteet kävisivät finneistä.

Jatkuvaa kovaa kipua tuottaneesta jännevammasta ja sen leikkaamisesta ei jäänyt jälkeä, jolla olisi ainakaan katu-uskottavuutta. Lopputulos olisi todennäköisesti ollut kuitenkin hyvin erilainen, jos operaatio olisi tehty aikana ennen Helanderin syntymää.

Harva tullut takaisin

Olkapään leikkelyllä on keihäspiireissä uran kannalta peruuttamattoman kaiku. 1980-luvulla suomalaishuipuista tämän saivat kokea muun muassa Esa Utriainen, Antero Puranen ja Pentti Sinersaari – ja moni ennen heitä.

1990-luvulla saatiin kuitenkin näyttöä jo toisenlaisesta lopputuloksesta, kun Seppo Räty heitti EM-hopeaa Helsingissä vuonna 1994, vuotta aiemmin leikatulla olkapäällään. Räty voitti olympiapronssia vielä Atlantassa 1996.

Kun huomioidaan nykyisellä keihäsmallilla käydyt olympia-, MM- ja EM-kilpailut, vain Zelezny on yltänyt tohmajärveläisen lisäksi olkapääleikkauksen jälkeen useampaan kuin yhteen arvokisamitaliin. Näitä mitaleita Zelznylle kertyi neljä sitten vuoden 1997 leikkauksen.

Edes loppuvuodesta 1997 leikattu olkapää ei estänyt Jan Zeleznyä voittamasta urallaan vielä olympia- ja MM-kultaa sekä MM- ja EM-pronssia. Kuva on Edmontonin MM-finaalista, jonka hän voitti tuloksella 92,80. Se on kovin olkapääleikkauksen jälkeen heitetty tulos. Kuva: DON EMMERT/Getty Images

Zelezny on paitsi ME-mies ennätyksellään 98,48 myös kuningas mitä tulee olkapääleikkauksen jälkeen yli 90 metriä heittäneiden kunniataulukkoon. Lista on lyhyt: Zelezny, Andreas Hofmann ja Breaux Greer.

Hofmann ja Greer eroavat Zelezystä siinä, että he kävivät olkapääoperaatiossa ennen kuin heittivät ensimmäisen ysikymppisensä. Helander liittyisi siis rajapyykin saavuttaessaan erittäin harvinaiseen joukkoon.

– 90 metriä on ollut jo pidemmän ajan tavoitteena. Sitä se on tulevanakin kesänä. Fyysisesti olen mennyt eteenpäin koko ajan. Fysiikasta se ei jää kiinni. Jos pystyn heittämään teknisesti hyvin, uskon, että 90 metriä on mahdollista heittää, Helander sanoo ja lisää:

– Se voi tulla vaikka ensimmäisessä kilpailussa.

Teknisesti laadukkaiden heittojen tekeminen on haastavaa, jos urheilija tietää suoritukseen valmistautuessaan, että pian koskee. Usein kovaa. Helanderin mukaan kesäkuun 2018 kaatumisen jälkeen kivuttomia heittoja ei ollut ainuttakaan.

Kestääkö normaalin kilpailurytmin?

Kun Oliver Helander syntyi 1. tammikuuta 1997, Suomen keihäänheitto oli murrostilassa. Edellisenä kesänä Seppo Räty oli voittanut olympiapronssia Atlantassa 34-vuotiaana, mutta hänen uransa oli vääjäämättä tullut mitalien osalta tiensä päähän.

Ateenan MM-kisoissa 1997 ainoana suomalaisena finaaliin selviytyi 22-vuotias Aki Parviainen, joka oli murtautunut 80 metrin joukkoon jo 18-vuotiaana mutta jonka lopullinen läpimurto antoi edelleen odottaa itseään.

Kuti jäi menestysmielessä piippuun myös Ateenassa 1997.

– 1990-luvun alussa oli ollut paljon vaivoja, joista tuoreimpana oli vuonna 1996 tullut kyynärpäävamma. Silloin peli oli vähän erilaista kuin nykyisin. Nuoresta pitäen ruvettiin vetämään kipulääkettä. Buranaa ja kaikenlaista vahvempaakin. En tiedä, onko niitä kaikkia enää edes myynnissä, Parviainen kertaa uransa alkuvaiheita.

Ateenan MM-vuonna 1997 oli kuitenkin tapahtunut käänne parempaan. Sen hedelmiä Parviainen korjasi jo seuraavana vuonna, jolloin hän heitti ensi kertaa yli 90 metriä. Rajapyykki ylittyi myös vuosina 1999–2001, joilta muistona ovat MM-kullan ja -hopean lisäksi edelleen voimassa oleva Suomen ennätys 93,09.

– Meikäläisen teoria on, että kun heittää nuorena kasvuiässä ja on kyse iskuttavasta sekä repivästä lajista, ongelmia tulee väkisin ennen kuin keho tottuu. Kun keho on tottunut, sitten se kestää heittäjästä riippuen sen minkä kestää, Parviainen sanoo.

Parviaisen tapauksessa kroppa alkoi kestää kesällä 1998. Esimerkkinä mainittakoon elokuu, jonka aikana Parviainen lensi kilpailujen perässä ensin Suomesta Ruotsiin, takaisin Suomeen, josta Unkariin Budapestin EM-kisoihin ja sieltä Sveitsin ja Belgian kautta takaisin Suomeen. 28 päivään kertyi yhdeksän kilpailua, tuhansista auto- ja lentokilometreistä puhumattakaan.

Jan Zelezny, Aki Parviainen ja Kostas Gatsioudis poseerasivat mitalikolmikkona Sevillan MM-kisoissa 1999. Jokainen kolmikosta joutui urallaan myös olkapääleikkaukseen: Zelezny vuonna 1997, Parviainen 2001 ja Gatsioudis 2002. Kuva: ERIC FEFERBERG/Getty Images

Helanderin ennätys 88,02 on peruja kolme viikkoa kohtalokkaan kaatumisen jälkeen kesältä 2018. Mahtikilpailun jälkeen taukoa tuli heittämisestä kaksi viikkoa. Kun seuraavan kerran keppi lensi päälle 85 metrin Kuortaneella 2019, keihäskansa sai odottaa Helanderin seuraavaa kilpailua kuukauden. Kummankin huippuheiton jälkeen Helander heitti loppukaudella vain yksittäisiä kilpailuja alle 80 metrin keskiarvolla.

Tokion olympialaisissa heittäjille on merkitty kaksi palautuspäivää karsinnan ja finaalin välille. Vastaava käytäntö oli jo Lontoon olympialaisissa 2012 ja Rio de Janeirossa 2016. Takavuosiin verrattuna trendi olympialaiaisten aikatauluissa on muuttunut merkittävästi, sillä vuoden 1968 Meksikon olympialaisista aina vuoden 2000 Sydneyn kisoihin karsinta ja finaali heitettiin peräkkäisinä päivinä

Peräkkäisinä päivinä heittäminen on tullut nykyheittäjille kuitenkin tutuksi MM- ja EM-tasolla, kuten Berliinin EM-kisoissa 2018 ja Dohan MM-kisoissa 2019. Molemmilla kerroilla Helanderin tie tyssäsi karsintaan. Helanderista ei ole siis minkään sortin dataa, kuinka hänen kroppansa kestää karsinnan ja finaalin rasituksen lyhyellä palautusajalla. Vaikka Helanderin kisatahti on ollut kaksikymppisenä verkkainen kipujen takia, kropan totuttaminen menestystä edellyttävään kisarytmiin on vielä edessä.

– Ennen perussääntö tai ideologia oli, että peräkkäisinä päivänä pitää pystyä heittämään täysillä, oli mikä tahansa. Siitä ei menestyminen saa jäädä kiinni. Siksi tuli heitettyä kisoja peräkkäisinä päivinä. Valmius ja kunto pitää olla sitä luokkaa, että kahtena päivänä putkeen pitää pystyä heittämään täysillä yhdeksän heittoa (kaikki kolme karsinta- ja kuusi finaaliheittoa), eikä sitä, että menestyäkseen finaaliin on pakko päästä helpolla, Parviainen sanoo.

Numeroilla kääntöpuolensa

Kun Yle Urheilu haastatteli tähän juttuun toistakymmentä keihäsasiantuntijaa, kaikki olivat käytännössä yhtä mieltä yhdestä asiasta: Helanderin keihäsuran ylivoimaisesti suurin haaste on nimenomaan heittojen toistettavuus.

Helander olisi voinut tehdä kovan kansainvälisen uran käsipallossa, mutta vuonna 2016 hän päätti panostaa vain keihäänheittoon. Kuten jo läpi käydyt numerot heittomääristä kertovat, Helander on keihäänheittäjäksi historiallinen lahjakkuus.

Numeroilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vaikka käsipallossa Helanderin heittokäsi on kehittynyt huipputasoiseksi, käsipallon ja keihäänheiton heittoliikkeessä on merkittävä ero. Kun käsipallossa iso osa heitoista tapahtuu ilmassa, keihäänheitossa liike-energia muodostetaan törmäyksessä tukijalkaan, josta energia lähtee välittymään kohti kättä. Olkapään kyky siirtää energiaa kohti käsivartta ja keihästä on suoritus, jossa alttius jännerepeämille on alati läsnä.

– Oliverin lahjakkuus on vertaansa vailla. Käsipalloilijat ovat muutenkin aivan hurjia käsistään, mutta kun keihäässä pohjalla ei ole merkittävää heittomäärää, olkapään jännealueet eivät ole tottuneet sellaiseen tööttäykseen, Parviainen sanoo.

Aki Parviainen päätti menestyksekkään kilpauransa vuoden 2005 Helsingin MM-kilpailuihin. Kuva: Andy Lyons/Getty Images

Parviaisen aktiiviuran parhaat ajat päättyivät vuoteen 2001, jolloin olkapäähän tuli pahanlaatuinen repeämä. Kaukana ei ollut, että Parviaisen olkapää olisi revennyt kokonaan sijoiltaan – kohtalo, jonka Suomen kaikkien aikojen tilastoviitonen Matti Närhi joutui kokemaan vuoden 2001 Edmonton MM-karsinnan avausheitossaan. Keihäskansan mielestä tuskin ovat kaikonneet kuvat, kun yhden välipäivän jälkeen heitetyssä finaalissa Närhi tuulettaa katsomossa olkapää paketissa Parviaisen 91,31 kantanutta avausheittoa.

Kotiinpaluun jälkeen Parviainen hakeutui hoidattamaan olkapäänsä repeämää spesialisti Harri Heliön vastaanotolle. Parviainen arvioi, että olisi toipunut tähystysleikkauksesta takaisin 90 metrin heittäjäksi, mutta kuten usein vammakierteissä, ongelmat vaihtoivat vain osoitetta. Parviaisella lopun alkua olivat vuonna 2003 alkaneet jalkavammat.

– Jälkiviisaana olkapääleikkauksen jälkeen olisi pitänyt jättää väliin koko kausi 2002, Parviainen toteaa.

Turvallisilla vesillä

Vaikka kyseessä on olkapääleikkaus, keihäänheittäjä elää muiden urheilijoiden tavoin kilpailemisesta. Parviaiselle vuoden 2002 Münchenin EM-kauden väliin jättäminen ei ollut vaihtoehto.

Helander myöntää, ettei olisi ollut poikkeus. Mikäli koronapandemia ei olisi siirtänyt Tokion olympialaisia vuodella, hänet olisi nähty kilpailemassa. Riskejä kaihtamatta.

– Olisin heittänyt viime vuonna, jos olympialaiset olisi järjestetty. Oli se tietynlainen helpotus, että kisat siirtyivät. Sain vuoden lisää aikaa kuntouttaa olkapäätäni, sanoo Helander, joka Parviaisen tavoin turvautui tähystysleikkauksessaan Harri Heliön ammattitaitoon.

Helanderin olkapäässä osittain revennyttä infaspinatus-jännettä ei ommeltu luonnolliseen muottiinsa, vaan sen annettiin kasvaa takaisin kiinni.

Heliö ei kommentoi tässä jutussa Parviaisen eikä Helanderin leikkauksia, vaan hän avaa keihäänheittäjien olkapääleikkauksia yleisellä tasolla.

Heliön mukaan isossa kokonaiskuvassa leikkausinto on vähentynyt vuosien saatossa merkittävästi.

– Monet 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tehdyt operaatiot olisivat nykytiedolla jääneet tekemättä. Vuosituhannen vaihteessa leikkauksissa oli kaikista aktiivisin vaihe: tähystys oli suhteellisen uutta, magneettikuvista löytyi hirveästi vikoja ennen kuin opittiin ymmärtämään, että moni viaksi ajateltu kuuluukin keihäänheittäjän tapauksessa normaaleihin olkapään löydöksiin.

– Olkapääoperaatioissa lihasten nopeuden ja liikkuvuuden palautuminen normaalille tasolleen on yleensä noin vuoden prosessi. Jos paranemisprosessia seurattaisiin kuvantamisella, biologisesti ennen kuin jänteen lujuus alkaa olla hyvä, se vie kolmesta kuuteen kuukautta, Heliö sanoo.

Helanderin tapauksessa merkittävä toipumistekijä on ikä: parikymppisen kehon palautumiskyky on huomattavasti parempi kuin urheilijalla, joka on ehtinyt jo 30 vuoden ikään. Heliö painottaa myös leikkauspäätöksen ajoitusta.

– Moni heittäjä sinnittelee vammansa kanssa vuodesta toiseen. Jos heittoura alkaa olla päättymässä ja ajatellaan, että leikkauksella voisi palata 20-vuotiaan kuntoon, silloin odotukset eivät välttämättä ole realistisella pohjalla.

Myös vanhemman polven urheilijoiden myöhäisistä leikkauksista on positiivisia kokemuksia. Ortopedi Urho Väätäinen operoi Ruuskasen olkapään tämän ollessa 32-vuotias, ja vaikka taukoa kilpailuista tuli saman verran kuin Helanderilla nyt, Ruuskanen heitti vielä 35-vuotiaana 85,15. Se jää hänen ennätyksestään vain 3,83 metriä.

Yli 90 metriä heittäneistä 19 keihäskarjusta kymmenen on käynyt olkapääleikkauksessa. Näistä kymmenestä kolme on leikkauksen jälkeen päässyt yli 90 metrin, yksi yli 88:n ja kaksi yli 87 metriä. Seppo Räty heitti muun muassa 87,68, kun taas Parviainen pääsi enää 83,79:ään.

Kuten oheinen grafiikka kertoo, olkapääleikkaus käytännössä päätti uran vain Kostas Gatsioudisilta ja Boris Henryltä. Magnus Kirtin paluutulosta odotellaan vielä. Muut ysikympin miehet palasivat kuitenkin mitalitasolle tai sen tuntumaan – Parviainenkin jäi MM-pronssista vain 1,69 metriä Pariisissa 2003.

Helanderilla ei siis pitäisi olla hätää. Etenkin, kun hänellä on ollut ylimääräinen vuosi aikaa kuntoutukseen.

– Kuntoutus on mennyt vähän aalloissa. Aluksi meni todella hyvin eteenpäin, mutta kesällä tuli vähän takapakkia. Syksystä lähtien on menty oikeaan suuntaan. Fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä. Huomattavasti parempi kuin esimerkiksi viime vuonna, Helander vakuuttaa.

Jatkoajalla?

Jos keihäänheittäjille olisi oma toivomuslähteensä, kotimaisesta lajiväestä tuskin kukaan jättäisi nakkaamatta kolikkoa veteen Helanderin terveiden vuosien puolesta.

Vaikka olkapääoperaatioiden tulokset ovat nykyisin huomattavasti kevyempää luettavaa aiempiin vuosiin verrattuna, Yle Urheilun haastattelemista asiantuntijoista valtaosa katsoo, ettei Helanderin kärsi ottaa lähivuosina enää uusia takaiskuja olkapäähänsä. Tässä mielessä Helander elää monen silmissä uransa puolesta jonkin sortin jatkoaikaa, vaikka ikää on mittarissa vasta 24 vuotta.

Helander itse ei allekirjoita näkemystä jatkoajasta.

– En koe asiaa näin. Uskon, että minulla on paljon vuosia jäljellä. Ei mulla ole siihen muuta sanottavaa.

Jatkoajan puolesta ei puhu myöskään tilastofakta, joka saattaa olla usealta hämärän peitossa. Vuonna 2007 Breaux Greer heitti 91,29 ja voitti MM-pronssia siitä huolimatta, että hänen olkapäänsä oli leikattu jo kolme kertaa.

Suomalaislupauksen paluun kannalta asiantuntijat pitävät kuitenkin kaikkein tärkeimpänä, ettei Helander hajottanut olkapäätään vetotilanteessa vaan epäonnisessa kaatumisessa. Heidän mukaansa vetotilanteessa tulleet olkapäävammat tuppaavat jättämään heittäjän pääkoppaan muistijäljen, jonka kuntouttaminen on jopa itse vammaa vaikeampaa.

Helander tunnetaan julkisuudessa henkilönä, jonka mielipuuhiin ei kuulu haastatteluiden antaminen. Tämäkään kerta ei tee poikkeusta. Urheilijasta näkee, ettei haastattelun teema sytytä. Tämän on pannut merkille myös valmentaja Glenn Lignell.

– Oliko kivaa? Lignell murjaisee Helanderille haastattelun päätteeksi.

Vastaus tulee ilman suurempia mietintöjä.

– Ei

Peli on kuitenkin keihäskesän alla selvä. Helander on keihäänheittäjänä ihanneiässä tekemään tulosta, ja niin kauan kuin häntä ei nähdä kilpailemassa, keskustelu kääntyy – haastattelusta ja haastattelijasta riippumatta – väkisin hänen olkapäähänsä. Sen keskustelun vaientamiseen saattaa riittää yksi heitto. Ainakin Tokion olympiakarsintaan saakka.

Lue myös:

Supertähtiä, tiukkoja kamppailuita ja armotonta rankingpisteiden metsästystä – kolme asiaa, joita Paavo Nurmen kisoissa kannattaa seurata